aiiM

on vacation from this. vapaalla tästä. // Kesä jatkuu, kesä.

Leevin kymmenen kirjaa

Leevi on julkaissut tapansa mukaan muualla (tällä kertaa Särössä) julkaistun tekstinsä myös nettisivuillaan, kiitettävä käytäntö. Linkkaan siihen, koska se herättää halun lukea näitä teoksia, tai lukea joitain muita teoksia; ihan sama, kunhan vain alkaa unelmoida mahdollisista lukemisista. Tulee sellainen toivomisen ja muistamisen tunne.

Arvo vai arvoitus - runokritiikin käsittely jatkuu

Nihil Interitin Turun kirjamessuilla 1.-2.10 2009 järjestämän runokritiikkiseminaarin "Arvo vai arvoitus" ohjelma on julkaistu. Kuten myös haku samalla järjestettävään kahteen TYÖPAJAAN. Niihin on ilmoittautuminen käynnissä. Kts. ohjeet Tuli&Savu Netistä!

Kritiikkiseminaari ja työpajat ovat osa Nihilin kritiikin teemavuotta. Vuoden käynnisti Tuli&Savun tammikuussa ilmestynyt kritiikkinumero 4/2008. Numero & siinä julkaistut kritiikkikokeilut ovat herättäneet edelleen keskustelua mm. Maaria Pääjärven blogissa. Linkit keskusteluihin löytyvät lehden sivuilta.

"Since the early nineties, an ever increasing number of artworks have
been created on the basis of preexisting works; more and more
artists interpret, reproduce, re-exhibit, or use works made by others
or available cultural products. This art of postproduction seems to
respond to the proliferating chaos of global culture in the information
age, which is characterized by an increase in the supply of works
and the art world's annexation of forms ignored or disdained until now.
These artists who insert their own work into that of others contribute
to the eradication of the traditional distinction between production and
consumption, creation and copy, readymade and original work. The
material they manipulate is no longer primary. It is no longer a matter
of elaborating a form on the basis of a raw material but working with
objects that are already in circulation on the cultural market, which
is to say, objects already informed by other objects. Notions of originality
(being at the origin of) and even of creation (making something
from nothing) are slowly blurred in this new cultural landscape marked
by the twin figures of the DJ and the programmer, both of whom have
the task of selecting cultural objects and inserting them into new
contexts."

Nicolas Bourriaud: Postproduction (2005 [2002])

Via Martin Glaz Serup

Suom. kts. Teakin (huono suomennos, näin silmäiltynä ainakin)

ja yksi juttu vielä

Nuori Voima 2/09 ilmestyi ennen vappua ja sillä on jotain tekemistä runouden kanssa; minä ja Marko Niemi päätoimitimme sen. Nettisivut! tehtiin kans. Ne ovat hienot ja hyvät; kannattaa käydä lukemassa. Julkaisimme siellä mm. Daniela Flomanin viime Poetiikkakonferenssissa pitämän alustuksen, jonka voi katsoa pistäneen vauhtia tänä vuonna käynnistyneelle runokritiikkikeskustelulle. Viime torstaina 7.5 Runotuli-klubilla täällä Helsingissä Café Mascotissa lehteä juhlittiin - etenkin siinä julkaistuja debytantteja. Joista olemme Markon kanssa varsin iloisia & ylpeitä: Pilvi Pääkkönen, Einari Paakkanen, Timo Harju, Irina Javne ja Kristian Blomberg. Että onnee!

Pietarilaisen runoilijan Aleksandr Skidanin esseestä "Poetry in the Age of Total Communication":

"Let’s summarize. The center of creative work has shifted to the visual arts because (1) they immediately reflect, and partly coincide with, the new technogenic environment, (2) which mobilizes the cerebral and sensorimotor resources of human beings along with the earth’s natural resources and outer space. (3) The visual arts correspond to the dominant regime of temporality and synthetic perception established by the mass media. (4) They are inscribed in the culture industry and, consequently, (5) in the capitalist machine, which deterritorializes any form of identity based on linguistic competency. This competency has been replaced by (6) an expanded (re)production and consumption of audiovisual images, (7) which now form the primary zone for experiments with the collective unconscious. This unconscious is nowadays not structured like a language (per Lacan), but like an exteriorized sensorium, a screen-projected ectoplasm whose center is nowhere, but whose affects are everywhere."

Tämänkin tyypin ajatteluun haluaisi tutustua, mutta ei ole tullut vielä. Nyt luen blogista, että käännöksiä ranskasta englantiin ei edes kovin paljon ole, ja sehän tietää että tie nousee pystyyn. Nämä sanat herättivät tällä kertaa kiinnostuksen: "Another prize-winning collection was Voyageurs de la voix (Voyagers of the Voice), 1986, which, as the title suggests, relates to Meschonnic’s conviction that epic, with its close etymological connexion to voice, is present in all genuine poetry as its fundamental historicity; and which also suggests the fundamental relation of the subject in the poem to history and to society in an ongoing adventure into the unknown. Indeed his general critique of all European poetry in the last 150 years is partly what he considers to be its bias towards the lyrical, a tendency he traces to the Romantic confusion of the subject with the individual." Meschonnic Henri (1932-2009)

Mest innovativa, överraskande och kreativa

Miten vältetään kulttuurisivujen muuttuminen pelkästään houkuttelevaksi esittelysivustoksi?

"Ett tredje svar är att tidningsmakarna på nytt måste våga tro på innehållets rätt att styra formen. Det rör sig inte längre om kulturradikalismens politiska motsättningar utan om något så självklart som att också tankar bör få ta form och plats.
Det handlar om en återgång till kultursidan som dagstidningens mest innovativa, överraskande och kreativa del."

Tuva Korsströmin ajatuksia ja keskustelua herättävä kolumni HBL:ssä, sanomalehtien kulttuuriosastojen kriisistä, tehtävän hämärtymisestä. Huomenna Poikki!-taiteellisessa kirjallisuustapahtumassa Korjaamolla toivottavasti keskustelua myös tästä aiheesta, kun kulttuurilehtidebatti käynnistyy.

Klo 13 Kulttuuria kioskeihin! Onko taidelehti tarkoitettu vain harvojen herkuksi? Johtuuko taidelehtien pieni levikki niiden sisällöstä? Vai siitä, että niitä myydään niin harvoissa paikoissa? Taidelehtien kohdeyleisöstä ja irtomyynnistä keskustelevat Pasi Somari (Akateeminen kirjakauppa), Minna Tawast (Tanssi-lehti), Martti-Tapio Kuuskoski (Nuori Voima) ja Mikael Brygger (Tuli&Savu). Keskustelun juontaa Kultin toiminnanjohtaja Kitti Suoranta.

Takiaiset siilipolulla ja Hyvän kukkia

Olen kevään täällä Haminassa, Jamilahden opistolla kirjoittajalinjan vastaavana opettajana - Tommi Parkon sijaisena, joka on residenssissä.

Ensi lauantaina opiston Toveripäivillä julkistetaan opiskelijoiden teksteistä koottu antologia, toimittamani Hyvän kukkia. Kirjalle on juuri tehty omat sivut, käykää katsomassa.

Ja kirjoittajalinjan tunnelmia voi seurata opiskelijoiden pitämästä blogista Takiaiset siilipolulla.

Anna H

Parnasson sivuilta sain tiistaina lukea, että uudessa lehdessä olisi Ville Hytösen muistokirjoitus Anna Halmkronalle. Ensi reaktioni oli tietenkin hämmennys ja järkytys: mitä oli tapahtunut? Yöllä ehdin nähdä untakin Annasta, siinä kysyin Villeltä mitä oli tapahtunut ja hän vastasi, että Annan kuolema johtui yksinäisyydestä (itse asiassa viikon mittaisesta yksinäisyydestä, miksi viikko, sitäpä en tiedä). Vasta Villeltä seuraavana päivänä saamani vastaus sähköpostitiedusteluun sai epäilykseni heräämään.

Olin tutustunut Annaan paremmin, jos nyt niin voi sanoa, toissa vuonna syksyllä, kun Ville-Juhani Sutinen ehdotti uutta käsikirjoitusta poEsiaan ja tarjoutui myös kustannustoimittamaan sen. Anna oli jo tuttu nimi, hänen runojaan oli julkaistu Nokturnossa. Ville-Juhani oli tuttu ja luotettava ystävä, joten mitään en osannut epäillä; vaikka Anna oli ehkä hieman hankalasti tavoitettavissa, ja usein matkoilla. Hän oli hankkinut koulutuksensa ulkomailla, ja vaikutti kyvykkäältä nuorelta naiselta. Minulle muodostui kuva modernista nomadista, joka halusi säilyttää itsenäisyytensä suhteessa runousyhteisöön; hänen suhteensa yhteisööön instituutiona oli omalla tavallaan välinpitämätön, mutta joissain kohdin myös piikikäs. Annan persoonassa ilmenneen särmikkyyden, katkeruuden pienen häivähdyksen, tulin tulkinneeksi juuri sellaiseksi persoonallisuuden piirteeksi, jonka yhteisöön kuulumattomuus, halu kuulua ja halu pysytellä siitä ja sen mekanismeista etäällä, ihmisessä synnyttää.

Annan esikoiskokoelma, jonka kirjaksi tekemisestä vastasin, ilmestyi vuosi sitten helmikuussa. Julkaisua suunniteltiin Poikki!-tapahtumaan Tampereelle, yhdessä Tytti Heikkisen kirjan kanssa. Anna ei kuitenkaan päässyt paikalle. Carol Ann Duffy - brittiläinen hieno runoilija! - oli Yorkin yliopistolla esiintymässä tai luennoimassa tms. ja Annalla oli mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Hänen paluunsa Suomeen siis viivästyi, ja julkaisutilaisuuden järjestäminen jäi hamaan tulevaisuuteen.

Seuraavan kerran taisin kuulla Annasta vasta syksyllä? kun hänen uusia runojaan ilmestyi Nokturnoon - pidin niistä! Hieman myöhemmin Anna otti minuun ja Leevi Lehtoon yhteyttä, ja kyseli Poetiikka "seminaarista". Hän tarjosi esitelmää tutkimusaiheensa pohjalta. Muistan aiheesta lyyrisen minän (identiteetin?) lisäksi vain sen, että siinä oli joku "vitun" tai muu kiroilu. Pidin kiroilua hieman outona, ehkä varsinkin naiselle tuollainen piikikkyys ei ole tyypillistä. Mutta olin innokas kuulemaan, mitä Annalla olisi sanottavaa! Uskoin hänen näkökulmansa tuovan runouskeskusteluun jotain uutta, kiinnostavaa. Olin iloinen, että hän oli ottanut meihin yhteyttä.

Viimeinen yhteydenpito Annaan tapahtui noin kuukausi sitten. Tiedustelin Annalta tarkemmin hänen tutkimusaihettaan. Kerroin, että minä ja Marko Niemi toimitamme Nuoren Voiman Runous-numeroa, ja että olisin halunnut kuulla tarkemmin hänen ajatuksistaan - josko ne voisivat rimmata meidän teemakehittelyjemme kanssa. Anna lupasi palata asiaan helmikuun alussa, kun palaisi Skotlannista. Ehdin jo odottaa hänen yhteydenottoaan. Hänen mahdollinen esseekirjoituksensa oli tulevan lehden sisällysluettelohahmotelmassamme kohdassa "kysytyt, ei varmistusta".

Juuri kun olisin saanut mahdollisuuden tutustua Annaan paremmin, hänet kadotettiin. Ja se on surullista.

Tuliaisia

"Hallelujaa! Täältä tulee pian muutakin kuin vain valoa kansalle!" Tai jotenkin noin meni yksi säe Tytti Heikkisen uudesta flarf-runosta, joka toi naurunkyyneleet silmiin Bilingua Cafen sankassa tupakansavussa, korkeiden kirjahyllyjen katveessa. Terveiset siis Moskovasta, upea reissu, hirviömäinen, kolossaalinen kaupunki, joka avautuu sisäänpäin, syvälle, kerroksiin. Saman lauantai-illan aikana oltiin mukana kahdella kirjallisuusklubilla: fin-rus-soundpoetry at Bilingua ja multimedia-ambientmus-russianprose-finnishpoetry jollain toisella klubilla Bolshoi-teatterin takana. Sunnuntaina pidettiin ihan ufoa seminaaria non-fiction messuilla: puolentoista tunnin pläjäys suomalaista kokeellisinta runoutta salilliselle venäläisiä, joista suurin osa pysyi mukana koko shown ajan! Paljon paljon paljon pieniä ihmeitä ja ihania ihmisiä: loistavaa matkaseuraa; teille: iso rutistus!