Poistoja

Poistin vanhan runon käsikirjoitusplarista, ja ajattelin laittaa sen tänne. Se on vanha, eikä enää vastaa kokemustani, näkemystäni poetiikasta, poetiikoista joita tavoittelen. Mutta vanhaksi runoksi se on ihan ok, tai jossain vaiheessa se oli parasta mihin kykenin, joten MotMot 200nelosen lisäksi se voi hyvin päättää päivänsä täällä. Ja jotenkin käydä myös toteen.

Rivit muuten menevät nyt sekaisin, ettäs tiedätte.

OLIPA KERRAN

Olipa kerran hän, jonka kädet muotoilevat läpinäkyvyyttä.
Huoneessa hän näki sen vuodenajat, ohikulkevat ja maisemaan
pesiytyneet eläimet, niitten piilopaikat, myllätyn mullan.
Hänen sanansa olivat pieniä ongenkoukkuja, joilla pyydystetään
ikkunan takana vilahtelevia kaloja, vihreitä kuin taivas,
sinisiä kuin ruoho.

Maa oli astia, jonka pohjaan hänen sormensa ylsivät
poimimaan humisevia kiviä, niiden pintaan oli tarttunut
pilvien värikylläisyys ja tarmo, laulullaan ne lakaisivat
läpi ihmisen, myös hänen… Ja hän kuuli miten
simpukkakorva helmiäisrannalla jutteli kehystämättömästä
taulusta, jota kukaan ei ollut maalannut,
eikä kukaan tiennyt mistä sen voisi löytää.

Mutta kaikki oli laskoksissa. Maailmanselitykset, liikuttajat,
pyhä yltäkylläisyys, hameenhelmaa tavoittelevat sormet, läsnäolon harteille kietoutuva poissaolon viitta… Koko tarina. Tallessa, vaikkakin silmien ulottumattomissa, ajatuksia hipoen kuin da Vincin paperinen helikopteri, täsmentymättömien ääriviivojen verkosto, utuinen ihonväri johon ohikulkijatkin uppoavat

mielihyvin, liukenemistaan tajuamatta, ja tulee uusi päivä, uusi yö,
Meduusan pään poimijat toistuvasti nousevat vuorensa rinteelle,
pusertavat nisistään viinin kaikkivaltiaan leiliin, sivellin murskaa
kivestä esiin leivän, renessanssiripustus laskeutuu, tulee meitä vastaan
kuin valaistus, paljastaa aamun roomalaiset kasvot, ensimmäisen hedelmän
hänen kädessään, sileäpintaisen runon, käytetyn, puhdistetun,
uudelleenlöydetyn alkuperäisen kopion

ehyen
ehyemmän
hymyilevän

torson

Kutsu

Näin kun odottelemme minkälainen tuli ja sauhu uunista tulee ulos ensi viikolla, voi hyvin miettiä jo seuraavaa, joulukuussa ilmestyvää numeroa. Olisimme tapaamassa ja breinstörmäämässä sen tiimoilta perjantaina, nyt 30. päivä, joten jos jotakuta kiinnostaa tulla meitä (minä, Teemu, Juhana) tapaamaan ja iskemään lusikkansa soppaan, niin meidät löytää Kiasman kahvilasta klo 18.30.

Tekstin ja kirjaimen kuvallisuudesta

Kiiltomadon uusi Tiina Pystysen pääkirjoitus puhuu tärkeästä aiheesta, minulle läheisestä, ajatuksia herättävästä. Olen iloinen itseni puolesta, jos noin voi sanoa, että olen päässyt tekemään töitä tekstin taittamisen ja painamisen kanssa. (Tälläkin hetkellä taittajat Taikissa viimeistelevät seuraavaa Tulta viedäksemme sen ennen klo neljää Art-Printtiin). On tullut tajuttua nimenomaan se, että tekstillä on kuvalliset tai visuaaliset ominaisuutensa, ja juuri näitä ominaisuuksia taitossa muokataan ja työstetään; tehdään tekstistä kuvaa, mutta millaista? Tulin miettineeksi, että onko hyvä asia se, että hyväksi taitoksi oletetaan esim. runon kohdalla sellainen, joka on ikäänkuin näkymätöntä - vähän niin kuin näkymätön kääntäjä? Taitto, joka mahdollisimman vähän häiritsee tekstiä ja luo illuusion tekstin "puhtaudesta", rikkumattomuudesta. Vaikka kaikki, jotka ovat olleet taittamisen kanssa tekemisissä tietävät, miten teennäistä tuo näkymättömyys on. Siinä on jotain samaa kuin korokkeelle asettamisessa, näyttelyyn ripustamisessa, kehystämisessä. Ja jos tuo samastuu poeettiseksi oletukseksi... niin en enää tiedä, voinko seistä sen takana.

Piip piip

Pientä piipitystä. Kiirettä pitää lehden kanssa: torstaina pitäisi marssia painoon valmis pdf kainalossa. Ja muutama runo vielä puuttuu... kun en saa ihmisiä kiinni. Hieno juttu, että mitään oppimista ei tapahdu vaikka lehdentekoa on jo takana vaikka kuinka monta numeroa! Viime hetket kuluvat aina samanlaisessa paniikkikiireessä.

Seuraava numero on siis erityinen, lukiolaisille suunnattu: laitoin tänään mailia noin sadan pintaan äidinkielenopettajalle kysyäkseni haluaisivatko tilata Tulen opetusmateriaaliksi. Nyt sitten odotellaan yhteydenottoja. Toivottavasti niitä tulisi juuri sopivasti: ei liikaa eikä liian vähän.

Vaivaisen valitusta

Olen hyvää pataa räkäpapereitten kanssa. Päätön kirjoitus, missä on pääkirjoitus? Jos vähän vielä rykäisemme niin saamme seuraavan numeron painovalmiiksi muutamassa vuorokaudessa. Sitä ennen yritän tulla toimeen ilman ääntä.

"Please, Memsabib, talk like rain"

INTERVIEWER

I suppose that you began to write seriously there?

ISAK DINESEN

I did begin to write [in Africa] . . . But earlier, I learned how to tell tales. For, you see, I had the perfect audience. White people can no longer listen to a tale recited. They fidget or become drowsy. But the natives have an ear still. I told stories constantly to them, all kinds. And all kinds of nonsense. I’d say, “Once there was a man who had an elephant with two heads” . . . and at once they were eager to hear more. “Oh? Yes, but Memsahib, how did he find it, and how did he manage to feed it?” or whatever. They loved such invention. I delighted my people there by speaking in rhyme for them; they have no rhyme, you know, had never discovered it. I’d say things like “Wakamba na kula mamba” (“The Wakamba tribe eats snakes”), which in prose would have infuriated them, but which amused them mightily in rhyme. Afterwards they’d say, “Please, Memsabib, talk like rain,” so then I knew they had liked it, for rain was very precious to us there.

The Paris Review:n sivuilta löytyvät kaikki heidän tekemänsä kirjailijahaastattelut 50-luvulta tähän päivään. Siellä on: vaikka mitä.

Meidän pitäisikin tehdä yksi Tulen numero pelkästään haastatteluita. Eikä mitään näistä tyhjänpäiväisistä, kaavamaisista yhden ja saman kysymyksen jaarituksista, joitten tehtävä on PÖNKITTÄÄ, jotka eivät kiinnosta ketään. Vaan monen päivän pituisia näytelmiä, liian pitkiä ja sivupoluille eksyviä puheenvuoroja, keskusteluita jotka onnistuvat luomaan todellisuutta laajemman tilan, haastatteluita kuin parkkihalleja, puutaloja, porttikongeja.

Kohisevaa ääntä

Muutaman viikon takaiselta Kohinan ÄÄNI-klubilta yksi runotallennus kuunneltavissa Nokturnossa. Äänite hieman rahisee jne. mutta ehkä antaa edes pienen viitteen siitä, miten komeasti Teemun&Larsin päällekkäisluenta meni: supinan ja agitaation kontrapunkti toimi, ja "taimaus" onnistui niin hyvin että viimeinen lause tuli yhtäaikaa kahdella kielellä.

Venäläiset runot?

Yhteen kirjottu kerrottu kirje monipolvinen ruusu
sinulle kehrää tuoksunsa suolansa lankansa hulppean
pingottaa sormien viuhkan barokkiset rinnat [...]

(niin, näin unta jossa tulin ajatelleeksi tai oivalsin että minun tulisi nimetä (jokin, mikä?) runosarja nimellä "Venäläiset runot" ja nyt olen miettinyt miten saisin kirjoitettua sellaista tekstiä joka motivoisi unen neuvon käyttöönoton:-))

Keskustelu jatkuu osoitteessa:

Käykää lukemassa Teemun hieno jatkopuheenvuoro Poetiikkakonferenssissa esitetyille Ollin ja EinoAkin ajatuksille täällä. Pidän myös itse tärkeänä sitä, että etsiydymme eteenpäin "modernin kriisikokemuksesta", sillä miksi jäädä kielen päätepysäkille odottamaan seuraavaa bussia, kun viimeisinkin yöbussi on jo mennyt, eikä aamua kyseisessä tilanteessa ole olemassa? Ehkä on aika ryhtyä liftaamaan, vaikka kyyti ei välttämättä olisi ihan juuri sitä mitä odotti, eikä se mihin päätyy, ihan se mitä tarkoitti?

Poetiikka veti salin täyteen

Poetiikkakonferenssi maanantaina eli eilen oli suksee. Vanhan Musiikkisali tuli täyteen, tuoleja piti hakea lisää, ja tiiviys säilyi koko päivän. Suomesta todistettavasti siis löytyy IHMISIÄ JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA POETIIKASTA, herra varjele. He eivät ole kiven alla, me näimme heidät eilen. Me emme tunteneet heitä. Kadunmiehiäkö, Jokanaisiako he olivat?
Voitte liittyä seuraan sillä Poetiikkakonferenssin pääpuhujien esitelmät ovat luettavissa täällä.

Lars Mikael Raattamaa: Al-jazeera

Ruotsalainen runoilija Lars Mikael Raattamaa torstaina Helsingissä

Runokuu starttaa täällä Helsingissä tänään, mutta mainitsen nyt vain torstain ohjelmasta:

Kohina-klubilla Lasipalatsin mbarissa ylihuomenna torstaina on erinomainen vieras länsinaapuristamme: kiitetty, palkittu ja keskusteltu runoilija-arkkitehti Lars Mikael Raattamaa, jonka uusimmasta runo&essee-kokoelmasta Politiskt våld (OEI editör 2003) oli edellisessä Tulen numerossa 1/2005 muutamia suomennoksia.
Raattamaasta on kirjoitettu mm. 00tal-kirjallisuuslehdessä 16/2004 sellaisen otsikon alla kuin "RADIKAL POESI. Den politiska poesins återkomst". Jotenkin tulee sellainen fiilis, että Suomessa Poliittisen runouden paluu -otsikko kuulostaisi vähemmän hohdokkaalta. Mieleen tulisi lähinnä sosialistisen realismin, työväen ylistyksen, kansanläheisyyden ja "akateemisuuden" vastustamisen attribuutit. Raattamaan attribuutit ja kontekstit ovat ilahduttavasti toisaalla, nimittäin analyyttisessä ja uusia muotoja hakevassa ajattelussa & kokeellisessa kirjoittamisessa - nonsensessa, visuaalisessa/konkreettisessa runoudessa, language-runoudessa. Esimerkkinä visuaalisen ja poliittisen runon kättelystä oheinen runo:

Mitä haluaisin tajuta ja mitä olisi tuotava suomen kieleen osa 1. Gertrud Steinin "Susie Asado"

Sweet sweet sweet sweet sweet tea.
____Susie Asado.
Sweet sweet sweet sweet sweet tea.
____Susie Asado.
Susie Asado which is a told tray sure.
A lean on the shoe this means slips slips hers.
When the ancient light grey is clean it is yellow, it is a silver seller.
This is a please this is a please there are the saids to jelly. These are
the wets these say the sets to leave a crown to Incy.
Incy is short for incubus.
A pot. A pot is a beginning of a rare bit of threes. Trees tremble, the
old vats are in bobbles, bobbles which shade and shove and render clean,
render clean must.
___Drink pups.
Drink pups drink pups lease a sash hold, see it shine and a bobolink
has pins. It shows a nail.
What is a nail. A nail in unison.
Sweet sweet sweet sweet sweet tea.

Muistiin, pannut!

Nyt me kai olemme puhuneet puhetaidosta tarpeeksi, mitä se on ja mitä se ei ole.

En tosiaan. Tiedätkö sinä sitten?

Se joka pyrkii kohti kaunista pitää kauniina myös sitä vaivaa jonka tämä pyrkimys tuo.

Tuli&Savu 2/2005 ulosMITATTU

Uusin Tuli on tullut ulos painosta ja postitamme sitä tilaajille huomenna. Perillä pitäisi olla siis perjantaina tai maanantaina.

Tuli&Savu 2/2005

MITTA

Pääkirjoitus (Miia Toivio)
Markku Paasonen: Meren vapaus
Pauliina Haasjoki: Vapaata rytmikasvatusta – rytmin ja mitan suhteista ja mielekkyyksistä.
Tuomas Timonen: Runoja
Mitä kuuluu, runomitta? Tuli&Savu kysyi runoilijoilta mitä he ajattelevat mitallisuudesta tänä päivänä. Pohtimassa Olli Heikkonen, Hannu Helin, Leevi Lehto, Rakel Liehu, Jyrki Kiiskinen, Tommi Melender, Helena Sinervo, Olli Sinivaara, Ville Sutinen, Juhani Tikkanen, Panu Tuomi.

Arvostelut:
Mikko Jakonen: Juhana Vähäsen Cantorin pölyä
Outi Oja ja Tommi Kotonen: William Shakespearen Sonetit

Keskiaukeama: August Ahlqvist-Oksasen ”Suomalainen sonetti”

Harri Veivo: Rolando Pieraccinin (toim.) Italian runoutta 1900-luvulta
Tuli&Savu palaa tulevaisuuteen: 1918: L. Onervan Murattiköynnös (Teemu Manninen)

Kipunoita. Jacques Roubaud: Runous kaksituhatta ja kaksi: puolustus? (Katkelma)
Olli Sinivaara: Runoja
Teemu Manninen: Onko mitta täysi? Johdatus uusformalismiin.
Euroopan katveessa. Runoja. Suomentanut ja esittelyn kirjoittanut Helena Sinervo.
Mikko Myllylahti: Runoja
Tulisavupakki (Juhana Vähänen)
Ben Jonson: Riimi riimistä. Suomentanut Teemu Manninen.
Risto Oikarinen: Runoja
Jouni Inkala: Ensirivit

Amelita Baltar & Piazzolla

Viime kesän yksi parhaimmista kokemuksista oli istua äidin kanssa vierekkäin Seinäjoen kaupunginteatterissa ja kuunnella Amelita Baltarin laulua. Olin mennyt kotiin perjantaina, ja sattumalta huomannut "vanhasta kunnon" Ilkka-lehdestä ilmoituksen Tangomarkkinoilla järjestettävästä konsertista lauantaipäivällä. Kuinka moni lienee edes tiennyt kuka Amelita Baltar on? Käsittämätöntä, että hän esiintyi Seinäjoella.

Tämä kaikki tuli mieleen näistä Astor Piazzolla-sivuista, joilta löytyy kiitettävästi musiikkia kuunneltavaksi!

The Tom Cruise Story

Tom Cruisen ympärillä kuhisee. Katso päivän Salon:in artikkeli skientologiasta - kannattaa piipahtaa myös keskustelupalstalla (table talk). Koko skientologia onkin paljon pimeämpi vyyhti, mitä olin kuvitellut. Mielikuvituksellinen myös, toki. Mutta silti. Miten voi järjenhiven olla niin kateissa? No, tuo on tietenkin turha kysymys, neitseestä syntymiset ja ylösnousemiset ottaen huomioon. Toisaalta, mielikuvitus ja ihmisen kyky uskoa omiin harhakuvitelmiinsa on ilmiömäistä ja varmasti perustavanlaatuinen tekijä abstraktille ajattelukyvyllemme. Usko taatusti tekee ihmiselle jotain hyvää, ja totuus on siinä tapauksessa toisarvoista. Taidan muuten nähdä uskonnon ja ns. mielisairaudet saman pesueen poikasina - mutta en siten osoita uskonnonvastaisuutta, uskomisen funktio vilpittömästi kiinnostaa minua.

Juhannusterveisin

"Onnelliset"

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest' aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk' Pohjolan palkeet käyvät,
Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren
Nyt astelen raikkaassa tuuless';
Mun toivoni aamusen koin,
Mun kultani kohtaan siellä,
Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Mut kauniimpi koittoa päivän
Ja lempeempi auringon laskuu
Hän hymyten luokseni käy,
Mä syliini kierron immen,
Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Mun sydämmein autuudest' sykkyy
Ja taivaana otsani loistaa,
Kosk' seison täs impeni kanss',
Täss' vuorella sammaleisell'
Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Täss' seison mä impeni kanssa,
Ja kiharamm' tuulessa liehuu
Ja laaksoen hyminä soi
Kuin ijäisen lemmen ääni,
Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
Ja linnut ne laulelee.

Kirjoittanut Aleksis Kivi

Seuraava T

Seuraava Tuli 2/05 luotaa mitallisuutta. Ilmestymisestä voin sanoa jo nyt, että lehti ei ehdi ilmestyä kesäkuussa vaan suunnitelmiin on tullut parin viikon viivästys, ja näillä näkymin lehti painetaan vasta 11.7. Toivottavasti lukijat löytävät kärsivällisyytensä.
Numeron tiimoilta lukemista juuri nyt:
Aleksis Kivi: Sydämeni laulu. Kootut runot. Otava 1988.
Auli Viikari: Ääneen kirjoitettu. Vapautuvien mittojen varhaisvaiheet suomenkielisessä lyriikassa. SKS 1987.
Ja
linkkejä juuri nyt:
Heikki Laitinen: "Vaan vahva virta vapaa." Aleksis Kivi wanhan virsikirjan veisaajana.
Marjorie Perloff: After free verse: the new non-linear poetries.
Formules. La revue des littératures à contraintes.