Friday, November 23, 2007

Takaisin jonnekin eli NV ja TS

Viikko sitten olin nukkunut pitkään, niin tänäänkin. Olin eilen illalla kuuntelemassa Pasilan kirjastossa keskustelua nuorvoimalaisuudesta, 90-luvun toisesta koulukunnasta, joka ei ollut koulukunta. Se toinen, joka ei ollut, oli tietenkin Turun koulukunta. Sovimme Jukka Mallisen kanssa (Suomen Pen oli siis kirjaston lisäksi eilisen keskustelun järjestäjä), että kevääksi suunnittelisimme keskustelua myös Tuli&Savun ympärille, näin niin kuin että tulisi myös tämä toinen puoli 90-lukua huomioiduksi. Ja että päästäisiin myös 2000-luvulle asti! pohtimaan niitä runon kirjoittamisen ja lukemisen painopisteen muutoksia, joita Tuli&Savu on ollut sekä luomassa että rekisteröimässä. Kiinnostavaa onkin miettiä, millä tavoin lehden muodonmuutokset heijastelevan runokentän muutoksia?

Apropos, kuten monet ovat varmaan jo huomanneet, uusin Tuli&Savu 3/2007 RE:SUOMI on ilmestynyt. Numeroon liittyy myös yhteistyöprojekti Nokturnon kanssa, kiinnostavia uudelleenkirjoituksia, joista löytyy keskustelua niin Kiiltomadossa kuin Parnassossakin.

Friday, November 16, 2007

Nyt on perjantai ja olen nukkunut todella pitkään, nukuin eilen iltapäivän kun tulin koulusta, tein ruokaa ja istuin sohvalla, ja sitten taas sai mennä nukkumaan hetken tietokoneen ääressä nuokkumisen jälkeen. Tänään on se kuuluisa uusi päivä, kun on tasannut tilit viimeisen viikon hopun ja univajeen kanssa ja tuntee itsensä uudestaan nousseeksi. Kilpailut on kilpailtu, onneksi. Henriikka voitti, mikä on hyvä asia. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, niin kuin hän kiitospuheessaan sanoi, että kokeellinen (pitäisi keksiä jokin parempi sana kuvaamaan tuota kirjoittamisen asennetta) runo ylipäänsä voitti ja voittaa tulevaisuudessakin. Mutta miksi puhun voittamisesta, mistä kamppailusta onkaan kyse, kenen tappiosta? Häviäjiähän ei näissä kilpailuissa ole olemassa, sillä kyse on leikistä, yhteisen asian puolesta tässä osallistutaan. Joopa joo. Ei tämä mikään kiva leikki ole. Olin toivonut olevani enemmän hanhi, mutta... Sitä alkaa epäillä itseään! Kun keksisi jonkin tavan suojautua.

Thursday, November 08, 2007

Kynttilä

lepattaa.

Monday, November 05, 2007

Melkein hämmentyy, kun oman kirjan arvostelee runoilija, jonka Erotus -kokoelmaa pidän yhtenä 90-luvun komeimmista, ajattomimmista. Annukka Peuran kirjoittama arvostelu Turun Sanomissa tänään, kuten myös Tuomo Karhun tekemä haastattelu. Olen siis ensi perjantaina mukana Varsinais-Suomen Runoviikolla, ravintola Kertussa Tuli&Savu -klubilla klo 20 alkaen. Katsasta tänään alkavan Runoviikon ohjelma täältä.

Friday, November 02, 2007

Katsoin eilen ekan osan tuosta amerikkalaisesta dokumentista "Vapaan naisen tunnustuksia", jonka blogi on täällä, ja kävin myöhemmin Charles Bernsteinin sivuilla, joilta poimin tämän (hänen tyttärensä?) blogin, jossa myös pohditaan feminismiä. Tätä tyttöjen matkaa läpi Amerikan tulee varmasti seurattua, tuntuu kuin itse matkustaisi mukana. Sivusto on jo nyt monipuolinen, haastateltavia paljon, ympäri maata ja eri aloilta - kiinnostavaa minusta tietenkin on se, että monia tuttuja runoilijanimiäkin on mukana.

Niin, ja huomasin myös Martinin Kornkammerista, että Detta är inte fiktion -kirjasta on ilmestynyt Sigrid Nurbon arvostelu täällä.