Tarpeellisia näkökulmia

Tämä avittanee meitä arvioimaan tämänhetkistä runonkirjoittamisentilaa ja toivottavasti juuri miettimään sen arvioimisen perusteita. Kyseessä siis Juri Joensuun lisensiaatintutkimus "Kirjoitus, mediaalisuus, proseduraalisuus – näkökulmia kirjallisuuden teknologioihin" Jyväskylän yliopistosta. Kiinnostavaa pohtia äänen ja kirjoituksen eriytymistä ja sitä, mitä on nousemassa lyyrisen rinnalle runouden määritelmiksi. Ja mitä tämä sitten tekee runon lukijalle. Se ehkä onkin se isoin juttu: lukeminen muuttuu valtavasti.

"Tassa, jalleen kerran, puhe ja kirjoitus asetetaan vastakkain. Sivuttuaan kirjassaan aiemmin Mallarmen, Apollinairen ja Joycen ”vallankumouksellista nakemysta kirjoituksesta” (mt., 215), jossa kirjoitus irtoaa monentyyppisista siihen projisoiduista puheen oletuksista, Harris kertoo, etta uuden teknologian ansiosta myos kirjallisuus voitaisiin ja pitaisi nahda –tekijan itseilmaisun, alku- ja omaperaisen aanen, ajatuksen tai tunteen lasnaolon tai kommunikaation sijasta –yksinkertaisesti ”verbaalisten mahdollisuuksien kartoittamisena”."

(Kun kopioin, ääkköset katosivat; jääköön noin.)

Otteita päivän kirjaimista

Mitä tapahtuu, kun runon minä tajuaa keinotekoisuutensa ja reagoi siihen? 2000-luvun runous? Miksi vilpittömyys on ongelma? Miksi "tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei 'tyydy toistamaan itseään'?

C) RUNON MINÄ PURETAAN JA KOOTAAN UUDELLEEN JA TUODAAN TAAS NÄYTTÄMÖLLE KÄYTTÄEN (JÄLJITELLEN) KAIKKIA EDELLISIÄ NÄYTTÄMÖLLEPANON TAPOJA

"Tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei tyydy "toistamaan itseään", niinkuin on tapana sanoa: se pyrkii avartamaan ominta piiriään, puhtaan sisäisyyden piiriä, uhmaamalla voitollisesti tavallisinta persoona-asennoitumista ja pysymällä kuitenkin itsenänsä. Ja huomataan, että oikea lyyrillinen intensiteetti ei suinkaan vähene, vaan voittaakin lisäksi aavistamattoman määrän elämystuntuisia ilmeitä ja eleitä." Lauri Viljanen, Lyyrillinen minä ja muita kirjallisuustutkielmia. WSOY 1959.

Oltiin viikonloppuna mökillä ja kuinkas ollakaan, pihatöissä, ja koska en ole ennen kohdannut mäkäräisiä, en hoksannut noita pikkukärpäsiä varoa, sillä johdannolla että sain monta iskua ja eilen sitten iski kuume, jonka parissa meni yö. Nyt parempi olo jo. Ja kuuma muista syistä, täällä Alppilassa on hervoton helle. Luen poetiikkaa. Nappasin tuosta vaan Janna Kantolalta jo 2001 julkaistun Runous plus -artikkelikokoelman, ja se piristi mieltä, rupesi tekemään mieli lukea Ashberyn Three poemssia tai Kenneth Kochin The Pleasures of Peace and Other Poemssia. OEI-debattikin on mennyt eteenpäin parissa suunnassa, Leevi raportoi, ja myös Malte Perssonin Errata-blogin kommenteista voi kulkua seurata.