Caravaggio, Caravaggio

Schubertin "Quartettsatz" nimellä kulkeva jousikvartetto jää kesken; toinen osa Andante vain katkeaa, yhtäkkiä, 41 tahdin jälkeen, niin kuin joku sivaltaisi pään irti, tai täysin ennakoimaton valtaisa kuilu ilmestyisi korvien eteen, ja siihen sitä sitten jää, outoon oloon, joka hämmentävyydestään huolimatta on myös miellyttävä. Olen huomannut pitäväni teoksista, jotka ovat "epätäydellisiä". Uffizin kokoelmista mieleenpainuvimpia olivat ensimmäisten huoneiden torsot (kreikkalaiset?), vartalot joista puuttuivat kaikki raajat ja pää. En ymmärrä miksi niillä tuntui olevan niin valtavasti ilmaisuvoimaa. Tai ymmärrän, mutta en osaa sanoa sitä hyvin. Jotain siitä, miten loppumattoman mahdollisuuksien avaruuden merkeiksi nuo puuttuvat raajat poissaollessaan muuttuvat.
Uffizin kierroksen päätti, sopivasti, toiseksi suosikikseni nouseva Caravaggio, jonka Meduusan päätä tuijotin (!), kiertelin, pitkään. Todellinen katseenvangitsija. Caravaggion huonetta oli siirretty remontin takia, ja kiersin kyselemässä, toistelemassa taiteilijan nimeä, ja nyt aina, kun ajattelen Uffizia, näen itseni kiertämässä sen käytävillä ja huoneissa sopertaen "Caravaggio, Caravaggio". Se huvittaa minua.
Kertomuksissa minua kiehtoo ajatus kirjoituksesta, joka on palasina, fragmentteina, jälkinä, ikään kuin pieninä silmänreikinä, joista näkyy vain pala tarinaa, ja joista kertomuksen laajuutta ja liikkeitä voi vain arvailla.
Tähän liittyy jotenkin kiertäen myös miten minä omalla tavallani ymmärrän "New Sentence" -tyylisen tekstin, jossa lauseitten välillä on avaruuksia: ensinnäkin lauseet ovat erilaisissa suhteissa toisiinsa, ja niiden välille muodostuu "kemioita", ja merkitykset ovat luodattavissa näistä suhteista, eivät vain siitä, mitä yksittäiset lauseet "sanovat"; ja toiseksi, lauseet tekevät hyppyjä näkökulmasta ja tekstityylistä ja aiheesta toiseen (juuri hypyt luovat tilaa lauseiden väliin), ollen näin silmäreikiä osaksi samaan, osaksi kenties johonkin toiseen, lähellä viipyilevään "tarinaan" tai "asiaan".
P.S Josta tulikin mieleeni, että Tuli&Savu 4/2003:ssa julkaisimme katkelman Ron Sillimanin Sunset Debris:istä (Aki Salmelan suomennoksena Auringonlaskun roinaa), joka on kokonaan luettavissa Ubuwebissä.