Möksä!

Kuten olen yhdistyksen blogissa jo tiedottanutkin, viime lauantain vuosikokous oli onnistunut, oli mukavaa porukkaa koolla ja tehtiin hyviä päätöksiä. Alkuviikosta tuli tehtyä töitäkin, toteutettua asioita joita piti toteuttaa, sitten tuo vappu tuli väliin ja se piknik. Kesä tulee huolestuttavalla nopeudella kohti, ajatukset siirtyy liian kauas tästä hetkestä: ei sopisi vielä ajatella, että tekisi mieli mennä heinäkuussa Mikkeliin ja Kangasniemelle, kun niissä en ole koskaan käynyt ja ne ovat lähellä möksää. Tai no aika lähellä. Länsisuomalaisena ja etelä-pohjalaisena tuo Itä-Suomi vain säilyttää eksoottisuutensa. Meidän möksä on sopivasti siinä välissä, Keski-Suomessa. Sinne ollaan suuntaamassa, korkkaamaan mökkikautta, katsastamaan hiirten jättämiä askelkuvioita.

Pari viikkoa sitten olimme mökillä pistämässä sitä talviteloille. Joutsenet eivät olleet vielä startanneet kohti ulkomaan aurinkoa. Heitä oli naapurin pellolla viitisenkymmentä, tämä perhekunta lähimpänä tietä.

Tämä ei ole fiktiota

Viikonloppuna olimme taas mökillä. Leikkasin nurmen otsalta pitkät pitkät etuhiukset. Saunottiin. Uitiin. Saas nähdä mennäänkö tänäkin vuonna veteen vielä marraskuussa.

Tänään illalla olen ravintola Bellyssä Uudenmaankadulla juhlistamassa pohjoismaisen nykyrunon antologiaa Tämä ei ole fiktiota / Detta är inte fiktion. Toim. Oscar Rossi ja Tiia Strandén. Juonnan klo 20 alkavan tilaisuuden yhdessä Katarina Gäddnäsin kanssa. Meillä on vieraita: Fredrik Nyberg Ruotsista ja Steinar Opstad Norjasta, Catharina Gripenbergkin on Tanskasta kyläilemässä. Myös Eiríkur Örn Norðahl (Islanti), Eino Santanen ja Saila Susiluoto lukevat runojaan. Sinne! Siis!

En ole viime aikoina paljon ehtinyt töitten takaa muuta näkemään tai kuulemaan kuin suomen kielen lauseenvastikkeita, mutta toissa päivänä kuulin kollegani Helena Kallion kolumnin Radion 1:n Kultakuumeessa, ja sitä voin suositella. Tietokoneenikin reistailee, pitäisi ostaa uusi enemmällä pofortilla eli väkivahvuudella. Kone junnaa ja junnaa ja repii hermot.

Ilkassa oli haastattelu ja arvostelu toissapäivänä, ja siitä on tietenkin pitänyt mummun kanssa soitella. Eteläpohjalaiset maailmalla! Tero Pitkämäkikin on saman kunnan poikia, katsottiin heittoja sunnuntaina Tahvolan mökillä, uudella vanhalla digisovittimella; minä pidin antennista kiinni tiukkaan ja kuva näkyi. Kun päästi irti, se meni neliöiksi.

Ps. Ja tätä täytyy muistaa suositella myös: nyt lauantaina Marko Niemen kokoonkutsuma Digitaalisen runon iltapäivä Vuosaaressa. Ohjelma löytyy täältä.

Kirjan kannet auki

Jihuu - kirja on tullut painosta ja se näyttää hyvältä. Taitto on oikein onnistunut, miellyttävän luettava, runot ovat hyvin kohdillaan. Kiitos ihmisille Teoksessa! Kävin siis tänään hakemassa postista tekijänkappaleet, kun olimme ensin valuneet Keski-Suomesta tänne etelään, julkistustilaisuutta varten. Olemme lojuneet kolme viikkoa Tahvolan hirsien alla ja ihmetelleet. Mutta huomenissa suuntaan siis Hyvinkäälle Kynä07 harrastajakirjoittajapäivillä, jossa kirja virallisesti korkataan klo 15.45. Olen myös mukana runopaneelissa klo 16. Juhlistan tätä perjantaipäivää taloyhtiön saunalla, hyvällä argentiinalaisella punaviinillä ja Poirot-elokuvalla. On hyvä olo. Olen iloinen kirjasta.

Oltiin viikonloppuna mökillä ja kuinkas ollakaan, pihatöissä, ja koska en ole ennen kohdannut mäkäräisiä, en hoksannut noita pikkukärpäsiä varoa, sillä johdannolla että sain monta iskua ja eilen sitten iski kuume, jonka parissa meni yö. Nyt parempi olo jo. Ja kuuma muista syistä, täällä Alppilassa on hervoton helle. Luen poetiikkaa. Nappasin tuosta vaan Janna Kantolalta jo 2001 julkaistun Runous plus -artikkelikokoelman, ja se piristi mieltä, rupesi tekemään mieli lukea Ashberyn Three poemssia tai Kenneth Kochin The Pleasures of Peace and Other Poemssia. OEI-debattikin on mennyt eteenpäin parissa suunnassa, Leevi raportoi, ja myös Malte Perssonin Errata-blogin kommenteista voi kulkua seurata.

Kesäparatiisiparantolamme Tahvolan juhannusyötä.

Keski-Suomen vuoden kylä

Oon Huikossa. Se on Keski-Suomen vuoden kylä:-) Seisottiin eilen taivaan laiturilla, pimeää oli ja valoisaa. Nähtiin linnunrata. Tähtiä kuhisi. Vedessä metallinhohtoiset kuoriaiset sinkoili, me luultiin niitä pieniksi kalanpoikasiksi, mutta sitten ei tiedettykään mitä ne oli. Ajattelin urautuneita ajatuksia, itsekseni. Niin ylhäällä kuin alhaalla. Kaikella on aikansa. Jos osaisi niin pitäisi tehdä rauha tähtien kanssa.