Konkreettinen, selvä, tarkka

Jatkoa edelliseen. Mietiskelin aamupäivällä ennen kuin nousin sängystä ylös sitä, miksi Haavikon - ja suomalaisen modernismin yleensä - yhdistäminen surrealismiin tuntuu niin kummalliselta idealta, ja tulin miettineeksi kirkkautta & hämäryyttä.

Modernismia oli syytetty "vaikeatajuisuudesta" ja "hämäryydestä", minkä Anhava liittää romanttisen runouden huipentumaan, symbolismiin, ja erottaa sen modernista runosta. Siteeraan, samaa tekstiä kuin eilenkin:

"Kuten jo mainitsin, on hämärää, siis käsitteellisesti epämääräistä ja epäselvää olematta käsittämätöntä, lähinnä symbolismiin huipentuva romanttinen runous; hämärrys oli puhtaan runouden ihanteen mukaan runollisuudelle eduksi. Mutta uusi runous pyrkii mahdollisimman konkreettiseen kuvaan ja se myös pyrkii käsitteellisen aineksen mahdollisimman selvään sanomiseen. Voisi sanoa, että moderni tämän suunnan runoilija pyrkii minämaailmansa mahdollisimman tarkkaan esittämiseen."

Konkreettinen, selvä, tarkka.

Kuva, käsitteellinen aines, minämaailma.

Pyrkiikö surrealismi konkreettiseen kuvaan, käsitteellisen aineksen selvään sanomiseen ja minämaailman tarkkaan esittämiseen?

Aistin Anhavan määritelmissä kaikuja imagismin vaatimuksesta, että runouden tulisi olla "kirkasta ja kovaa" (en löydä & enkä muista nyt kuka tuon on sanonut & missä, probably Pound); ja myös, suomalaisen modernismin on tottunut yhdistämään T.S Eliotiin ja Ezra Poundiin, "High Modernism":iin - ei eurooppalaisiin avantgarde-modernismeihin.

Selvä ja tarkka esittäminen on luontevaa yhdistää järkeen, tietoiseen rakentamiseen ja tietoiseen subjektiin, joka ei kirjoita mitä tahansa, mistä Anhava halusi sanoutua irti. Tietoisuus ei ollut surrealistisen tekemisen periaate; subjektin & järjen valta-asema päinvastoin kyseenalaistettiin. Kuten surrealistitutkija Timo Kaitaro kirjoittaa teoksessaan Runous, raivo, rakkaus, oli surrealistiselle runokuvalle olennaista "tahallinen mielen hämmentäminen ja rationaalisesti ymmärrettävien yhteyksien korvaaminen mahdollisimman epätodennäköisillä yhdistelmillä."

Jos jokin surrealismissa oli kirkasta, niin se oli ja on surrealistisen runokuvan aikaansaama oikosulku: kahden erilaisen elementin yhdistämisestä syntyvä silmiä häikäisevä salamanisku. Jonka aikaansaaminen vaatii kielellisesti mahdollisimman taitavaa & tarkkaa esittämistä.