Yhteisö

Ajattelin eilen sitä, miten yhteisöllistä runo on, edelleen, vaikka emme enää oleile nuotion ääressä emmekä tunne arki- emmekä juhlatilaisuuksien laulettuja rituaaleja. Vaikka runon tekemiseen perustavanlaatuisesti liittyy "itselleen laulamisen" -aspekti, niin en puhuisi yksinäisestä hämähäkistä joka kutoo verkkoaan ja yrittää saalistaa yhä täydellisempää runoa; mutta puhuisin verkosta, jonka kutovat lukijat, kuuntelijat, kirjoittajat ja kaikki muut välikädet ja joka kannattelee yhtäaikaa kaikkia. Kaikkien tehtävänä on ylläpitää tätä verkkoa, ettei se häviäisi. Meidän - puhun meistä, toivottavasti sallitte sen, että teen meistä yhteisön - pitäisi jokaisen ymmärtää miten tärkeässä roolissa olemme lukijoina ja kuuntelijoina, miten esimerkiksi runonluentatilaisuudessa se joka lukee on täysin kuuntelijoidensa kannattelema. Tämän verkon herkkyydessä on jotain hyvin viehättävää.