Turun kirjamessuilta palautuneena.
Messupaikka oli kehnohko, joten reipasta MARKKINOINTItyötä ei tullut tehtyä, koska ihmisiä joille jakaa esitteitä ja esitellä armasta runouslehteämme ei pörrännyt kojun ympärillä tarpeeksi, tai he suunnistivat suoraan pienoisratikkaradan ääreen tai levymessuille.
Viikonlopun ilopilkku oli perjantain Poetry Slamin suomenmestaruuden voittaja Maria Siironen (jonka runoja löytyy Tuli&Savusta 4/2003). Rasittavuuteen asti kun monet slämmääjät kuvittelevat yleisön suosivan stand-up -komiikkaan syvässä kulmassa nojaavia tekstejä, joita en oikeastaan kutsuisi runoiksi saatikka sitten edes hyviksi vitseiksi. Mutta perjantain slämmikisa todisti tuomariston kaipaavan jotain muuta kuin tylsiä hirnahduksia, sillä kisan voittaja Siironen erottui joukosta juuri siinä, että hän esitti _oikeita_runoja_. Toivottavasti tämä esimerkki kannustaisi ensi vuoden osakilpailuihin valmistautuvia satsaamaan enemmän tekstin vahvuuteen runona, kuin puujalkavitsinä. Slämmin kolme osakilpailua ja loppukilpailun seuranneena voin myös ilolla todeta, että mielestäni parhaimmat tekstit ja esittäjät ovat aina sihtautuneet esiin: eli slämmin tuomarointi ja pisteidenlaskusysteemi näyttäisivät toimivan hyvin.
PS. Huomasin muuten, että Lumoojan päätoimittajahakemusten viimeinen palautuspäivä oli viime torstai: mutta varmasti vieläkin ehtii!
LUMOOJA etsii uutta päätoimittajaa 2005 -
Lumooja on vuodesta 2000 ilmestynyt kirjallisuuslehti, jonka erikoisalaa on uusi kotimainen kirjallisuus. Lehti käsittelee kirjallisuuden ilmiöitä teemoittain ja etsii tuoreita näkökulmia. Lisäksi tarjoamme julkaisukanavan myös omaa teosta julkaisemattomille uusille kirjoittajille.
Nyt lehtemme etsii P Ä Ä T O I M I T T A J A A
Tehtävänä on vuoden 2005 alusta lähtien päätoimittaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä, jolla on tilaajina parisataa yksityishenkilöä ja kirjastoa ympäri maan. Lumooja julkaisee uutta runoa ja proosaa, kirjailijahaastatteluja, kolumneja, kirjallisuutta käsitteleviä artikkeleita sekä kirja-arvosteluja. Työstä maksetaan palkkio, joka ei kuitenkaan vastaa työmäärää.
Toivomme päätoimittajalta - henkilökohtaista suhdetta ja kiinnostusta kirjallisuuteen - kokemusta toimitustyöstä tai vastaavaa kirjoittajankokemusta - kykyä itsenäiseen työskentelyyn
Tarjoamme - ikkunan suomalaiseen kirjallisuuselämään - mahdollisuuden käsitellä kiinnostavia ja käsittelyä kaipaavia teemoja kirjallisuudessa - työkokemusta kirjallisuuden ja kulttuurin alueelta
Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen 30.9. mennessä osoitteeseen Lumooja, PL 134, 20101 Turku. Päätoimittajan valitsee Lumoojaa julkaisevan Kapustarinta ry:n hallitus yhdessä nykyisen toimituksen kanssa. Toivomme hakemukseen myös näkemystäsi siitä, millaista kirjallisuuslehteä tahdot tehdä ja miten kehittäisit Lumoojaa. Päätoimittajan paikka voidaan jakaa myös kahden henkilön kesken, jos sopiva työpari löytyy.
Lisätietoja antaa Lumoojan nykyinen päätoimittaja Terhi Hannula (terhi.hannula@helsinki.fi).
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment