Miksi Timo Harjun kirjaa ei luettu?

Jukka Petäjä arvosteli eilisessä Hesarissa viisi esikoisrunokokoelmaa: kaksi poEsian kirjaa ja kolme ntamon. Arvostelu on herättänyt keskustelutulia Facebookissa, blogeissa (myös) ja HS:n keskustelupalstalla. Tulet ovat roihunneet kiivaina, mistä voi iloita. Iloita voi myös siitä, että keskustelua on käyty omilla nimillä ja perustelluilla argumenteilla. Netissähän näin ei aina ole.

Pauliina Haasjoen ensimmäinen kommentti arvosteluun HS:n keskustelupalstalla nostaa esiin tärkeimmät kriittiset kohdat. Käykää lukemassa ainakin se.

Monet kommentoijat ovat jo tuoneet olennaisimmat kohdat esiin, mutta haluan omalta osaltani vielä vahvistaa sitä, minkä Pauliina jo huomasi. Miksi arvostelussa ei esitellä ja käsitellä Timo Harjun kirjaa lähestulkoon lainkaan? Timon kirja Kastelimme heitä runsaasti kahvilla tuntuu jäävän pahiten paitsioon tässä niputusarviossa, jossa tietenkin jokainen kirja kärsii joutuessaan luovuttamaan pienestä palstatilasta muille teoksille.

Timon kirjan niputtaminen uuteen, kokeelliseen ja marginaaliseen runouteen tuntuu myös oudolta. Olen lukenut kirjan jo käsikirjoitusvaiheessa, lukenut Timon runoja ja valinnut hänet Marko Niemen kanssa Nuoren Voiman Runous-numeron debytantiksi (NV 2/09, kts. myös spesiaalinettisivut), kirjan ilmestyttyä ostanut kirjan ja lukenut sen, ja oma käsitykseni on se, että Timon runous olisi nimenomaan suunnattu suurelle yleisölle, jos he vain löytäisivät sen tällaisten petäjäisten kritiikkien takaa!!!!!!!!!!!!! Sen runopuhe ei ole itsetarkoituksellisen kikkailevaa, se ei käänny itseensä ja harjoita masturbaattista monologia jne. jne.. Kirjan marginaalisuus on sen teemassa: vanhustenhuollossa, vanhuksissa jotka kuin ihmeelliset eksoottiset kukat kukkivat ja lakastuvat LAITOKSISSA. Ja millä tavalla. Miten heitä voi auttaa. Miten heistä voi kirjoittaa. Miten heille voi kirjoittaa. Miten hoitohenkilökunnalle voi kirjoittaa. Kirjan näkökulma on siviilipalvelusmiehen, joka on ollut vanhustenkodissa töissä. Teos on pitkään mietitty ja viimeistelty kokonaisuus, jossa jokainen osasto (!!!) on omannäköisensä, harjoittaa hieman erilaista runomuotoa. Teos on mielestäni yksi parhaimmista runokirjoista, joita olen viime vuosina lukenut. Pidän siitä siksi, että se täysin luonnollisella tavalla valtaa runoudelle jotain uutta, osoittaa miten helposti yhteiskunnallinen OSANottaminen on runon keinoin mahdollista. Tämä helppous ja luontevuus ovat mielestäni osoitus Timo Harjun lahjakkuudesta runon kirjoittajana, näkijänä, todistajana, osallisena, osaaottavana.

Siksi tämän kirjan ohittaminen, niputtaminen yhteensopimattomien kirjojen kanssa samaan sylkykuppiin ja ivallinen lyttääminen on erityisen väärin. Mielestäni Timon kirja on hyvä esimerkki siitä, miten runous on on tullut alas norsunluutornistaan ja haluaa kertoa siitä, missä olemme, elämme.

Että runoudessa on mahdollista kuulla sellaisia ääniä, joiden on muuten vaikea päästä kuuluviin. Tai tulla näkyviin: toinen esimerkki näkyväksi, nähdyksi tekemisestä on Tytti Heikkisen Varjot astronauteista kokoelman Läski XL -sarja. Niissä saa äänen sellainen tyttö/nainen, että oksat pois: tekee mieli itkeä, nauraa ja .... entiedämitä. Jollekin voimattomalle myös noissa runoissa annetaan tila tulla esiin.

Niin kovin harmillista on, jos Timon kirja, tai Tytin, jäävät ennakkoluulojen taakse, lukemattomiin. Vain siksi, että ne on julkaissut pieni tarvepainatuskustantamo ja ne halutaan nähdä vastenmielisinä kokeellisina teoksina.

Miten sana näistä ja muista liikuttaneista lukukokemuksista sitten kulkisi ja leviäisi?

Jos ette luota Jukka Petäjään tai Hesarin tai Aamulehden tai Ilkan tai Savon Sanomien runokritiikkeihin, niin luottakaa minuun. Luottakaa runokaveriin, kirjoitustoveriin, kirjastontätiin, nakkikioskin myyjään joka pitää tiskin alla kuumia kirjoja. Suositelkaa hyviä runokirjoja ystävillenne. Kertokaa, miltä niiden lukeminen tuntui. Suositelkaa myös huonoja / hankalia / hämmentäviä / kiukkua herättäviä runokirjoja ystävillenne, kertokaa miltä niiden lukeminen tuntui.

Jos sana hyvästä runoudesta ei enää kulje vanhoja teitä, täytyy ottaa käyttöön vielä vanhemmat tiet.

Mest innovativa, överraskande och kreativa

Miten vältetään kulttuurisivujen muuttuminen pelkästään houkuttelevaksi esittelysivustoksi?

"Ett tredje svar är att tidningsmakarna på nytt måste våga tro på innehållets rätt att styra formen. Det rör sig inte längre om kulturradikalismens politiska motsättningar utan om något så självklart som att också tankar bör få ta form och plats.
Det handlar om en återgång till kultursidan som dagstidningens mest innovativa, överraskande och kreativa del."

Tuva Korsströmin ajatuksia ja keskustelua herättävä kolumni HBL:ssä, sanomalehtien kulttuuriosastojen kriisistä, tehtävän hämärtymisestä. Huomenna Poikki!-taiteellisessa kirjallisuustapahtumassa Korjaamolla toivottavasti keskustelua myös tästä aiheesta, kun kulttuurilehtidebatti käynnistyy.

Klo 13 Kulttuuria kioskeihin! Onko taidelehti tarkoitettu vain harvojen herkuksi? Johtuuko taidelehtien pieni levikki niiden sisällöstä? Vai siitä, että niitä myydään niin harvoissa paikoissa? Taidelehtien kohdeyleisöstä ja irtomyynnistä keskustelevat Pasi Somari (Akateeminen kirjakauppa), Minna Tawast (Tanssi-lehti), Martti-Tapio Kuuskoski (Nuori Voima) ja Mikael Brygger (Tuli&Savu). Keskustelun juontaa Kultin toiminnanjohtaja Kitti Suoranta.