Luonnosta ja oppimisesta

Linnut visertelevät taivaalla.
Linnut pirskottelevat lauluaan taivaalle.
Linnut laulullaan viipaloivat taivaan.
Linnut kuin tarjottimet kantavat lauluaan taivaan ravintolasalin läpi.
Linnut kuin tarjottimet ylistävät juhannusta,
juhannus on tumma varjo nurkassa ja seisoo eteisessä
valoisana kuin pyökkimetsä.

Realismista surrealismiin... ja runon kuvallisuudesta, siis. Olen opettanut kahta runon kirjoittamisen peruskurssia nyt marraskuussa, ja tuntuu siltä, että se on juuri sopivasti, kolmatta ei jaksaisi. On mukavaa kehittää omia perusteita, mistä näkökulmista lähtee runon kirjoittamiseen johdattamaan; itse olen tähän mennessä käyttänyt peruspoetiikkojen jaottelua rytmiin, kuvallisuuteen, puhujaan. Tykkäisin kyllä kuulla, miten muut opettajat lähtevät liikkeelle; jotenkin kuvittelisin, että ihmisillä voi olla hyvinkin erilaisia opetussuunnitelmia.

Jälkiäänenä ja kommenttina: huh, sain kirjoitettua jotain tänne blogiin. Meinaa olla niin tyhjä pää ja kuiva kynänkärki. Opettaminen ei täytä omaa kaivoa, siis. Mutta sitä kompensoi hyvin kyllä se, kun saa kuulla ja nähdä, miten runo valloittaa ja valoittaa uusia kirjoittajia. Ja täytyy sanoa, että aloittelevilta kirjoittajilta, jotka kokeilevat runon kirjoittamista, saa kuulla niin omaperäisiä säkeitä, kielikuvia, ajatuksia, että sitä rupeaa toivomaan, että itsekin voisi olla aloittelija jälleen, että voisi jättää tietämisen ja olla kuin ei ymmärtäisi runoudesta yhtään mitään. Mikä toisaalta on tottakin, tuo ettei ymmärrä. Tai ainakin siivu siitä pysyy mukana. Mutta jotenkin se tulee vaikeammaksi. Voiko olla, että kirjoittamisesta tulee vaikeampaa, mitä enemmän kirjoittaa...?

Takiaiset siilipolulla ja Hyvän kukkia

Olen kevään täällä Haminassa, Jamilahden opistolla kirjoittajalinjan vastaavana opettajana - Tommi Parkon sijaisena, joka on residenssissä.

Ensi lauantaina opiston Toveripäivillä julkistetaan opiskelijoiden teksteistä koottu antologia, toimittamani Hyvän kukkia. Kirjalle on juuri tehty omat sivut, käykää katsomassa.

Ja kirjoittajalinjan tunnelmia voi seurata opiskelijoiden pitämästä blogista Takiaiset siilipolulla.

Otteita päivän kirjaimista

Mitä tapahtuu, kun runon minä tajuaa keinotekoisuutensa ja reagoi siihen? 2000-luvun runous? Miksi vilpittömyys on ongelma? Miksi "tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei 'tyydy toistamaan itseään'?

C) RUNON MINÄ PURETAAN JA KOOTAAN UUDELLEEN JA TUODAAN TAAS NÄYTTÄMÖLLE KÄYTTÄEN (JÄLJITELLEN) KAIKKIA EDELLISIÄ NÄYTTÄMÖLLEPANON TAPOJA

"Tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei tyydy "toistamaan itseään", niinkuin on tapana sanoa: se pyrkii avartamaan ominta piiriään, puhtaan sisäisyyden piiriä, uhmaamalla voitollisesti tavallisinta persoona-asennoitumista ja pysymällä kuitenkin itsenänsä. Ja huomataan, että oikea lyyrillinen intensiteetti ei suinkaan vähene, vaan voittaakin lisäksi aavistamattoman määrän elämystuntuisia ilmeitä ja eleitä." Lauri Viljanen, Lyyrillinen minä ja muita kirjallisuustutkielmia. WSOY 1959.

Sain perjantaina pulkkaan arvosanat ja poissaolot ja niin on ohi syksy lukiossa. Eilen minä ja Henriikka ja Satu ja Vesa oltiin kirjallisuudentutkijoiden juhlassa lukemassa runoja ja arvioitavina runoraadissa. Tänään lähden Pohjanmaalle, huomenna alkaa opetus Etelä-Pohjanmaan opiston kirjoittajakoulussa. Aiheena on mikäs muukaan kuin runon kirjoittaminen. Olen koonnut opiskelijoille lukupakettia. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua. Tulin mm. selailleeksi hieman Saarikosken Ääneen -kokoelmaa, mikä jotenkin on jäänyt minulta aiemmin sivuun. Lukupaketin tekeminen on mukavaa, huomaa miten paljon on ja miten monenlaista. Niiin kuin karkkikaupassa olisi ja kaikki olisi minun ulottuvillani, jos vain niin haluan.