Kesäparatiisiparantolamme Tahvolan juhannusyötä.

Siitä tietää, että on blogikirjoittamisessaan tien päässä, kun päällimmäisenä kirjoittamisen aiheena on mielessä metabloggausvalitus siitä, miten järjetöntä on pitää julkista päiväkirjaa, kun ei näe mitä mieltä on siinä, että tekee tyhjänpäiväisiä päivityksiä kykenemättömänä kirjoittamaan julkisesti vapaamuotoista tekstiä tärkeistä ajatuksista - jotka kirjataan ylös siihen paperiseen päiväkirjaan, jota kukaan muu ei (onneksi) voi lukea. Omalla nimellä kirjoittaminen ei tässä pulmassa auta. Pitäisi keksiä jokin toinen formaatti miten jatkaa nettikirjoittamista, vaikka miksi sitä nyt sitten edes pitäisi jatkaa, kun tämä ei minulle tunnu sopivan. Tänne kirjoittaminen ei ole minusta ollut enää pitkään aikaan kiinnostavaa. En jaksa lukea muittenkaan päiväkirjoitusta - ylipäänsä netissä lukemisessa keskittymiskykyni on todella kehno ja harvoin jaksan vähänkään pidempää tekstiä paria kappaletta pidemmälle, ja siitä tulee ärsyyntynyt olo, kuin joku härnäisi.

Tai niin. Kävin selailemassa vanhojen blogikuukausien merkintöjä. Joskus tämä on onnistunut paremmin, mutta viime kuukausina olen jostain syystä ollut tavallista umpimielisempi. Jos olisi mahdollista, pitäisi muuttaa ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi, vaikka ihmemaa-amerikkaan, harjoittamaan itsestään puhumisen taitoa.

Leppoisaa juhannusta!

Nais-marttyyrin kehuskelua

Ghana voitti lauantaina. Jos Ghana voittaa koko kisat, niin meidän perhe voittaa rahaa: saatiin nimittäin lahjaksi kovettu vetolappu. Tämä viesti siis lopputulos siitä, että avopuolisen syntymäpäiväjuhlat oli meillä lauantaina, talo täynnä pelkkää mies-energiaa ja minä siinä sitten taiteilemassa ja taiten katsomassa muitten mukana illan ekaa matsia. Olen jo kolmena vuonna lahjonut puolisoni kestitsemällä miesporukan, joka puhuu koko illan urheilusta ja kuuntelee nuoruutensa hevimusiikkia = Rainbow:ta. Olen mitalini ansainnut:-) Täten on osuuteni yleisestä velvollisuudesta kirjoittaa jotain mömmöm-kisoista hoidettu - ellei Ghana...

Miten tietää - ja olla tietämättä?

Jouni Tossavainen kirjoittaa Uusistä äänistä ja runoantologioista täällä. Mistäpä minä kirjoittaisin. Voisin lyhykäisesti kertoa viikonlopun oivalluksen: jos haluaa kirjoittaa hyviä runoja, ei saa pyrkiä hyväksi kirjoittajaksi. Hyvin kirjoittaminen ei riitä; runoista jää puuttumaan "se jokin". Pitkään pyrin poispäin sattumanvaraisesta, sokeasta kirjoittamisesta, koska minua ärsytti se, että niin iso osa kirjoittamisen prosessista ei ollut hallinnassani. Halusin tietää, mitä teen, koska ajattelin, että se on taitoa. Mutta jos kirjoitan siitä lähtökohdasta, että tiedän, syntyvät runot kuolleina. Toisaalta, jotain tietämistä hyvään kirjoittamiseen täytyy sisältyä. Miten siis tietää ja olla tietämättä? Olenkin vasta nyt todella ymmärtänyt, miksi on kehitettävä koko ajan uusia kirjoittamisen metodeja, löydettävä kiertoteitä itsen ympäri ja ohi, huijattava oikea käsi katsomaan jonnekin muualle sillä aikaa kun vasen tekee jotain ihan muuta. Minun onkin mietittävä uudelleen, määriteltävä uudelleen, mentävä toisella tavalla sisään sanaan #taito# #tekhne#. Mitä on TAITO. Mitä osaa #taidokas# kirjoittaja? En ole ymmärtänyt todella miettiä tätä sanaa aiemmin, nyt tajuan miten keskeistä sen pohtiminen on.

Kuopion KirjaKantissa kajahtelee syyskuun alussa äänirunous - ja vieraat ovat makeat: Christian Bök! joka on varmasti tunnetuin palkitusta teoksestaan Eunoia. Mahtava juttu saada vieraaksi yksi kuuluisimmista ellei maan kuuluisin äänirunoilija!