Toistan toisten säkeitä, on keskiviikkoiltapäivä
24.9.2008, vaikka runous ei olekaan päivämäärissä:

parallelismi on Jakobsonin mukaan runouden ytimessä.

Joitakin säkeitä jäi kuin päitä vetävän käteen,
mutta niinhän täällä aina käy, joku putoaa

vaikka kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti
eikä kukaan ole sama joka astuu (tai halutessaan, putoaa)

ja pudotessaan kerää katseet, määreet, kuten
kova, kirkas, rajattu muttei rajoitettu, hiljaisen huudon

kimpuksi tiivistynyt nyrkki: kuin ostos, jonka ojennan?
Sinulle, joka tähän olet pudonnut kuin leivos taivaasta.

Ja samaan aikaan haalareihin pukeutuneet miehet
juoksevat ympäri kaupunkia, sisään taloihin, ulos

taloista, ja etsivät merkkejä, syytä, systeemiä.
Jos jotain ei ymmärrä, se voi alkaa ärsyttää ja voi

tuntea itsensä tyhmäksi: kun joku syrjii, se tarkoittaa
että on työntänyt palloa kolmion aukosta

mutta ainahan sen voi räjäyttää auki:
Tai onhan niitä muitakin keinoja, kuten adaptaatio.

Mutta nyt ammun liian moneen maaliin yhtä aikaa
eikä se ole tehokasta retoriikkaa, runossa

ei saa lörpötellä, tai jos lörpöttelee, on senkin oltava
tiukkaa tavaraa, kuten Kinnunen sanoo:

kuva on kuva on kuva.

Mutta nyt saan viestin mieleni ulkoavaruudesta
ja olen pakoitettu kirjoittamaan sen tähän:

onko siellä vielä kesä, missä sinä olet

niin kovasti toivon, että siellä on, missä olet
mutta siellä missä olet, ei aina ole

vaikka siellä on vaikka mitä, ja osan siitä minäkin
tiedän, ja muut tietävät, ja monet muut, mutta

tragedia syntyy, kun kaikki vieraat on tapettu,
kaikki kalpeat neidot

täältä opetushuoneesta ovat poistuneet
ja minä yksin, istun, tietokoneeni ääressä

vastauksia vailla, ratkaisutta, kädessäni kuin
hennot hiukset, suortuvat, kolme säettä:

jos ne selvittäisin, olisi kaikki selvää
olisi hyvin viikattu pelto

lakeuden leveä letti, suunpohjaan poltettu
tämäkin keskeneräinen runo.

- Haminassa, Jamilahden opistolla, 24.9.2008. Runon alku viittaa harjoitukseen, jonka teetin oppilailla ja sitten tein sen itse. Olin leikannut säkeitä Haavikon, Saarikosken, Stenbergin runoista, ja niiden avulla harjoittelimme säkeellisen runon kirjoittamista leikkaa + liimaa + kirjoita itse -metodilla. Kirjoitin lopuksi tuntien jälkeen iltapäivällä runon käyttäen melkein kaikki leikkaamani säkeet - julkaisin runon silloin täällä blogissa, nimellä "Älä satuta itseäsi, sammakko". Nyt julkaistavan runon kirjoitin sen jälkeen. Kädessäni oli kolme säkeen suortuvaa, joita en saanut Sammakko-runoon mahtumaan. En muista, mitkä nuo säkeet olivat, haluaisin kovasti muistaa. Kadotin nimittäin kaikki nuo leikatut säkeet - jonnekin - en ymmärrä minne.

Elävän taiteen tapahtuma lauantaina 11.9 Harakassa

Lauantaina esiintyy jälleen äänirunoduo Miia & Marko eli MIMA tai MAMI, tällä kertaa Harakan saaressa Là-bas'n ja Harakka ry:n järjestämässä Elävän taiteen tapahtumassa. Esitys perustuu myöhemmin julkaistavaan yhteistyöprojektiimme.

LÀ-BAS/Harakka ry: NÄKYVÄ SAARI - Insula visibilis
ELÄVÄN TAITEEN TAPAHTUMA
Harakan saaressa la 11.9. klo 19-22.30

klo 19.00 - Panu Tyhtilä
klo 19.30 - Mari Rogers: Runoja surupuvussa
klo 20.00 - Miia Toivio ja Marko Niemi
klo 20.25 - Maija Muinonen
klo 20.50 - Tanja Koistila
klo 21.15 - Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke

Yhteysvene ULLANLINNA - HARAKKA - SÃRKKÃ - ULLANLINNA
Cafe Ursulan viereisestä laiturista Kaivopuiston rannasta (meno-paluu 3,5 e) joka 20. minuutti klo 17 ja 20.20 välillä, klo 21 lähtien tasa- ja puolitunnein puoleenyöhön asti. Kutsu vene nostamalla merkkiviitta laiturilla ylös!

Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke
Aivomusiikkilaboratorio tekee interaktiivisia esityksiä, jotka perustuvat yleisön ja taiteilijan aivosähköimpulsseihin sekä muihin biofyysisiin prosesseihin. Nämä näkymättömät prosessit tuodaan aistihavaintojen piiriin muuntamalla ne audiovisuaaliseksi materiaaliksi digitaalisen median avulla. Aivomusiikkilaboratorion teoksissa ruumiilliset toiminnot ja teknologia täydentävät toisiaan. Aivokaraoke on Aivomusiikkilaboratorion uusin konsepti. Aivokaraoke on vuorovaikutusympäristö, jossa osa yleisöstä saa tilaisuuden oman aivotoimintansa kuuntelemiseen. Neuroimpulsseja muunnetaan reaaliaikaisesti musiikiksi, jonka pohjalta muusikot Otto Eskelinen ja Erkki Joutseno improvisoivat omilla instrumenteillaan - toisaalta reagoiden aivoääniin, toisaalta antaen musiikillisia aisti-impulsseja, jotka vaikuttavat aivotoimintaan ja sitä kautta aivojen tuottamaan musiikkiin. Lopputuloksena on monimutkainen neuromusiikillinen biopalautesilmukka, jossa se yleisön jäsen, jonka aivotoimintaa muutetaan musiikiksi, voi valita, yrittääkö hän vaikuttaa aktiivisesti soivaan lopputulokseen vai antaako hän aivojensa reagoida ääniin tiedostamattomasti. Kummassakin tapauksessa hän osallistuu aivokaraokesession esteettisen kokonaisuuden rakentamiseen.
Konsepti, ohjelmointi: Marko Alastalo
Muusikot: Otto Eskelinen, Erkki Joutseno

"Silmänräpäystä myöhemmin olin pienellä kukkulalla,"

"jolla kotimme oli ollut. Talosta oli vain kivijalka jäljellä. Nokkosten ja tervakukkien viidakko oli kasvanut sen ylitse. Kukat valoivat sinipunervan hohteen koko kukkulan ylle. Se oli kuin viimeinen heijastus tulesta, joka ei enää voinut pitää puoliaan auringonvaloa vastaan. Siemenhöytyvät, jotka riippuivat kukkien kehissä tai purjehtivat hiljaa ilmassa, tarttuivat univormuuni. Oli kuin muistojen tähteet olisivat yhä leijailleet olemattoman talon vaiheilla. Kimalaiset surisivat kumeasti rehevässä lehvästössä, kun varovasti tunkeuduin eteenpäin. Nokkoset olivat levinneet suunnattomasti ja oli vaikea olla polttamatta niissä käsiään. Ennen ne olivat peittäneet vain pienen alan keittiönrapun vieressä ja reunustaneet ulkohuoneeseen ja rikkatunkiolle vievän tien toista puolta. Nyt ne olivat vallanneet tien, tunkeutuneet kuin barbaarien sotajoukko lapsuuteni puutarhaan ja peittäneet koko mäentöyrään ja kivetkin, jotka kerran olivat tuntuneet minusta korkeilta kuin Kaukasusvuoret."

- Oscar Parland, "Kesällä 1941", suomentanut Eeva-Liisa Manner, teoksessa Oi aika Viipurin, WSOY 1981. Kesällä luin tämän taiten aisteissa kuljettavan tarinan kotiinpaluusta, ajan laskoksista.

Pulpetin ääreen

Pitkän Keski-Suomen kuningaskunnassa viipyilyn jälkeen takaisin etelään. Se ei ole mikään uutinen, mutta en meinaa keksiä muutakaan kirjoitettavaa. "Kärsivällisyydellä vaikeudet voitetaan" ja "Se, joka pelkää vaikeuksia, ei ole luotu niiden voittajaksi", sanoo uusi kotiraamattuni Toivo Ojalan Kirjoitusjärjestelmän mallivihko nro V. Kesäkyläilyjen satoa tämä mainio IV-luokkalaisen vihko, painettu aikana jolloin voitiin kirjoittaa "Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim". Sain vihkon lainaksi ystäviltä, on kesämökkinsä edellisen omistajan käsialaa. Kirjaimellisesti käsialaa, tehty sellaisella vuotavalla pennalla, jolla harjoiteltu tuota kaunista vanhaa kaunokirjoitusta, jonka itsekin, onneksi, olen saanut oppia, sen jälkeen tulleiden tekstauksien sijasta. Näitä "kertaus on opintojen äiti" -vihkoja voisin keräillä. Niiden maailmankuvia katsella ja pohtia.

Siellä ja täällä

Olin huhtikuun Karijoella, Suupohjassa, kirjoittamassa ja heijastamassa itseäni lapsuuden pintoihin. Tässä kuvassa olen vielä kauempana historiassa, paapan isän tekemän talon pihassa. Talo puretaan pian, koska se on päässyt niin huonoon kuntoon. Mutta ehdinpä vangitsemaan itseni sen ikkunoihin.

Pidän pientä taukoa. Hyvää Tulevaa Uusinta Vuotta!

"And finally, what is the specific force of poetry? What will be missed in its absence?"

aiiM

on vacation from this. vapaalla tästä. // Kesä jatkuu, kesä.

Saada ravintoa, tulla ravituksi, olla ravittu

Iskä on netissä. Puhuimme Siljan kanssa tänään teonsanoista, esinesanoista ja sanoista jotka osoittavat ja luovat suhteen. Siinä välissä söimme hyvää currytofua ja hyvää kookoskanaa (Happy Garden Sörnäisissä). Puhuimme lisää koneistoista (ja Silja käytti yhtä sanaa, jota en nyt muista): millainen kone runo on, riippuu paljon sen verbeistä, millaisista tiloista (jotain mikä on eikä muutu) tai millaisista tapahtumista (se mikä muuttuu), runo on tehty. Iskä kertoo näistäkin asioista enemmän.

Oblomov osa 2, käytetään toistuvasti
älä yliviivaa.
Out, in, Thomson,
rapid citizen
de luxe.