Friday, November 25, 2005

Follow-uppia 2

Teemu nostaa esiin Poetiikkapakissaan muutamia olennaisia pointteja runouden ja runouden välisistä eroista, joita Tekstikonst, näin äkkiseltään, on tuonut mieleen. Kiitos Teemu, viet sanoja suustani!! Noukin tässä esiin vain yhden näkökulman: ruotsalaisen runouden läheisemmät yhteydet taidekenttään. Ehkäpä voisi sanoa näin, kuten Marina Ciglarin kanssa jutellessa jossain vaiheessa tuli esiin: taidemaailma on "inclusive" - periaatteena "tämäkin voi olla taidetta" - kun taas runomaailmassa on pikemminkin toiminnassa periaate "mikä ei kuulu joukkoon" tai "mikä hyväksytään joukkoon" tai "tämä nyt ainakaan ei ole runoutta". Tätä periaatetta meidän tulisi muokata toisenlaiseksi - laajentaa sitä aluetta, jolla runouden "sallitaan" tulla esiin. Miksi runous ei olisi taidetta=taitoa=poesista?

2 comments:

marko said...

Yhdyn pitkälti teihin molempiin, mutta pari huomiota silti.

Osa tiistaina ilmenneistä eroista johtui nähdäkseni myös esiintyjäkaartien rakenteesta: suomenkieliset esiintyjät olivat järjestään perinteisiä runoilijoita ("perinteinen" ymmärrettynä tässä hyvin laajasti), kun taas lahden ja kielimuurin takaa häröilyjengiä tuli kai osittain täysin oma-aloitteisesti, pyytämättä.

Toki noita kirjoja, esim. Martin Högströmin Transfuturaa, selaillessa (Teemun "korruptiokirja" on hauska ilmaus!) tulee väkisinkin mieleen, että lahden toisella puolella myös julkaistaan huomattavasti radikaalimpaa runoutta kuin meillä. Samoin toisen lahden toisella puolella, Virossa, julkaistaan vastaavaa, hyvin materialistista runoutta, mahdollisesti jopa radikaalimpaa kuin Ruotsissa. Mutta ei, ei meillä.

Runomaailman "eksklusiivisuuden" näkisin pikemminkin helsinkiläisen kuin yleisesti suomalaisen runouden ongelmana. Esim. Turussa eri taidemuotojen ruohonjuuritasojen välillä tuntuu olevan huomattavasti enemmän yhteistoimintaa, ja siihen myös vahvasti kannustetaan (Taidetoimikunta lienee tässä hyvin olennainen tekijä). Meillä on Helsingissä vielä runsaasti työsarkaa, jos halutaan päästä karsina-ajattelusta eteenpäin.

Anonymous said...

Mä luulen että karsinointi ei kuitenkaan parannu yhteistoiminnan muotojen kehittämisellä. Karsinointi on yleisemmän tason ongelma, doxan ts. huhupuheiden tasolla olevan julkisen mutu-tunteen luoma kupla. Todiste: on ne turkulaisetkin edelleen karsinoitu ihan tietynlaisiksi ja ne karsinoivat itsekin. Kyse on mielestäni tiedonjakelusta: tieto mahdollisuuksista ja muodoista ja niiden merkityksistä ei leviä ja kohtaa vastustusta. Pitäisi selvittää, mitä nuo esteet ovat ja millaista vastustus on, ja vasta sitten tietäisimme, miten siihen voisi vaikuttaa. Mutta mistä aloittaa? Hesarikin on vain oire, mielestäni.