Monday, November 30, 2009

Luonnosta ja oppimisesta

Linnut visertelevät taivaalla.
Linnut pirskottelevat lauluaan taivaalle.
Linnut laulullaan viipaloivat taivaan.
Linnut kuin tarjottimet kantavat lauluaan taivaan ravintolasalin läpi.
Linnut kuin tarjottimet ylistävät juhannusta,
juhannus on tumma varjo nurkassa ja seisoo eteisessä
valoisana kuin pyökkimetsä.

Realismista surrealismiin... ja runon kuvallisuudesta, siis. Olen opettanut kahta runon kirjoittamisen peruskurssia nyt marraskuussa, ja tuntuu siltä, että se on juuri sopivasti, kolmatta ei jaksaisi. On mukavaa kehittää omia perusteita, mistä näkökulmista lähtee runon kirjoittamiseen johdattamaan; itse olen tähän mennessä käyttänyt peruspoetiikkojen jaottelua rytmiin, kuvallisuuteen, puhujaan. Tykkäisin kyllä kuulla, miten muut opettajat lähtevät liikkeelle; jotenkin kuvittelisin, että ihmisillä voi olla hyvinkin erilaisia opetussuunnitelmia.

Jälkiäänenä ja kommenttina: huh, sain kirjoitettua jotain tänne blogiin. Meinaa olla niin tyhjä pää ja kuiva kynänkärki. Opettaminen ei täytä omaa kaivoa, siis. Mutta sitä kompensoi hyvin kyllä se, kun saa kuulla ja nähdä, miten runo valloittaa ja valoittaa uusia kirjoittajia. Ja täytyy sanoa, että aloittelevilta kirjoittajilta, jotka kokeilevat runon kirjoittamista, saa kuulla niin omaperäisiä säkeitä, kielikuvia, ajatuksia, että sitä rupeaa toivomaan, että itsekin voisi olla aloittelija jälleen, että voisi jättää tietämisen ja olla kuin ei ymmärtäisi runoudesta yhtään mitään. Mikä toisaalta on tottakin, tuo ettei ymmärrä. Tai ainakin siivu siitä pysyy mukana. Mutta jotenkin se tulee vaikeammaksi. Voiko olla, että kirjoittamisesta tulee vaikeampaa, mitä enemmän kirjoittaa...?

2 comments:

marko said...

Mikä sun näppituntuma opettajana on, millaiset jutut kiinnostaa nuoria kirjoittajia ja mitkä on niille vieraampia, esim. kuvallisuuden ja rytmin suhteen? Onko esim. odotettavissa mitallisuuden paluuta tai muuta hauskaa tulevina vuosina?

MiiaTee said...

Hei, näppituntumana... tota noin. Saan luettavakseni huomenna kirjaimellisesti nuorten kirjoittajien tekstejä, joten voin ehkä niiden lukemisen jälkeen sanoa jotain. Mutta kysymys on vaikea; ehkä vastaisin siten että _perinteisiä_ hyviä arvoja toteutetaan edelleen ja niissä onnistuminen näyttäytyy omaperäisyytenä - oivallukset kuvallisuudessa, "tuoreet" kielikuvat tai ylipäänsä tietty varmuus-rohkeus sanonnassa, joka mahdollistaa sen, että kykenee sanomaan "enemmän", kirjoittamaan jonkin tunnetun ja tuntemattoman rajan yli... Tuo rohkeus on tärkeintä. Mutta nyt taisin vastata sivuun sun kysymyksestä. Hm.