Toistan toisten säkeitä, on keskiviikkoiltapäivä
24.9.2008, vaikka runous ei olekaan päivämäärissä:

parallelismi on Jakobsonin mukaan runouden ytimessä.

Joitakin säkeitä jäi kuin päitä vetävän käteen,
mutta niinhän täällä aina käy, joku putoaa

vaikka kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti
eikä kukaan ole sama joka astuu (tai halutessaan, putoaa)

ja pudotessaan kerää katseet, määreet, kuten
kova, kirkas, rajattu muttei rajoitettu, hiljaisen huudon

kimpuksi tiivistynyt nyrkki: kuin ostos, jonka ojennan?
Sinulle, joka tähän olet pudonnut kuin leivos taivaasta.

Ja samaan aikaan haalareihin pukeutuneet miehet
juoksevat ympäri kaupunkia, sisään taloihin, ulos

taloista, ja etsivät merkkejä, syytä, systeemiä.
Jos jotain ei ymmärrä, se voi alkaa ärsyttää ja voi

tuntea itsensä tyhmäksi: kun joku syrjii, se tarkoittaa
että on työntänyt palloa kolmion aukosta

mutta ainahan sen voi räjäyttää auki:
Tai onhan niitä muitakin keinoja, kuten adaptaatio.

Mutta nyt ammun liian moneen maaliin yhtä aikaa
eikä se ole tehokasta retoriikkaa, runossa

ei saa lörpötellä, tai jos lörpöttelee, on senkin oltava
tiukkaa tavaraa, kuten Kinnunen sanoo:

kuva on kuva on kuva.

Mutta nyt saan viestin mieleni ulkoavaruudesta
ja olen pakoitettu kirjoittamaan sen tähän:

onko siellä vielä kesä, missä sinä olet

niin kovasti toivon, että siellä on, missä olet
mutta siellä missä olet, ei aina ole

vaikka siellä on vaikka mitä, ja osan siitä minäkin
tiedän, ja muut tietävät, ja monet muut, mutta

tragedia syntyy, kun kaikki vieraat on tapettu,
kaikki kalpeat neidot

täältä opetushuoneesta ovat poistuneet
ja minä yksin, istun, tietokoneeni ääressä

vastauksia vailla, ratkaisutta, kädessäni kuin
hennot hiukset, suortuvat, kolme säettä:

jos ne selvittäisin, olisi kaikki selvää
olisi hyvin viikattu pelto

lakeuden leveä letti, suunpohjaan poltettu
tämäkin keskeneräinen runo.

- Haminassa, Jamilahden opistolla, 24.9.2008. Runon alku viittaa harjoitukseen, jonka teetin oppilailla ja sitten tein sen itse. Olin leikannut säkeitä Haavikon, Saarikosken, Stenbergin runoista, ja niiden avulla harjoittelimme säkeellisen runon kirjoittamista leikkaa + liimaa + kirjoita itse -metodilla. Kirjoitin lopuksi tuntien jälkeen iltapäivällä runon käyttäen melkein kaikki leikkaamani säkeet - julkaisin runon silloin täällä blogissa, nimellä "Älä satuta itseäsi, sammakko". Nyt julkaistavan runon kirjoitin sen jälkeen. Kädessäni oli kolme säkeen suortuvaa, joita en saanut Sammakko-runoon mahtumaan. En muista, mitkä nuo säkeet olivat, haluaisin kovasti muistaa. Kadotin nimittäin kaikki nuo leikatut säkeet - jonnekin - en ymmärrä minne.