Thursday, January 27, 2005

Tuli&Savu 4/04 on postitettu tilaajille

Hoi Tulen tilaajat!
T&S 4/04 on vihdoinkin postitettu tilaajille, ja sen pitäisi tipahtaa postiluukustanne näinä päivinä :-)
Muutamia poimintoja lehdestä:
- arvosteluissa mm. John Ashberyn Valveillaoloa (Jarkko Tontti) ja Hannu Helinin Ctrl Alt Del (Mikko Jakonen)
- runoja mm. Mahmud Darwisilta (Palestiina), Frank O`Haralta (Ameriikka) ja Antonella Aneddalta (Italia)
- Heimo Pihlajamaa esittelee bushmannirunoutta
- Maili Öst kirjoittaa modernin rytmin käännöksistä T. S Eliot -suomennoksissa
- Friedrich von Schlegelin "Fragmentteja"
- keskustelua ja puheenvuoroja kääntämisestä: Mikko Viljanen, Jukka Mallinen, J. K Ihalainen ja Tuomas Nevanlinna

Numeron sisällysluettelo ja pääkirjoitus sekä arvostelut ovat luettavissa Tuli&Savu Netissä lähiaikoina.

Tuesday, January 18, 2005

Lahden toiselta puolelta

Ruotsissa on vuodenvaihteessa ollut käynnissä lyriikka-debatti, jonka myös Husis on noteerannut. Tuntuu siltä, että keskustelun olisi aikaansaanut muutama tapahtuma (kirjallisuuslehti OEI:n uusimman jättinumeron ilmestyminen; runouslehti Lyrikvännen:in uudet päätoimittajat ja uusi numero; keskustelunavaus kirjallisuuslehdistä ja niiden jakamisesta kommunikointijanan oikeaan ja vasempaan). Keskustelun läikähtelyjä voi jäljittää näistä linkeistä: Tidskrift.nu:n "uutisista" ja keskustelupalstalta sekä Malte Perssonin Errata-blogista. Mausteita soppaan on heitellyt myös o -nettilehti.

Friday, January 14, 2005

Puffi: Kirjallisuusklubi KOHINA pistää kevään alulle

Poikkitaiteellinen kirjallisuusklubi KOHINA aloittaa kevätkautensa
teemalla ETELÄ

Huom! Uusi paikka ja uusi päivä!
Bar Dubrovnik (Eerikinkatu 11, Coronan alakerta), Helsinki
Tiistaina 25.1. klo 20

Kohina-klubi aloittaa toisen vuotensa uudessa paikassa uutena viikonpäivänä. Ensimmäisen klubi tuo pimeään tammikuuhun etelän lämmön, rytmin ja tunnelman.
*Esiintyjinä on Beninissä, Villa Karossa kuukausien ajan asuneita kirjailijoita. Eira Stenberg lukee päiväntasaajan lyriikkaa, Juha Vakkuri esittää matkakuvia samaiselta Afrikan-ajalta. Lauri Otonkoski esittelee otteita toimittamastaan teoksesta Ilon ja kivun kääntöpiiri, joka on ensimmäinen suomenkielinen katsaus Saharan eteläpuolisen Afrikan novellikirjallisuuteen.
*Karismaa pursuavat Fatima Usman ja Eyo Archibong esittävät rumpujen ja laulun säestämänä tanssin Adua.
*E.minorin akustisessa musiikissa kuultaa samban ja bossa novan kaiut. E.minorissa esiintyvät Mikko Putkonen (kitara, laulu), Lauri Hartikainen (kitara), Mika Seppänen (sello) sekä Ricardo Padilla (perkussio).
*Tilaisuuden juontaa Jukka Mallinen. Kohinaan on vapaa pääsy.

* Kohina on kolmen kirjallisuusyhdistyksen järjestämä klubi, joka pyrkii yhdistämään eri taiteenlajeja ja horjuttamaan totunnaista. Kohinaa ovat järjestäneet maaliskuusta 2004 alkaen yhteistyössä Elävien Runoilijoiden Klubi, Runoyhdistys Nihil Interit sekä Lumooja-kirjallisuuslehti. http://www.nuorenvoimanliitto.fi/ http://www.nihil.fi/ http://www.unikankare.net/lumooja/
Kevään klubipäivät: 22.2. 22.3. 26.4.
Lisätietoja: Anu Laitila, anu.laitila@nuorenvoimanliitto.fi

Thursday, January 13, 2005

Elollinen ja ei-elollinen runo

Josh Corey on miellyttävän asiallisessa ja pohdiskelevassa blogissaan osallistunut joulukuussa keskusteluun runon orgaanisuudesta ja epäorgaanisuudesta, elollisuudesta ja ei-elollisuudesta, ja tämä alunperin Peter Bürgerin Theory of the Avantgarde -teoksessa esitelty dikotomia tuntuukin käyttökelpoiselta käsiteparilta nykyrunouden analysoimiseen:

"(...) Or maybe we should look to another general dichotomy, Bürger's notion of the "organic" versus the "nonorganic" artwork. While avant-garde movements are characterized by wanting to reintegrate art into life, their works, according to Bürger, are formally recognizable by their use of fragmentation and montage. Organic or symbolist works are recognizable by the unity of the parts with the whole: each part is subordinated to that wholeness and is only comprehensible through/in it. The notion of art being a mirror to nature is one of the premises of organic art, which might also be the source of the "aura" Benjamin locates in artworks prior to our age of mechanical reproduction. By contrast, in the nonorganic artwork the parts do not form a unity: it is an assemblage of pieces between which cracks are visible, and the pieces have some degree of independence from the unity of the total work. The more minimal (or the less intrusive) the structure of the whole is, the more independence the parts have, and the "harder" the poem is likely to be—the Andrews poem Chris quotes is a good example of this. But they never achieve total independence, or fall into chaos; (...)"

Corey jatkaa aiheesta myös eilisessä postissaan, liittyen tällä kertaa kuitenkin Joan Houlihanin kolumnin kommentoimiseen - keskustelu joka liittyy runon vaikeuteen, jota myös meillä vaikkapa Kiiltomadon keskusteluissa silloin tällöin sivutaan.

"(...) because the pleasures of the nonorganic as practiced in North America since WWII require an education that most people don't bother to seek out. It's an acquired taste and the cultural education that not only constitutes the taste but encourages you to acquire it (no one likes their first sip of beer but there are any number of cultural markers and pressures that persuade us to keep trying it until we do) has been privatized. That is, there is scarcely any form of public education any longer—even at the university level—that makes it possible for the average intelligent person to access the necessary range of reference (the context, the framework) to read even an organic poem with pleasure now. We get a massive and profuse education in "reading" other media like movies (and to a much lesser degree, nowadays, novels) from birth in this culture: nobody you bring into a movie theater will have trouble choosing a good seat, much less be unable to realize that they're supposed to face the screen and turn the images their into representations of human beings like themselves. But that's the level of illiteracy most people bring to poetry now, because poetry on the page (spoken poetry is alive and well in rap and advertising) is no longer taught in any meaningful public way. (...)"

Runon vaikeudesta puhuttaessa on Suomessa viime vuosina rajanvedot usein tehty yksinkertaistavilla käsitteillä "akateeminen" tai "postmoderni" tai "teoria" -runo vs. ymmärrettävä, lukijaa puhutteleva runo... Ja ehkäpä 90-luvun dikotomia "turkulainen" vs. "helsinkiläinen" runous kantoivat myös mukanaan oletusta turkulaisen runouden helppoudesta - koska se kumpuaa suoraan ja välittömästi kokemuksesta - vai voisiko sanoa: koska se jäljittelee suoran puheen ja kokemuksen välittömyyden retoriikkaa - vs. helsinkiläisen runouden vaikeus, jonka syynä taas oli liika "ranskalaisen filosofian" läsnäolo runoissa. (Väitteitä on sittemmin kumottu ja molempien kaupunkien runouden monimuotoisuus paremmin huomioitu. Tarkemmat analyysit odottavat vielä kirjoittajaansa. Mistä johtui esim. minän ja kokemuksellisuuden esiinnostaminen, "katu-uskottavuuden" korostuminen "turkulaisessa" runoudessa? Mitkä olivat runon keinot tällaisen vaikutuksen synnyttämiseen? Millainen oli Nuoren Voiman ja "helsinkiläisten" runojen suhde, näkyvätkö "teoriat" runoissa, ja jos niin miten?)
Ärtymys "vaikeiden" runojen edessä ja syiden etsintä siitä, että runo on liian akateeminen tai teoriapainotteinen, tuntuvat keppihevoskeinoilta siirtää pettymys ja turhautuminen runon niskaan. Pitäisi huomata se, että runouden kuten muidenkin medioitten ja kirjallisuuden lajien lukeminen vaatii aina opintoja - ennakkokäsityksiä siitä, miten kunkin tekstityypin kanssa toimitaan; millaisesta totuudellisuudesta tai sen asteesta esim. on kyse.
Loppukevennyksenä voisin laittaa linkin vielä Charles Bernsteinin esseeseen The Difficult Poem.

Sunday, January 09, 2005

Pyyntö

Taas olisi aika kehottaa teitä lähettämään minulle runojanne - niitä pieniä ja suuria, täsmällisiä mutta hämmentäviä ei tästä maailmasta -koneita, joita olette pajassanne takoneet. Etsin siis uutta, häkellyttävän hyvää suomalaista runoutta julkaistavaksi Tuli&Savussa. Toimimme myös yhteistyössä kirjallisuuslehti Parnasson kanssa, jonka "Uusi runo" -kandidaatit valitaan toimituksiemme kesken. Laittakaa minulle siis postia osoitteeseen miia.toivio@helsinki.fi. Mielellään rtf-liitetiedostona. Ei liian monta runoa, mutta ei liian muutamaakaan - kokoelmallinen runoja on tässä tapauksessa liikaa, mutta viisi voi olla liian vähän. Hyvä numero voisi olla siis jossain 10:n ja 20:n hujakoilla.
Toivon saavani luettavaksi ainutlaatuista runoutta! Ja jos aikaisemmin olet jo lähettänyt runojasi Tuleen saamatta palautetta, niin lähetä uudelleen - jos koet, että ilmaisusi on kehittynyt ja uudet runosi ansaitsisivat tulla luetuiksi. Tiedoksi myös, että tästä eteenpäin pyrin laittamaan palautemailia myös niille, joitten runot koen lupaaviksi, vaikka niitä tällä kertaa en julkaistaviksi valitsisikaan. Jos et kuule minusta mitään, niin runosi eivät tällä kertaa tulleet valituiksi. Kannattaa jatkaa silti harjoittelua.

Friday, January 07, 2005

Uus vuos

Pakerrus runouden parissa jatkuu tänäkin anno domini 2005 - joskus jaksan ihmetellä, miten sitä vuodesta toiseen... jaksaa pitää lippua korkealla:-)
Mutta jostain syystä sitä vain puksuttaa eteenpäin.

Tuli&Savun vuoden 2004 viimeiselle numerolle joululoma teki terää, ja taitto näyttää nyt hienolta. Painoon ehdimme vasta maanantaina - teen oikolukua nyt viikonloppuna. Pyrkimyksenä on saada lehti tilaajille tammikuun aikana.

Seuraavien numeroitten suhteen täytyy pistää vipinää kinttuihin, että saisimme aikatauluja kirittyä kiinni. Mutta ehkäpä pieni epävakaisuus Tulelle sallittakoon?