Ennen kirmaamista

Lopulta on vastaanotettava kesä, ja luovuttava tästä sähköisestä universumista, siirryttävä sinne minne suomalaiset sankoin joukoin katoavat: maalle.

Tervemenoa! Näitten runokatkelmien kautta haluan astua lomalle.

Sanna Karlströmin tänä vuonna ilmestyneen esikoiskokoelman Taivaan mittakaava runoihin sain tutustua jo viime vuonna, kun julkaisimme niitä Tulessa (4/2002&1/2003). Erityisesti pidin runosta nimeltä "Shakkimestarin ikävä":

"Yöllä kierähdän itseni ympäri monta kertaa
ja tuuli työntää katkeamatonta taivasta pääni ylitse.
Sano taas että minä olen ainutkertainen ja erehtymätön.
[...]

Aina tähän aikaan, samaan aikaan, tarkalleen,
shakkimestari kyyristyy pelilaudan ylle,
ja valo polttaa hänen otsaansa,
olen sanonut häntä sydämettömäksi,
näkemättä miten hän kyyristyy,
valo polttaa hänen otsaansa.

Yhtä hyvin voisin nähdä unta kuin muistaa
miten pujotit kätesi ilmaan repeytyneestä reiästä
ja siirrät sotilaan kuviteltua vastustajaa kohti.
Yhtä hyvin olisin voinut olla onnellinen."
[...]

Helvi Hämäläisen kokoelman Pilveen sidottu (1961) on viimeisin löytöni Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviltä viime lauantailta, josta käsiini tarttui myös Marjut Kähkösen väitös Ei kenenkään veli. Naiskirjailijuuden metaforat Helvi Hämäläisen lyriikassa. Yliopiston tiedotteessa kerrotaan väitöksestä näin: "Teeman ytimessä on kysymys siitä, mikä on merkittävää, "suurta" kirjallisuutta ja kenellä on oikeus määritellä se. Tutkimus lähestyy kirjailijuutta sukupuolittuneena ilmiönä ja esittää monia vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia kirjailijantyön arvottamista koskeviin ongelmiin. Keskeiseksi ongelmaksi Kähkönen nostaa ristiriidan naiseuden ja miehisesti määritellyn nerouden välillä." Miten tärkeä ja mielenkiintoinen aihe! Kts. myös Turun Sanomien juttu aiheesta.

En ole aiemmin tutustunut Hämäläisen runoihin, vain kovasti ihastellut Säädyllistä murhenäytelmää. Juhannuksena löysin anoppini kirjahyllystä tuon kokoelman Pilveen sidottu. Runo nimeltään "Yö" kiinnitti huomioni:

"Yön shakkilaudalle panen punaisen ruusun,
se on kuningattareni,
ja yö tuo sinisen torninsa, tähdet, sotamiehensä,
mutta minä panen peliin punaisen ruusun.
Ja aurinko tuo ruutujen viidakkoon
pantterin kaikkine täplineen.
Pantterin täplillä pelataan,
mutta minä panen peliin punaisen ruusun
auringon ja yön kaksintaistelussa."
[...]

Molemmissa runoissa käytetään öistä shakinpeluuta kuvaamaan jotain muuta: Karlströmin runossa muistikuva shakinpelaajasta tulee melkein eläväksi, jotain hänestä on jäänyt huoneeseen. Ehkä runon keskittynyt tunnelma - kun herää yöllä ja tarkastelee ympäristöään, jota ympäröi outo valo - viehätti minua. Hämäläisen runossa puhuja on itse toinen pelaajista, ja erityisesti hänen voimakas, tahdokas pelaajanotteensa teki vaikutuksen, jopa häviössä, sillä runo loppuu:

[...]
"Panen punaisen ruusun yön shakkilaudalle
tummansiniseen ruutuun,
kuningattaren, punaisen ruusun,
häviän punaisen ruusun."

Mieleen tulee Hämäläisen kommentti viime sunnuntain Sininen laulu, Suomen taiteiden tarina -sarjasta, jossa Hämäläistä haastateltiin Säädyllisen murhenäytelmän seuraamuksista: kielteisistä suhtautumisista kirjailijaan, joka rohkeni kirjoittaa oikeista ihmisistä. Uhmakkaastikin Hämäläinen toteaa, että "maksoi sen hinnan". Mielenkiinnolla lähden tutustumaan tähän kirjailijapersoonaan.
Jos joku muuten ei vielä ole huomannut katsoa tuota von Baghin toimittajaa ohjelmaa, niin kannustan avaamaan ykköskanavan sunnuntaisin vartin yli 9.