Konferenssiviikonloppu on takana ja mahanpohjalle jäi levollinen, iloinen tunne siitä, että onnistuimme tekemään tapahtuman, joka antoi osanottajille jotain sellaista, mitä heillä ennen ei ollut. Konferenssia ei ollut rakennettu konfliktin perustalle, emme esittäneet kovaa ja kirkasta haastetta, tavoitelleet tikaria isänmurhaa varten; annoimme tilan erilaisille äänille ja lähtökohdille, ja toivottavasti onnistuimme herättämään ajatuksia: miten tästä eteenpäin? mihin huomion kohdistuminen seuraavaksi? minkä käsittelemistä pitäisi jatkaa ja aloittaa?

Ja koska omasta näkökulmasta ei pidä tehdä universaalia, laitan vain itselleni muistutusmerkiksi lauseen, jossa kehotetaan luopumaan kivasta ja mukavasta; ja mietin nyt muutamaa eri asiaa. Todellakin, on ehkä aika alkaa työskennellä tietoisesti maan alla ja luopua runouden mainostamisesta: ne jotka haluavat tulla kohdatuksi ja haluavat kohdata jonkin muun kuin vain itsensä ja sen, mikä on helposti käsillä, varmasti löytävät kohtauspaikoille tästäkin eteenpäin. Toiseksi, olisi aika luopua pelkästään kivasta ja mukavasta solidaarisuudesta, joka hyväksyy kaiken (tai ei hyväksy mitään muuta)... Sillä puhe nykyrunouden moniarvoisuudesta on latteaa ja jää tyhjäksi, jos siitä ei jatketa eteenpäin: arvot kuitenkin ovat erilaisia ja niiden väliset suhteet monenlaisia - minkälaisia, se olisi kiinnostavaa.

Mutta kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka tulitte: esiintyjille joista yhdellekään emme pystyneet maksamaan korvausta, koska emme saaneet tänä vuonna apurahoitusta lainkaan; yleisölle, joka saapui ja otti osaa, kysyi ja kommentoi. Kiitos myös Ateneumille erinomaisista puitteista, ja Korvat auki -yhdistykselle salin täyteen vetäneestä herkästä ja kirkkaasta päätöskonsertista.