Kohti runoutta harrastuksena?

"We are moving away from poetry as a literature - let alone as a canon - toward poetry as a practice, not so terribly different from mindfulness meditation (or maybe mindfulness meditation turned inside out, towards words rather than away from them). "

Ron Silliman kirjoitti viime elokuussa runonkirjoittamisen opiskelun suosiosta ja siitä, mitä se tulevaisuudessa Amerikassa voisi tarkoittaa, mitä siitä voisi johtua. Kun yhä useampi opiskelee luovaa kirjoittamista yliopistossa ja kun kirjan julkaiseminen on yhä helpompaa, Silliman näkee että yksi mahdollinen runouden muutos on se, että runon kirjoittaminen ja "runoilijuus" muuttuu enemmän kaikille mahdolliseksi harrastukseksi sen sijaan, että runoilijuus olisi muutaman harvan, eliitin jäsenen etuoikeus. Tämä näin mutkia oikoen ja sivuuttaen sen, että teksti lähtee liikkeelle lakimiehestä, joka tekee bisnestä kirjoittamista opiskelemaan haluavien parissa.

Sillimanin kirjoitus ei ole suoraan verrannollinen Suomen tilanteeseen, mutta sen maalaamaa tulevaisuuden runokentän horisonttia jää pohtimaan. Oikeastaan tuo horisonttihan on jo täällä. Tai molemmat horisontit. Mainitsin Sillimanin tekstin viime viikolla Kirjassa käydyssä keskustelussa, mutta en muistanut tarkempaa sisältöä, siksi linkitys tänään.