Tämä päivä

No hyvä on, tänään oli parempi päivä, edelleen täällä Pohjanmaalla Taija Tuomisen opissa, sanataideohjaajakoulutuksessa. Yllättäviä kirjoittamisLUKKOJA tuli vastaan eilen ja tänään, samassa linjassa perjantaiyönä jumiutuneen selän kanssa, joka vasta tänään tuntui rentoutuvan ja alkavan taas hengittää. Koko ajan ja kaikenlaista kirjoittavana ihmisenä koin kummallisia: proosan kirjoittamiseen keskittyvissä kirjoitusharjoituksessa minulle iski päälle vahva estoisuus ja kykenemättömyys löytää minkäänlaista itseäni tyydyttävää vaihdetta tai asentoa. En tuntenut sitten niin minkäänlaista näkemystä kokemusta tuntemusta sen suhteen että miten pistää paperille KERTOJAN äänekkäitä fiktiivisiä lauseita. Siis niinku että joku sanois jotain ja sillä jollakulla olis joku nimi ja se olis niinku joku henkilöhahmo ja sit se menis ja tekis niinku jotain ja sitten joku muuki olis siinä sen kans ja sekin tekis ja sanois jotain. Mua ei niinku kiinnostanu pätkääkään mikä jonku tyypin nimi niinku olis ja millanen se olis, yks hailee. Mielenkiintoista! Koin monien tehtävien suhteen vastenmielisyyttä ja haluttomuutta kirjoittaa paperille sanaakaan. Ne kirjoittamisen lajit, joita harrastan, oikeasti ovatkin oma latunsa, joka on minulle auki; ja tässä tapauksessa umpihanki ei ole vapaa vaan vain pelkkä valkoinen muuri, tai pelkkä mielenkiinnoton tyhjä. En tiedä, miten tuota muuria voisi lähteä työstämään, kokemuksella ja jatkuvalla kirjoittamisella varmasti - mutta ensin täytyisi löytää se motivaatio, että miksi. Nyt koen enimmäkseen välinpitämättömyyttä; mutta nämä ovat varmasti asioita, jotka ajan kuluessa saattavat muuttua.