Kaltiota täytyy tukea

Hesari tiedottaa tänään, että Kaltio on joutunut hankaluuksiin julkaistuaan Ville Rannan piirtämän sarjakuvan, jossa naamarilla verhottu profeetta Muhammed (kuten Arne Anka aikoinaan Disneyn ahdistellessa yhdennäköisyydestä!:-)) keskustelee sarjakuvapiirtäjän kanssa.
Kaltion hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnös on sanonut Hesarin mukaan näinikään:
"Ehkä olisi ollut viisaampaa, ettei niitä kuvia olisi siellä ollut, eihän yhteiskuntarauhaa ole koskaan hyvä värisyttää. Itselleni uskonto on aina ollut pyhä asia, eikä ole hyvä lähteä ihmisiä loukkaamaan." Tämän lisäksi Kynnös aikoo "keskustella asiasta [sarjakuvan julkaisemisesta] vakavasti päätoimittaja Vilkunan kanssa".

Minusta olisi ollut viisaampaa, jos Kynnös ei olisi päästänyt suustaan yllä olevia lauseita ja paljastanut täten, että pelkää, ja ettei ymmärrä eroa jostain asiasta keskustelemisen ja analysoimisen ja "yhteiskuntarauhan värisyttämisen" ja "loukkaamisen" välillä. Kaltion sarjakuvahan on täysin asiallinen ja tuo esiin eri näkökulmia, keskustelee ja on oivaltava! Hyvä puheenvuoro siis, joka kiteyttää varmasti monen ajatuskulkuja asiasta. Eikä pyri loukkaamaan ketään. Kärkevin ja hauskin! kritiikki, joka sarjakuvasta löytyy, on kohdistettu Suomen päättäjiin, jotka viime viikkoina kiirehtivät pyytämään anteeksi mm. joittenkin pienen piirin kerholaisten nettisivujen puolesta. Olisi niin eri asia, jos kyseessä olisi joku tökerö suttaus, jossa tietoisesti haluttaisiin vetää mahan ja riman alle. Mutta kun ei ole. Ei piirros sinänsä voi olla loukkaava, ellei sillä pyritä loukkaamaan. Ja jumalien tai Jumalan piirtämisestä ylipäänsä, miten mikään mitä ihminen itsestään projisoiden raapustaa paperille voisi millään tavoin loukata Jumalaa, joka on monen uskonnon mukaan käsityskykymme tavoittamattomissa?

Sanomattakin on selvää, että Sammon ja Tapiolan reaktiot ovat käsittämättömiä - eivät halua enää ilmoittaa Kaltiossa. Eikö ihmisillä ole lukutaitoa?

Ehkä tärkeintä tässä keskustelussa olisi huomata, että kaiken keskiössä on tunne nimeltä pelko, jonka Rannan sarjakuva hyvin nostaa esiin. Saanko sanoa, mitä ajattelen, ilman että minun täytyy pelätä että joku tulee ja kommenttilaatikossani haukkuu minut pystyyn? Saanko sanoa, mitä ajattelen, vai erotetaanko minut toimestani? Saanko sanoa, mitä ajattelen, vai heittääkö joku kiven ikkunani läpi? Koputtaako joku oveni takana hetken kuluttua? Olen tottunut siihen, ettei tarvitse pelätä, vaan saa sanoa, mutta nyt on pelko tullut mieleeni, eikä se ole hyvä asia. Pidän häpeällisenä kaikkia niitä tahoja, jotka eivät tue Kaltiota ja oikeutta keskustella vaikeistakin asioista ilman pelkoa.