Palmu mielen perukoilla

Pyörittelen usein mielessäni tätä Wallace Stevensin "Of Mere Being" -runoa. Miten viimeisen säkeen kääntäisi? En siis ole tutustunut Kemppisen suomennosvalikoimaan. "Linnun tulenlieskasulat läikkyy alas"? Vai voiko suomeksi "läikkyä alas", läikymmekö vain yli... Tämä näin sunnuntain ratoksi. Yritän tehdä töitä, rästejä, vaikka tekisi mieli lähteä uimaan.

The palm at the end of the mind,
Beyond the last thought, rises
In the bronze decor,

A gold-feathered bird
Sings in the palm, without human meaning,
Without human feeling, a foreign song.

You know then that it is not the reason
That makes us happy or unhappy.
The bird sings. Its feathers shine.

The palm stands on the edge of space.
The wind moves slowly in the branches.
The bird's fire-fangled feathers dangle down.

Pieni, lohenpunainen sydämenvarastaja

Laitan tähän teille, ja itselleni, muistiin, Hank Lazerin artikkelin The People`s Poetry Boston Review -lehdestä. Kirjoitus vaikuttaa varsin tasa- ja monipuoliselta johdatukselta amerikkalaiseen runokenttään tällä hetkellä, Post-Language -runoudesta Poetry Slamiin, digitaalisesta runoudesta poet laureate -instituutioon. Tässä sitaatti digitaalisen runouden liepeiltä:
"A recurrent observation is that we are entering a third generation of textuality—from manuscript culture (handwritten, individualized texts), to the codex or print or book culture (of reproduced, post-Gutenburg textuality), to digital culture. Many of today’s poets are acutely aware of the current generation’s transitional position—one foot in the book culture, one foot in the digital culture. But, in a double movement that parallels the pattern of globalization–localization, the rise of digital culture has been matched by increased attention and devotion to manuscript culture and to one of poetry’s great strengths: the highly idiosyncratic and anti-industrial production of artists’ books, fine-press and limited-edition books, handmade books, and small-press publications. "
Olen huomannut itsessäni saman kahteen suuntaan kulkevan kiinnostuksen: sähköinen kirjallinen tila tuntuisi luontevasti tasapainottuvan juuri käsintehdyillä, uniikeilla teoksilla, "taiteilijan kirjoilla". Lähellä uniikkia teosta tuntuu olevan teos, jonka ostin juuri Kuopiosta, kirjallisen yhdistyksen, Vestäjien, kirjakirpputorilta: lohenpunainen, pieni, n. 10x4 cm kokoinen V.A. Koskenniemen Hiljaisuuden ääniä vuodelta 1921. Vaikka en ole oikeastaan tutustunut Koskenniemeen runoilijana, on kirjan olemus vienyt sydämeni. Se on niin söpö!!
Kiitos muuten kuopiolaisille mukavasta KirjaKantti-tapahtumasta, ja nihilisteille vielä kerran erinomaisesta seuranpidosta :)