Peukalon liikkeestä

Tuli&Savu sai lauantaina siis roppakaupalla ruusuja Helsingin Sanomien Sivusilmissä, ja olen sittemmin yrittänyt etsiä Mervi Kantokorven ilahduttavan tsemppaavasta arviosta myös kritiikin siemeniä kuin neulaa heinäsuovasta. Ehkäpä arvostelujen nimeäminen sympaattisiksi voisi olla yksi. Totta on, että olemme linjanneet arvosteluita jo Leevi Lehdon päätoimittajan ajoista lähtien poispäin siitä lähtökohdasta, että kritiikin ensisijainen tehtävä olisi kertoa, onko arvosteltava teos "hyvä" vai "huono". Ajatukseni on, että ennen kuin tällaisen arvion voi tehdä, täytyy läpikotaisin ymmärtää teoksen ja runojen poetiikka, ja vasta sitten voi arvioida, miten hyvin runot onnistuvat tavoittelemassaan olemisen tavassa. Suurempaa pulaa meillä on hyvistä, analyyttisistä ja oivaltavista, omassa ilmaisussaan persoonallisista runouden lukijakriitikoista kuin peukalon alas/ylöspainajista ja nopean lokeroinnin halusta. Runouden lukemisessa peukalon liikettä ja lokerointitottumusta tuleekin hidastaa, ja huomaavaiselle lukijalle runous tekeekin sen ihan itse.