Lars Mikael Raattamaan uusin uutuus on ulkona, uutisissa udeltuna. Huomiolle pantavaa on se, että kirjan hauskuus ei ole este sen ylistämiselle eikä vedä mattoa teoksen painavuuden alta; ja toiseksi, jonkun toisen runon, tai tässä tapauksessa, kokonaisen toisen runoantologian uudelleenkirjoittamista erilaisia metodeja hyväksi käyttäen, ei heti tehdä vaarattomaksi leimaamalla se kokeellisen kirjoittamisen tai demoamisen piiriin. Miksi tuntuu siltä, että lännen maassa runon kirjoittamisen rajat lienevät laveammat kuin täällä idässä?
Päivitys: Mera av Svensk dikt. Runoilija-kriitikko Malte Perssonin Errata-blogin kautta huomasin, että Raattamaan kirja ja sen vastaanotto on herättänyt keskustelua monella taholla. Johan Lundbergin vahvatunteinen arvostelu Svenska Dagbladetissa on yhdessä päässä vastaanottoa, päinvastaisessa kuin alunperin uutisoimani Åsa Beckmanin DN-arvostelu. Hieno juttu, että runokokoelma herättää ihmiset ja kirvoittaa keskustelemaan!
Ooppera ja luokkaristiriita
8 hours ago
1 comment:
"Miksi tuntuu siltä, että lännen maassa runon kirjoittamisen rajat lienevät laveammat kuin täällä idässä?"
niin, mikä suomalaisessa runo- ja kirjallisuusmaailmassa avaisi portit? ja mistä portit koostuvat? keihin tulisi vaikuttaa ja missä staattinen matriisi olisi heikoimmillaan - jotta voitaisiin puhkaista seinään reikä jotta valo tulvisi sisään.
et ole yksin kysymyksinesi - kiva lukea kommenttisi (ja muuten, pidän kovasti runoistasi) - tiedän paljon vastaavasti ajattelevia, vieläpä sellaisia jotka ovat (kaksikielisinä) päättäneet kirjoittaa ruotsiksi, avoimemman kirjallisen ilmapiirin takia, ja nimenomaan Suomessa. onhan ulkomailtakin tulleita jotka ovat katsastaneet kentän, ja sitten valinneet kieleksi ruotsin - suomenruotsalaisella kentällä kun olemassa jopa lajityyppejä, joita suomalainen ei pääosin edes tunnista ja joista harva nauttii, kuten oma lempilajini esseistiikka. (ulkomaalainen johon viittaan on ensisijaisesti toisaalta aika vanha tapaus, henry parland - jonka kielet olivat venäjä ja saksa - mutta mitä parland tekisi nykyään.)
ongelmahan ei ole suomalaisuus, se on selvää (ja monilla muilla aloilla kannattaisi valita toiminta suomen kielellä mikäli tällainen mahdollisuus valita olisi edessä).
mikä sitten pitää kirjallisuuden elintilan staattisena, horisontin kapeana? kuka pitää valtaa ja miten? tuskin mikään instituutio yksin, joten ketkä vaikuttavat, luovat arvoja ja painotuksia, ja miten - ja miten ihmeessä asiaa voitaisiin kehittää? ilolla voi tietysti sanoa, että kirjallisuuslehdet ovat nyt kohdallaan enemmän kuin minun lukija-aikanani ikinä, joten toivoa on.
Post a Comment