Älä satuta itseäsi sammakko,

on vain pidätelty huuto
tämä tiheä metsä,
harvoja puita jotka pelkäävät

mutta prinsessaa ei ole,
hän haluaa kerjäläiseksi Minotauroksen linnaan
nauraen sylissään kultainen pallo
ja hiljaisuus.

Diktaattori, minä panen maan asiat kuntoon, sanoo
Täällä minä olen, keittiössä!
Minä tartun käteen

se on linna johon hän eksyy, Purgatorium,
ja kaikki ovet on lukittu auki
olkoon siis kiitetty tämä paikka.

Tässä paikassa voi selvitä vain muuttumalla
runoilijaksi,
muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä

Mutta hän, jolla on sammakon osa näytelmässä
enkä tule takaisin, en tahdo tulla
risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja talutti
pois

häneen rakastuivat kaikki kun hän juoksi
ja hänen kultainen ruumiinsa kipinöi
hänen ruumiinsa kipinöi, hän on tullut hulluksi:
suurisilmäinen lapsi kasvoillaan kummastus

Minä tartun käteen
ja pudotan siihen rintani himmeän pallon
Sammakkoni, se on totisinta totta,

lapsena tytöt leikkivät prinsessaa
mies säikkyy, miehen on vaikea puhua
ja tässä metsässä ääni on hikeä märkä

varastin sen, ja sitä minä kannan kohti
ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
ja hengitykseni minä puhalsin ja jätin mykäksi

nukkuvien huoneiden kennoissa, hotelleissa
keräävät hattunsa päähän ja kävelevät valtaan.
Sammakkoni, se on totista totta,

kruunu on pudonnut prinsessan hiuksilta
ja kosteat tornit kasvavat maasta
jossa hissin rautainen kaivo nielaisi kultaisen lelun.

Täällä minä olen, keittiössä!

Voi syvänsiniset kaksoistähdet,
jossa leikit uhrataan verisin menoin.
Näissä painovoimakentissä luhistuvat huvimajat

ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
yksin
olen yksi ja yksinäni
en ole mitään,

olen esine joka toivoo kuin ruoho,
olen noussut tähän, nyt olen tässä ja puhun
en laintauluja kanna, vaan rakkautta
kovera tämä paikka ja kaikki sitä myöten, metsä

muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä.
Tämä on seutu jolla puut aukeavat ja täällä sisällä
riipun alassuin aukossa.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka
kunnes pimeä muuttuu mullaksi
ja tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka

muuttuu satamaksi ja unohtaa

Kuka ei häntä rakastanut?

Oi sinä joka kiipeilet patsaita,
meidän välillämme on tyhjyyden sininen meri
sen jälkeen kaikki on totta, sinä et selviä
sinisenmusta Minotauros.

Nämä rivit ovat hyvin vähän todennäköiset, sillä
olen noussut tähän, ja kun tulen alas
Minä tartun käteen

risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja
talutti pois

enkä tule takaisin, en tahdo tulla
Olen noussut tähän, en ole Mooses
öisin näen unta pohjaan vajonneesta veneestä

kaikki on niin kuin ennenkin, sama nainen
nauraen sylissään kultainen pallo
ja unessa sanon: minä

olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka
suuren hotellin kokolattiamattojen hiljaisuuteen
nauraen sylissään kultainen pallo

siellä,
pitsiverhojen takana
tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia