Sunday, October 02, 2005

Poistoja

Poistin vanhan runon käsikirjoitusplarista, ja ajattelin laittaa sen tänne. Se on vanha, eikä enää vastaa kokemustani, näkemystäni poetiikasta, poetiikoista joita tavoittelen. Mutta vanhaksi runoksi se on ihan ok, tai jossain vaiheessa se oli parasta mihin kykenin, joten MotMot 200nelosen lisäksi se voi hyvin päättää päivänsä täällä. Ja jotenkin käydä myös toteen.

Rivit muuten menevät nyt sekaisin, ettäs tiedätte.

OLIPA KERRAN

Olipa kerran hän, jonka kädet muotoilevat läpinäkyvyyttä.
Huoneessa hän näki sen vuodenajat, ohikulkevat ja maisemaan
pesiytyneet eläimet, niitten piilopaikat, myllätyn mullan.
Hänen sanansa olivat pieniä ongenkoukkuja, joilla pyydystetään
ikkunan takana vilahtelevia kaloja, vihreitä kuin taivas,
sinisiä kuin ruoho.

Maa oli astia, jonka pohjaan hänen sormensa ylsivät
poimimaan humisevia kiviä, niiden pintaan oli tarttunut
pilvien värikylläisyys ja tarmo, laulullaan ne lakaisivat
läpi ihmisen, myös hänen… Ja hän kuuli miten
simpukkakorva helmiäisrannalla jutteli kehystämättömästä
taulusta, jota kukaan ei ollut maalannut,
eikä kukaan tiennyt mistä sen voisi löytää.

Mutta kaikki oli laskoksissa. Maailmanselitykset, liikuttajat,
pyhä yltäkylläisyys, hameenhelmaa tavoittelevat sormet, läsnäolon harteille kietoutuva poissaolon viitta… Koko tarina. Tallessa, vaikkakin silmien ulottumattomissa, ajatuksia hipoen kuin da Vincin paperinen helikopteri, täsmentymättömien ääriviivojen verkosto, utuinen ihonväri johon ohikulkijatkin uppoavat

mielihyvin, liukenemistaan tajuamatta, ja tulee uusi päivä, uusi yö,
Meduusan pään poimijat toistuvasti nousevat vuorensa rinteelle,
pusertavat nisistään viinin kaikkivaltiaan leiliin, sivellin murskaa
kivestä esiin leivän, renessanssiripustus laskeutuu, tulee meitä vastaan
kuin valaistus, paljastaa aamun roomalaiset kasvot, ensimmäisen hedelmän
hänen kädessään, sileäpintaisen runon, käytetyn, puhdistetun,
uudelleenlöydetyn alkuperäisen kopion

ehyen
ehyemmän
hymyilevän

torson

1 comment:

TM said...

Hei, mäkin tein just tällasia tosi paljon yhdessä vaiheessa. Ikuisen paluun myytti, juupa juu. Hyvin kirjoitettuhan tämä on, mutta kyllä mä tykkään enemmän sun utuluutturunosta. :D