Jotain mätää Ruotsinmaalla (?)

Tein opetuskäyttöön raakakäännökset Dagens Nyheterissä käydystä manifesti-debatista, ja ajattelin julkaista ne myös täällä. Tuolta sivuilta voi käydä lueskelemassa lisää keskusteluaaltoja, vaikkapa lukijoiden manifestin, jonka tyylissä oli minusta jotain luotaantyöntävää ("Vi Läsare" toistui siinä niin usein että alkoi repiä mieltä tms.), joten en sitä jaksanut (enää) kääntää. Vaan hops, huomasin vasta että ensimmäisen manifestin kirjoittajat ovat julkaisseet toisen osan; siihen kantsinee tutustua.

Julkaistu DN:ssä 22. elokuuta 2009
Uuden kirjallisen vuosikymmenen manifesti
av Susanne Axmacher, Jesper Högström, Sven Olov Karlsson, Jens Liljestrand, Anne Swärd, Jerker Virdborg och Pauline Wolff

Lähestymme uutta vuosikymmentä: 2010-lukua. Viime vuosikymmenen aikana nuori ruotsalainen proosailmasto on muuttunut kolmella tavalla:
- Rikos- ja chick-lit -kirjallisuus ovat vallanneet realistisen kerronnan perinteen.
- Fiktiivisen ja omaelämäkerrallisen proosan raja on pyyhkiytynyt pois.
- Sekä kirjailijat että kriitikot ovat lähestulkoon hylänneet varsinaisen (”puhtaaksiviljellyn”), taiteellisia vaatimuksia esittävän kerronnan.

Kuitenkin taiteellisesti kiinnostavimpana on toistuvasti nostettu esiin sellaista nuorta proosaa, jonka piirteet ovat aina samat: selkeä pyrkimys tutkia melkein yksinomaan muotoa ja/tai kieltä. Näitä tekstejä on harvoin tarkasteltu kriittisin silmin, ja kun kirjalliset instituutiot ovat toistuvasti palkinneet näitä kirjoja - tämä yhdistettynä lajityyppikirjallisuuksien valtavaan menestykseen - on nuori ruotsalainen proosa ajettu yhä syvemmälle periferiaan. Huolestuttavan monet lukijat ovat tänä päivänä kääntäneet selkänsä nuorelle ruotsalaiselle proosalle, mutta tästä huolimatta on kirjallisuuden sisäinen ilmasto yhä varovaisempaa, eristäytyneempää ja konservatiivisempaa.

Haluamme katkaista tämän kierteen.

1. Haluamme vallata kerronnan takaisin lajityyppikirjallisuudelta. Kerrontaa ei saa käyttää hyväksi kliseiden tai jo vakiintuneiden todellisuuskäsitysten vahvistamisessa, vaan päinvastoin kerronnan tulee haastaa lukija ja olla vaativaa.
Lupaamme, ettemme koskaan kirjoita kirjoja nuorista, pääkaupunkimiljöössä shoppaavista naisista, joiden elämän täyttävät rakkauskiemurat ja merkkituotteet. Lupaamme myös, ettemme koskaan - emme edes pseudonyymin takaa - kirjoita romaaneja komisarioista tai toimittajista, jotka ratkaisevat murha-aaltoja Öölannissa tai Gotlannissa tai Skoonessa, Bohusin läänissä, Närkesissä, Länsigötanmaalla, Itägötanmaalla, Upplandissa, Sörmlandissa tai jossain muussa ruotsalaisessa maisemassa.

2. Haluamme kirjoittaa romaaneja, jotka ilman taiteellisia myönnytyksiä saavuttavat suurimman mahdollisen lukijakunnan ja kommunikoivat, liikuttavat, häiritsevät, viihdyttävät ja tempaavat mukaansa. Haluamme kirjoittaa proosaa, joka saa vaikutteensa epiikasta - ei lyriikasta. Haluamme jatkaa siinä ruotsalaisessa romaaniperinteessä, jossa ovat vaikuttaneet sellaiset kirjailijat kuin Selma Lagerlöf, Hjalmar Söderberg, Moa Martinson, Pär Lagerkvist, Vilhelm Moberg, Eyvind Johdson, Kari Boye, Stig Dagerman, Sara Lidman, Sven Delblanc, Elsie Johansson, Kerstin Ekman, Lars Gustafsson ja Inger Alfvén.

3. Kaunokirjallisuuden ei tule omavaltaisesti käyttää hyväkseen puolustuskyvyttömien ihmisten elämäntarinoita. Lupaamme jättää Elis Schröderheimin, Hinke Bergegrenin, kuningatar Hedvig Eleonoran, Erik Gustaf Geijerin, Maria Christina Kiellströmin ja kaikki muut kuolleet rauhaan.

4. Haluamme, että tyyli ja muoto ovat kerronnalle, miljöökuvaukselle ja henkilöiden hahmottumiselle alisteisia - eikä päinvastoin. Kirjailija, jota etupäässä kiinnostaa vain muoto, aliarvioi pahasti lukijansa. Kirjailija, jota etupäässä kiinnostaa vain kieli, yliarvioi yhtä pahasti itsensä. Lupaamme, ettemme koskaan paketoi lajittelemattomia tekstejämme pahvilaatikkoon tai kirjoita romaania, joka koostuu yhdestä sadan sivun mittaisesta virkkeestä.

5. Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin omaelämäkerta. Lupaamme, ettemme koskaan julkaise omia tai jonkun toisen päiväkirjoja.

6. Ruotsalaista romaania ei pidä sekoittaa lavakomiikkaan. Hyvin kertomisen taito on taiteellisesti merkittävästi suurempi haaste verrattuna vitsien kirjoittamiseen. Sitoudumme täten koskaan rasittamasta tekstejämme yhdelläkään nokkelalla ja sharmikkaalla sanaleikillä.

7. Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin journalismi. Lupaamme, ettemme koskaan liitä huonosti naamioituun debattikirjaan alaotsikkoa ”Romaani”.

8. Ruotsalaisen romaanin ei pidä laskelmointitarkoituksessa omistautua sytyttämään sensaatioita tai hyökkäämään todellisten, nimettyjen ihmisten kimppuun. Lupaamme, ettemme koskaan kirjoita romaania diplomaatti Jan Eliassonista tai Expressenin tai Sydsvenskanin kulttuuritoimitusten työntekijöistä.

9. Haluamme palauttaa ruotsalaisen kertomisperinteen maineen vahvana ja elävänä taidesuuntauksena ja haluamme muuttaa avoimesti kommunikatiivisen romaanikerronnan itsestäänselväksi viittauspisteeksi niin kirjallisissa kuin koko yhteiskuntaakin koskevissa keskusteluissa. Lupaamme, ettemme koskaan sulkeudu instituutioihin, lehtien toimituksiin, kirjailijakouluihin tai akatemioihin ja mutise sieltä käsin katkerasti, miksi uudet rikoskirjailijat saavat jatkuvalla syötöllä komistaa Ruotsalaisen Kirjakaupan syyskatalogin kantta.

10. Kaunokirjallisen proosan rajoittamattomat mahdollisuudet tekevät siitä ainutlaatuisen taidemuodon. Me emme koskaan aio myydä sitä loppuun tai hylätä sitä, emmekä myöskään eksyä siihen. Haluamme kirjoittaa romaaneja, joita luetaan. Haluamme tehdä 2010-luvusta kerronnan vuosikymmenen.

***

Keskustelupalstalta poimittua:

Snabböversättning / Pikakäännös
1. Dekkarit ja chic-lit on pahinta mitä me tiedetään.
2. Ruotsalaisen proosan pitää noudattaa traditiota ja se pitää pitää puhtaana kansainvälisistä vaikutteista.
3. Jos kysyy luvan niin silloin saa kirjoittaa.
4. Me tykätään klassisista saagoista. Runous jne. on persiistä koska lukijan pitää vaivautua (lue: Bruno K Öijer on persiistä).
5. Pelkkää fiktiota, ei ikänä faktiota.
6. Me ollaan tylsiä.
7. Politiikka ei kuulu ihmisen arkipäivään.
8. Me ei koskaan tulla kirjoittamaan uutta ”Punaista huonetta”.
9. ”plääh”. ”Ei me mitään populisteja olla” ja ”pläähpääh.”
10. Fiktio on hyvää, me halutaan lisää sitä.
Av kajen, 00:58, 26 augusti 2009.

***
　
Julkaistu DN:ssä 26. elokuuta 2009
Kielletyn kirjallisuuden manifesti
av Torbjörn Elensky, Fabian Kastner, Sofia Stenström, Agneta Kling­spor, Mats Kolmisoppi, Hassan Loo Sattarvandi, Stefan Hammarén, Martin Tistedt, Athena Farrokhzad, Aase Berg, Åsa Maria Kraft, Pär Thörn, Oline Stig, Peter Fröberg Idling, Monika Fagerholm, Mats Söderlund, Elisabeth Hjorth, Cecilia Davidsson, Anna-Karin Palm, Sara Gordan, Gunnar Ardelius, Anneli Jordahl, Susanna Alakoski, Stefan Lindberg, Jörgen Lind, Hanna Nordenhök, Tom Malmquist, Joar Tiberg, Anna-Karin Selberg, Anna Hultenheim, Vendela Fredricsson.

Kaunokirjallisuus on aina vähän suurempaa kuin mitä yksittäisten teosten perusteella voi kuvitella. Kerronta kantaa mukanaan niin rajattomasti monenmoisia mahdollisuuksia ettei yksi historia riitä niitä kertomaan. Puhtaaksiviljeleminen ei anna muuta satoa kuin ravinneköyhän viljelijän.

Me haluamme ristipölyttää, varttaa, lainata, varastaa, antaa, pakottaa itsemme ja jakaa toisten kanssa omat salaisuutemme. Haluamme matkustaa, tulla kotiin, kokeilla, turmeltua, kommentoida, reflektoida itseämme, maailmaa ja kirjoittamisemme paikkaa tässä kaikessa ja tehdä sen innostuneella ja elävällä nykyproosalla, joka näkee paljon kauemmas kuin vain omaan napaansa. Haluamme tehdä työtä kollegoidemme kanssa parantaaksemme olosuhteita sen sijaan että osoittelisimme sormella toistemme valintoja ja teoksia. Myös reviirimerkkaukset kuuluvat meidän mielestämme kirjallisuuden hillitsemättömään liikkeeseen.

Taitamattomuuden tai kateellisuuden ei pidä rajoittaa kertomista. Useamman pitää saada tehdä enemmän. Kaikille on tilaa. Emme ole sylikoiria, puremme kättä joka meitä ruokkii, jos se on tarpeellista. Emme halua sopeutua johonkin tiettyyn traditioon, emme edes halua mukautua lukijan tarpeisiin, luotamme lukijaan sitä enemmän. Lupaamme kirjoittaa dekkareita salanimellä, kertoa nuorista ihmisistä ja heidän shoppailuahdistuksestaan ja rakkaussuhteistaan. Lupaamme kirjoittaa myrtseistä komisarioista kaikenlaisissa sumun peittämissä maisemissa.
Tulemme kirjoittamaan täysin tietoisina siitä, että myös tyyli ja muoto ovat osa sanomaa.

Lupaamme olla selittämättä omia työtapojamme niin että tyhmäkin ymmärtää, päinvastoin lupaamme kunnioittaa lukijoiden älykkyyttä. Lupaamme käyttää sekä omaa että muiden kokemusta, kertoa tarinoita elävästä elämästä, oikeista ihmisistä tai historiallisista hahmoista, jos meitä niin huvittaa. Voi olla, että pakkaamme tekstimme sikin sokin hattu-, kenkä- ja muuttolaatikoihin ja kirjoitamme 10 000 sivun pituisia virkkeitä tai jos niikseen tulee, trilogian joka koostuu yhdestä ainoasta sanasta (joka jää kätketyksi).

Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin pastori Janssonin postilla, mutta jos tuosta postillasta sattuisi olemaan jossakin kirjoittamisessamme hyötyä, emme me pidättäydy sen käyttämisestä. Ruotsalaisella romaanilla on ruskeat silmät ja musta tukka, se on kaljupäinen, vihreäsilmäinen, sokea ja vinonenäinen. Sillä on runokokoelma rintataskussa, passi takaplakkarissa ja jalassa korkeat korot. Sen voi sekoittaa saarnaan, lavakomiikkaan, puhelinluetteloon, käsiohjelmaan, käyttöohjeeseen tai tietokoneohjelmaan. Se rakastaa vaikeaselkoisuutta joka menee ovien läpi, löytää oikotiet ja käyttää kuulusteluissa lunttilappua, ja jos on tarpeellista se kaveeraa journalismin kanssa, niin kuin se on tehnyt sitten Almqvistin päivien. Ruotsalainen romaani piru vie saa polttaa tupakkia ja hyökätä kenen tahansa kimppuun sen ikinä tekee mieli. Ruotsalainen romaani on välillä täysin vintti pimeänä, kun siltä tuntuu ja huvittaa. Se hyökkää takaapäin sekä eläviä, kuolleita että nimettyjä ihmisiä vastaan.

Kaunokirjallisen proosan rajoittamattomat mahdollisuudet tekevät siitä yhden taidemuodon muiden joukossa, ja se voi parhaiten vuoroviljelyn, avoimuuden, konfliktien, kohtaamisten ja maailmanympäryspurjehdusten ansiosta, jolloin se voi lunastaa mahdollisuutensa kaikista tärkeimpänä viittauspisteenä kaikille mahdollisille keskusteluille. Haluamme kirjoittaa kirjoja, joita luetaan ja hypistellään ja jotka kuluvat vihaisten veronmaksajien käsissä, joita lainataan ja levitetään niin paljon kuin mahdollista, joita siteerataan, imitoidaan ja käännetään. Haluamme tehdä koko 2000-luvusta rajattomasti kasvavan kaunokirjallisuuden vuosituhannen.

"I must keep it outside myself and simultaniously make it unfamiliar."

Close-reading of non-existing texts is a political act, by Jörgen Gassilewski

Almost-sleepless in Saari

I have begun my two month artist-in-residence -stay at the Saari Manor in Mietoinen on Tuesday 1st of September. Hopefully by the end of this time I will have gotten some good writing done. So far very good. Except sleeping... not so good. Maybe it will change, hopefully, keeping fingers crossed.