Monday, August 24, 2009
Kiitos konffan osallistujille
Kiitos eilisen Poetiikkakonferenssin osallistujille. Olihan meillä hieman vastoinkäymisiä, viime hetken sairastumisia ja jalan telomisia, mutta selvittiin. Kiitos runoilijoille, jotka paikkasivat poissaolevia. Aamupäivällä päästiin keskusteluvauhtiin, ja iltapäivän päätti kolmen muskettisoturin kolmipäinen puheenvuoro "mitä runouden pitäisi tehdä". Nuorten miesten loppuheitot olivat oikeastaan juuri sellaista provokaatiota, mitä olisi voinut kuulla enemmänkin. Ehkä jokin varovaisuus pitää meitä otteessaan... Ehkä puhun vain omasta puolestani. Mutta jokin kynnys tuntuu olevan runoudesta ja politiikasta puhuttaessa; tai omassa ajattelussani; haluaisin oivaltaa jotain, mikä vielä ei ole tapahtunut. Näkökulmien kehittämistä ja keskustelua aihe/e/ista pitää siis jatkaa. Mielestäni konferenssissa esitetyt runot ja videorunot kannustavat siihen.
Tunnisteet:
Nihil Interit,
poetiikkakonferenssi,
runokuu,
runotilaisuudet
Wednesday, August 19, 2009
Thursday, August 13, 2009
Kuntarunosuomi, eikun suoni
Uusin runoni "Esipuhet" on ilmestynyt Kaks.fi, Kunnallisalan Kehittämissäätiön nettilehden sivuilla heinäkuun puolessa välissä. Olen osallinen Kuntarunosuoni-projektissa, jossa - kuinka monta meitä nyt onkaan - runoilijaa kirjoittaa runoja "omasta" kunnastaan; sivustolla julkaistaan uusi runo joka maanantai. Seuraavan kerran kirjoitan Ilmajoesta syyskuun alussa. Tehtävänanto on minulle mieluinen, koska se on tosi vaikea. Suhde kotikuntaan ja Etelä-Pohjanmaahan on monin tuntein kyllästetty, mutta se, että olen asunut Helsingissä vuodesta 1994, tuo kirjoittamiseen mukaan pakollisen tietoisuuden siitä, että pitää punnita ajatuksiaan ja tuntemuksiaan erityisen tarkkaan; miten toisaalla oleminen vaikuttaa siihen, miten koen, näen, ajattelen. Ensimmäinen ajatukseni nimittäin oli, että kirjoittaminen on mahdotonta, pitäisi olla siellä, siinä, mistä kirjoittaa. Sitten muistin emigranttikirjailijat. Joten ehkä se ei olekaan mahdotonta. Mutta jollain tavalla koen itseni silti huijariksi; mennä puhumaan jonkin sellaisen puolesta, jonka puolella ei edes ole, koska ei ole eikä voi olla siellä läsnä. Tähän kietoutuvat tuntemukset siitä, että ei ole "oikeasti" tai "tarpeeksi" pohjalainen... Mistä lienee tullut pohjalaisille niin suuri tarve määritellä omaa pohjalaisuuttaan, korostaa sitä, niitä yhteisesti tunnustettuja piirteitä, sitoutua niihin, testata itseään niitä vasten, että menikö nyt oikein, ja kuinka mukavaa meillä onkaan kun ollaan samalla tavalla samanlaisia koko porukka, ja muut on meidän krannista. Tuota "Esipuhet" runoa varten luin Kytösavut -julkaisuja vuosilta 1945, 1946 ja 1947. Suosittelen lukemaan. Eteläpohjalaisuuden stereotypiat hyppivät niistä silmille; haluaisin yrittää ymmärtää tuota itsensä/itsellisyytensä/ itsekorostamisen tarvetta... koska koen sitä itsekin, mutta ulkopuolisena, vaillinaisena.
Puffi: Nihilin ohjelmaa Runokuussa
Runokuu nousee Helsingin taivaalle Taiteiden yönä, perjantaina 21.8 ja pysyy siellä viikon, torstaihin 27.8 asti. Nihil Interit on mukana järjestämässä ohjelmaa.
PE 21.8
Taiteiden yönä Kulttuuriareena Gloriassa (Pieni Roobertinkatu 12) on Glorian yö klo 18-01.30. Luvassa on runsaasti runoa ja muita taide-esityksiä, myös kustantajien kirjamyyntiä. PoEsian tämän syksyn runoilijoista esiintymässä ovat TYTTI HEIKKINEN ja KRISTIAN BLOMBERG. Syksyn kirjoista julkaistaan kaksi ensimmäistä, Tytti Heikkisen toinen kokoelma _Varjot astronauteista_ ja VILLE LUOMA-AHON esikoisrunokokoelma _Ruumiita_. Kirjoja on saatavilla sekä Kirja kerrallaan -kustantamon että Nihil Interitin myyntipöydästä. Seuraa syksyn kirjojen ilmestymisaikataulua ja nettijulkaisua poEsian sivuilta os. http://poesiasarja.wordpress.com/.
SU 23.8
Sunnuntaina 23.8 tervetuloa Helsingin Poetiikkakonferenssiin. Kiasma-teatterissa (Nykytaiteen museo Kiasma) klo 10-18 kysytään runouden ja politiikan suhdetta. Vastauksia haetaan sekä puheenvuorojen että runoesitysten avulla, keskusteluakaan unohtamatta. Oman osansa pohdintaan tuo Saaren kartanon visuaalisen runouden työpaja. Sunnuntaisen aivotyön kruunaa Korvat auki ry:n järjestämä konsertti.
Koko ohjelma löytyy konferenssin kotisivuilta os. http://poetiikkakonferenssi.wordpress.com/.
Konferenssin vetovastuu on Nihil Interitillä ja sen perustamalla Runouden yhteiskuntavastuu ja vaikutusmahdollisuudet -ajatushautomolla. Yhteistyökumppaneita ovat Runokuu, Saaren kartanon Vispo-työpaja, Kirjallisuudentutkijain seura ja Korvat auki ry.
Konferenssiin on vapaa pääsy.
TO 27.8
Torstaina kisataan Helsingin slam-mestaruudesta ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16-20) alkaen klo 17.30. Tule ja ilmoittaudu paikan päällä viimeistään klo 17.00!!! Runoilija KATI NEUVOSEN juontamassa Poetry Slam -kilpailussa etsitään Helsingin edustajaa Poetry Slamin suomenmestaruuskisoihin, jotka pidetään tänä vuonna Kotkassa, Adventuren lasti -tapahtumassa lauantaina 29.8.2009.
Lisätietoja lavarunoudesta löydät Runokukko-blogista, http://www.runokukko.blogspot.com/.
Runoyhdistys Nihil Interit on myös Facebookissa, etsi meidät ja liity ryhmän jäseneksi. Saat ennakkotietoja yhdistyksen toiminnasta: tapahtumista, kokouksista, suunnitelmista.
Runokuun koko ohjelma osoitteessa http://www.runokuu.fi/.

lavarunous,
Nihil Interit,
poEsia,
poetiikkakonferenssi,
puffi,
runokuu,
tapahtumat
Subscribe to:
Posts (Atom)