Kirje kts. esim. "What is poetry"

Kysyin eilen kylässä muilta runoilijoilta, että häiritseekö heitä se, että runoutta on vaikea määritellä, sen rajat ovat hämärät, "se" valuu yli rajojen. Joku sanoi, että se juuri on mahtavaa, että rajoja ei ole, että runo voi olla mitä tahansa. Runo voi olla kalkkuna, runo ei voi olla kalkkuna. Minua taitaa hämätä se, että ajattelen, ettei vapautta ole, ellei ole jotain, mihin vapaus vertaa itseään. Onko olemassa tyhjä paperi, johon voi värittää miten tahansa, piirtää minkälaisen kuvan/merkin tahansa - kunhan tekee sen kielellä ja kielessä olemassa olevia keinoja käyttäen niin, että lopputulos on - kaunis? vaikuttava? tunteita ja ajatuksia herättävä? Ei ole olemassa tyhjää paperia, ajattelen, on olemassa paperi, jolla on rajat eli visuaaliset rajoitteet, mutta ne eivät olet ainoat. Miksi puhuisin vain paperista. Miten määritellä runon äänteellisyyden ja rytmillisyyden ehdottamat rajat, jotka osoittavat, milloin teksti on runoa, milloin jotain muuta? Perinteen, muodon rajat tuntuvat tällä hetkellä olevan vedetyt sitruunamehulla: ne eivät näy, koska niitä ei nähdä, koska tiedostamattomalla on niin suuri rooli kirjoittamisessa, koska historiaa ei ole, on vain nyt. Eikö se olekin modernia? Jokapäiväistä uudestaan syntymistä? Tyhjästä? Meren vaahdosta? Tähän kohtaan kuuluu sanoa, että runous syntyy runoudesta, perinteestä, menneestä. Kaipaanko, taidan kaivata, romantiikan takaiseen aikaan, jolloin mallit ja muodot eivät olleet "nerouden" toteutumisen esteinä, vaan niistä erottautuminen mahdollisti nerokkaat poikkeavat oivallukset. Missä ovat ne rajat, jotka määrittelevät meidän vapautemme. Mitä runouskäsityksiä toteutamme, ja millaisia tehtäviä ja merkityksiä nuo käsitykset runoudelle olettavat. Niin, ja pitäisikö puhua meidän sijasta minusta... Tuohon kuoppaan on helppo pudota, ja ehkä on niin, ettei muuta olekaan, kuin tuonkaltaisia kuoppia?