Monday, October 05, 2009

I am the walrus

Olimme Pikku-Torressa lauantaina ja tulin tuoneeksi julki omia hämmennyksiäni runouden tällä hetkellä näkyvimmän ilmiön suhteen - kiinnostus runon visuaalisuuteen, kirjoituksen materiaalisuuteen ja käsitteelliseen kirjoittamiseen. (Ilmiöön liittyvät myös uudet julkaisupaikat ja vertaislukeminen.)
Hämmennystä täytyy tarkentaa, ettei kenellekään jäisi sitä käsitystä, että haluaisin kieltää tai rajoittaa.
Ei ole nimittäin kyse siitä, etten historian valossa ja tavallisen tulkitsemisen tavan eli perheyhtäläisyyden kautta ymmärtäisi yllä mainittuja osaksi runouden monimuotoista ruumista, joka eri suunnissa menee eri suuntiin ja eri tavoin. Hämmennystä aiheuttaa se, että jokin kokemuksellinen sopukka minussa viestittää, että sitä kirjoittavaa paikkaa joka kohti noita mainittuja kurkottaa, minä en itsessäni tunnista. En siis koe olevani siellä, missä monet muut (yhteisössäni) ovat. Kirjoittajana koen olevani jossain toisaalla - mutta missä. Kun sanon, että perinteessä, tuntuu että katoan sen laajuuteen.
Hassua tässä on se, että käsitteellisyys, materiaalisuus ja visuaalisuus ovat asioita, joita Tuli&Savussa on esitelty Leevin pt-kaudelta lähtien ja minunkin aikanani. Minun siis pitäisi tietää eikä hämmentyä. Mutta se osa minusta, joka oikeasti tietää, tuntee ja kokee, ja kirjoittaa, vaikuttaa olevan hitaampi ja kömpelömpi kuin se, joka on lukenut ja oppinut. Oikeasti olen mursu. Se joka on minussa ja totta.

8 comments:

Henriikka said...

Älä turhaan mursuile siellä :), oli tosi hyvä että toit noita näkökulmia esiin - pisti miettimään. Ei niinkään esim. visuaalisen runouden esiinnousua vaan mm. sitä, onko runous jäämässä runokritiikin alle. Sitten toisaalta - käännösrunouden ja käännösten kritisoiminen voisi esimerkiksi myös nostaa omaksi teemakseen, kun nyt lukee noita käännöksistä tehtyjä kritiikkejä, niin ne tuntuvat olevan pääosin "mallikkaasti käännetty" ja se siitä. Tää ei liity tähän, mutta siis: on aina sekä omalle että toisten tekemiselle hedelmällistä, jos on näkemyksellistä erimielisyyttä. Kiitos siitä!

Miia Toivio said...

Hei,

olin kyllä ehtinyt jo tykästyä mursuna olemiseen...;-) Kun tajusin omat henkilökohtaiset puheen motiivit, halusin selvittää niitä itselleni että muille myös, koska oma hämärä puhe ärsyttää - sitä puhuu vaikka samaan aikaan tajuaa että jotenkin ei osu tai jokin ei täsmää, omassa ajattelussa ja puheessa siis. Täytyisi harrastaa enemmän kirjoittamista, niin voisi todeta kuin muut ennen, että vasta sitten saa tietää mitä ajattelee. Siitä voisi olla helpompi myös lähteä keskustelemaan. Yritän kehitellä siis yhä parempia eri mielisiä näkemyksiä:-).

Jorma Martikainen said...

Eihän minulla ole kuin aavistus siitä mitä olet Pikku-Torressa tuonut julki. Mutta se, mitä nyt kirjoitat on minusta hyvin tervetullutta, ja mielenkiintoinen keskustelunavaus. (- tämä on arvaus avauksesta).
Minä ainakin huomaan tipahtavani kärryiltä (jatkuvasti, niinkuin Harms) seuratessani mitä runouden genressä tällä hetkellä tapahtuu. En tarkoita niinkään sitä, mitä on kansien väliin saatu, vaan juuri sitä mitä tapahtuu netissä, visuaallisuudessa, käsitteellisyydessä, estradeilla, äänimaailmassa, videoilla, kaikenmaailman tuubeilla.

hmm. hirveen monta mitä-sanaa., mutta olkoon

mursut ovat mukavia

TM said...

Moi,

laitan tänne samat kommentit kuin Facebookiin.

Mä en ehkä ymmärrä, miten noi visuaalisuus jne olis muka näkyvimpiä (ellei tämä ole kompa, hehe) asioita runoudessa nyt? Vispoilua näkee siellä täällä mutta harva sitä harjoittaa mitenkään systemaattisesti tai tasokkaasti. Kourallinen, ehkä kolme-neljä korkeintaan. Ja kuka muka tekee käsitteellisiä teoksia (paitsi Karri)? :) :) :) Tietysti on totta että niitä pyritään nostamaan esiin, ja jos yksi tyyppi tekee jonkin videorunoteoksen, se saattaa vaikuttaa isommalta jutulta kun onkaan koska sitä halutaan sitten kompata aika paljon - mutta just siksi että valtavirta ja suurin osa on edelleen jotain ihan muuta.

Sitäpaitsi, musta tuntuu että tosiasiassa monet meistä tässä yhteisössä (minäkin!) ollaan just ja koko ajan tuolla "muualla", perinteissä ja paikoissa joita on vaikea kuvailla, koska niitä ei tunnista suomalaisin mitoin eikä virstoin, mutta ei oikein ulkomaisinkaan (sinä, minä, Harry, Juhana, Henriikka, mihin laitat meidän peruskirjoittamisen, sen mikä päätyy käsikirjoituksiin?).

Toisaalta tässä voi vaikuttaa toisenkinlainen näköharha, se että noihin em. aiheisiin on niin helppo tarttua koska niistä puhutaan esim. Jenkeissä tai Ruotsissa tai missä vaan niin paljon, ja niihin on tätä teoreettista kiinnostusta, ne on sellasia aiheita joista lehdistö, tutkijat ja akatemiat ja muut innostuu (sirkushuveja jopa joskus) mutta ennen kaikkea niille on nuo helpot käsitteet valmiina, puhetavat, etapit, toisin kuin sille, mitä koittaa sitten yksinään työstää.

Niin ja tähän voisi vielä lisätä ajatuksen - minkä olen ainakin itse huomannut toimivaksi - että sen tekeminen mikä "tuntuu oikealta" ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia, koska uusien asioiden (itselle uusien!) kokemukselliseen oppimiseen kuuluu se että ne aluksi "tuntuu hankalilta ja vääriltä". Mutta en tällä tarkoita että olisit agitoimassa "sitämikätuntuuoikealta", tietenkään! :) Tuli vaan mieleen!

TM said...

Ehkä pitää vielä alleviivata kirjoitukseni positiivista sävyä, ja tarkentaa, että "näköharhan" erittelyssäni on kyse siitä että meidän "yhteisössä" usein keskitytään ajamaan julkisesti asioita, jotka ei välttämättä ole meille sen tässä etsimäsi henkilökohtaisen kirjoituskokemuksen kautta niin keskeisiä tai tärkeitä (vaan tärkeitä esimerkiksi yhdistyksen mandaatin takia tai keskeisten tiedonjulkistamisen tarpeiden tähden tai joistain muista "objektiivisista" syistä), ja ne omat fiilikset ja oman tekemisen suhde asioihin jätetään aika usein jonnekin kahden- tai kolminkeskisiin keskusteluihin kulissien taakse & sitten teoksina joskus ilmenemään.

Miia Toivio said...

Hei,

hyviä pointseja Teemu, ja ymmärsin toki positiivisessa sävyssä. Tuo viime merkintäsi ehkä kuvaa hyvin tilannetta ja kuvaa erittäin hyvin yhdistyksen tilannetta; on muutamia asioita, joita "ajetaan" ja ne tosiaan ovat tärkeitä joistain" objektiivisista" syistä ja joihin tietenkin on sitoutunut. Samaan aikaan omat ajatukset ja tekeminen ovat kääntyneitä johonkin epämääräiseen "muuhun", josta silti ehkä haluaisi keskustella / jolle haluaisi löytää heijastelupintaa. Noh, täytyy vähän miettiä tarkemmin asioita, yritän hahmottaa tätä keskustelunavaustani tarkemmin; en nyt ymmärrä itsekään itseäni.

Miia Toivio said...

Ja kiitos myös Jorma sinulle kommentistasi; runon julkaisukanavien ja ilmenemismuotojen runsaus varmasti vaatii sitä, että jollain tavalla asemoi itseään joka kerta hieman eri tavalla, eri taajuudelle... Että miten olla parhain mahdollinen lukija koko ajan, on vaativaa. Tai sitten: entä jos ei ole? Jos vain rentoutuisi ja ottaisi lunkisti, eikä yrittäisi käsitteellistää vastaanottoa etukäteen, kuten minä (ehkä) yritän.

Raisa said...

Miia, oli hyvä lukea miten artikuloit samankaltaista sumua missä itse ajoittain (usein hyvinkin ainoana) kokee harhailevansa. Jännä ristiriita siinä, että se mikä teoreettisesti on kiinnostavaa saattaa olla kirjoituskokemuksellisesti hyvin tyhjää.

(yleisiloa aiheuttaa tän blogin seuraaminen)