aiiM

on vacation from this. vapaalla tästä. // Kesä jatkuu, kesä.

Leevin kymmenen kirjaa

Leevi on julkaissut tapansa mukaan muualla (tällä kertaa Särössä) julkaistun tekstinsä myös nettisivuillaan, kiitettävä käytäntö. Linkkaan siihen, koska se herättää halun lukea näitä teoksia, tai lukea joitain muita teoksia; ihan sama, kunhan vain alkaa unelmoida mahdollisista lukemisista. Tulee sellainen toivomisen ja muistamisen tunne.

Arvo vai arvoitus - runokritiikin käsittely jatkuu

Nihil Interitin Turun kirjamessuilla 1.-2.10 2009 järjestämän runokritiikkiseminaarin "Arvo vai arvoitus" ohjelma on julkaistu. Kuten myös haku samalla järjestettävään kahteen TYÖPAJAAN. Niihin on ilmoittautuminen käynnissä. Kts. ohjeet Tuli&Savu Netistä!

Kritiikkiseminaari ja työpajat ovat osa Nihilin kritiikin teemavuotta. Vuoden käynnisti Tuli&Savun tammikuussa ilmestynyt kritiikkinumero 4/2008. Numero & siinä julkaistut kritiikkikokeilut ovat herättäneet edelleen keskustelua mm. Maaria Pääjärven blogissa. Linkit keskusteluihin löytyvät lehden sivuilta.

"Since the early nineties, an ever increasing number of artworks have
been created on the basis of preexisting works; more and more
artists interpret, reproduce, re-exhibit, or use works made by others
or available cultural products. This art of postproduction seems to
respond to the proliferating chaos of global culture in the information
age, which is characterized by an increase in the supply of works
and the art world's annexation of forms ignored or disdained until now.
These artists who insert their own work into that of others contribute
to the eradication of the traditional distinction between production and
consumption, creation and copy, readymade and original work. The
material they manipulate is no longer primary. It is no longer a matter
of elaborating a form on the basis of a raw material but working with
objects that are already in circulation on the cultural market, which
is to say, objects already informed by other objects. Notions of originality
(being at the origin of) and even of creation (making something
from nothing) are slowly blurred in this new cultural landscape marked
by the twin figures of the DJ and the programmer, both of whom have
the task of selecting cultural objects and inserting them into new
contexts."

Nicolas Bourriaud: Postproduction (2005 [2002])

Via Martin Glaz Serup

Suom. kts. Teakin (huono suomennos, näin silmäiltynä ainakin)

ja yksi juttu vielä

Nuori Voima 2/09 ilmestyi ennen vappua ja sillä on jotain tekemistä runouden kanssa; minä ja Marko Niemi päätoimitimme sen. Nettisivut! tehtiin kans. Ne ovat hienot ja hyvät; kannattaa käydä lukemassa. Julkaisimme siellä mm. Daniela Flomanin viime Poetiikkakonferenssissa pitämän alustuksen, jonka voi katsoa pistäneen vauhtia tänä vuonna käynnistyneelle runokritiikkikeskustelulle. Viime torstaina 7.5 Runotuli-klubilla täällä Helsingissä Café Mascotissa lehteä juhlittiin - etenkin siinä julkaistuja debytantteja. Joista olemme Markon kanssa varsin iloisia & ylpeitä: Pilvi Pääkkönen, Einari Paakkanen, Timo Harju, Irina Javne ja Kristian Blomberg. Että onnee!

Pietarilaisen runoilijan Aleksandr Skidanin esseestä "Poetry in the Age of Total Communication":

"Let’s summarize. The center of creative work has shifted to the visual arts because (1) they immediately reflect, and partly coincide with, the new technogenic environment, (2) which mobilizes the cerebral and sensorimotor resources of human beings along with the earth’s natural resources and outer space. (3) The visual arts correspond to the dominant regime of temporality and synthetic perception established by the mass media. (4) They are inscribed in the culture industry and, consequently, (5) in the capitalist machine, which deterritorializes any form of identity based on linguistic competency. This competency has been replaced by (6) an expanded (re)production and consumption of audiovisual images, (7) which now form the primary zone for experiments with the collective unconscious. This unconscious is nowadays not structured like a language (per Lacan), but like an exteriorized sensorium, a screen-projected ectoplasm whose center is nowhere, but whose affects are everywhere."

Tämänkin tyypin ajatteluun haluaisi tutustua, mutta ei ole tullut vielä. Nyt luen blogista, että käännöksiä ranskasta englantiin ei edes kovin paljon ole, ja sehän tietää että tie nousee pystyyn. Nämä sanat herättivät tällä kertaa kiinnostuksen: "Another prize-winning collection was Voyageurs de la voix (Voyagers of the Voice), 1986, which, as the title suggests, relates to Meschonnic’s conviction that epic, with its close etymological connexion to voice, is present in all genuine poetry as its fundamental historicity; and which also suggests the fundamental relation of the subject in the poem to history and to society in an ongoing adventure into the unknown. Indeed his general critique of all European poetry in the last 150 years is partly what he considers to be its bias towards the lyrical, a tendency he traces to the Romantic confusion of the subject with the individual." Meschonnic Henri (1932-2009)

Mest innovativa, överraskande och kreativa

Miten vältetään kulttuurisivujen muuttuminen pelkästään houkuttelevaksi esittelysivustoksi?

"Ett tredje svar är att tidningsmakarna på nytt måste våga tro på innehållets rätt att styra formen. Det rör sig inte längre om kulturradikalismens politiska motsättningar utan om något så självklart som att också tankar bör få ta form och plats.
Det handlar om en återgång till kultursidan som dagstidningens mest innovativa, överraskande och kreativa del."

Tuva Korsströmin ajatuksia ja keskustelua herättävä kolumni HBL:ssä, sanomalehtien kulttuuriosastojen kriisistä, tehtävän hämärtymisestä. Huomenna Poikki!-taiteellisessa kirjallisuustapahtumassa Korjaamolla toivottavasti keskustelua myös tästä aiheesta, kun kulttuurilehtidebatti käynnistyy.

Klo 13 Kulttuuria kioskeihin! Onko taidelehti tarkoitettu vain harvojen herkuksi? Johtuuko taidelehtien pieni levikki niiden sisällöstä? Vai siitä, että niitä myydään niin harvoissa paikoissa? Taidelehtien kohdeyleisöstä ja irtomyynnistä keskustelevat Pasi Somari (Akateeminen kirjakauppa), Minna Tawast (Tanssi-lehti), Martti-Tapio Kuuskoski (Nuori Voima) ja Mikael Brygger (Tuli&Savu). Keskustelun juontaa Kultin toiminnanjohtaja Kitti Suoranta.

Takiaiset siilipolulla ja Hyvän kukkia

Olen kevään täällä Haminassa, Jamilahden opistolla kirjoittajalinjan vastaavana opettajana - Tommi Parkon sijaisena, joka on residenssissä.

Ensi lauantaina opiston Toveripäivillä julkistetaan opiskelijoiden teksteistä koottu antologia, toimittamani Hyvän kukkia. Kirjalle on juuri tehty omat sivut, käykää katsomassa.

Ja kirjoittajalinjan tunnelmia voi seurata opiskelijoiden pitämästä blogista Takiaiset siilipolulla.

Anna H

Parnasson sivuilta sain tiistaina lukea, että uudessa lehdessä olisi Ville Hytösen muistokirjoitus Anna Halmkronalle. Ensi reaktioni oli tietenkin hämmennys ja järkytys: mitä oli tapahtunut? Yöllä ehdin nähdä untakin Annasta, siinä kysyin Villeltä mitä oli tapahtunut ja hän vastasi, että Annan kuolema johtui yksinäisyydestä (itse asiassa viikon mittaisesta yksinäisyydestä, miksi viikko, sitäpä en tiedä). Vasta Villeltä seuraavana päivänä saamani vastaus sähköpostitiedusteluun sai epäilykseni heräämään.

Olin tutustunut Annaan paremmin, jos nyt niin voi sanoa, toissa vuonna syksyllä, kun Ville-Juhani Sutinen ehdotti uutta käsikirjoitusta poEsiaan ja tarjoutui myös kustannustoimittamaan sen. Anna oli jo tuttu nimi, hänen runojaan oli julkaistu Nokturnossa. Ville-Juhani oli tuttu ja luotettava ystävä, joten mitään en osannut epäillä; vaikka Anna oli ehkä hieman hankalasti tavoitettavissa, ja usein matkoilla. Hän oli hankkinut koulutuksensa ulkomailla, ja vaikutti kyvykkäältä nuorelta naiselta. Minulle muodostui kuva modernista nomadista, joka halusi säilyttää itsenäisyytensä suhteessa runousyhteisöön; hänen suhteensa yhteisööön instituutiona oli omalla tavallaan välinpitämätön, mutta joissain kohdin myös piikikäs. Annan persoonassa ilmenneen särmikkyyden, katkeruuden pienen häivähdyksen, tulin tulkinneeksi juuri sellaiseksi persoonallisuuden piirteeksi, jonka yhteisöön kuulumattomuus, halu kuulua ja halu pysytellä siitä ja sen mekanismeista etäällä, ihmisessä synnyttää.

Annan esikoiskokoelma, jonka kirjaksi tekemisestä vastasin, ilmestyi vuosi sitten helmikuussa. Julkaisua suunniteltiin Poikki!-tapahtumaan Tampereelle, yhdessä Tytti Heikkisen kirjan kanssa. Anna ei kuitenkaan päässyt paikalle. Carol Ann Duffy - brittiläinen hieno runoilija! - oli Yorkin yliopistolla esiintymässä tai luennoimassa tms. ja Annalla oli mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Hänen paluunsa Suomeen siis viivästyi, ja julkaisutilaisuuden järjestäminen jäi hamaan tulevaisuuteen.

Seuraavan kerran taisin kuulla Annasta vasta syksyllä? kun hänen uusia runojaan ilmestyi Nokturnoon - pidin niistä! Hieman myöhemmin Anna otti minuun ja Leevi Lehtoon yhteyttä, ja kyseli Poetiikka "seminaarista". Hän tarjosi esitelmää tutkimusaiheensa pohjalta. Muistan aiheesta lyyrisen minän (identiteetin?) lisäksi vain sen, että siinä oli joku "vitun" tai muu kiroilu. Pidin kiroilua hieman outona, ehkä varsinkin naiselle tuollainen piikikkyys ei ole tyypillistä. Mutta olin innokas kuulemaan, mitä Annalla olisi sanottavaa! Uskoin hänen näkökulmansa tuovan runouskeskusteluun jotain uutta, kiinnostavaa. Olin iloinen, että hän oli ottanut meihin yhteyttä.

Viimeinen yhteydenpito Annaan tapahtui noin kuukausi sitten. Tiedustelin Annalta tarkemmin hänen tutkimusaihettaan. Kerroin, että minä ja Marko Niemi toimitamme Nuoren Voiman Runous-numeroa, ja että olisin halunnut kuulla tarkemmin hänen ajatuksistaan - josko ne voisivat rimmata meidän teemakehittelyjemme kanssa. Anna lupasi palata asiaan helmikuun alussa, kun palaisi Skotlannista. Ehdin jo odottaa hänen yhteydenottoaan. Hänen mahdollinen esseekirjoituksensa oli tulevan lehden sisällysluettelohahmotelmassamme kohdassa "kysytyt, ei varmistusta".

Juuri kun olisin saanut mahdollisuuden tutustua Annaan paremmin, hänet kadotettiin. Ja se on surullista.

Tuliaisia

"Hallelujaa! Täältä tulee pian muutakin kuin vain valoa kansalle!" Tai jotenkin noin meni yksi säe Tytti Heikkisen uudesta flarf-runosta, joka toi naurunkyyneleet silmiin Bilingua Cafen sankassa tupakansavussa, korkeiden kirjahyllyjen katveessa. Terveiset siis Moskovasta, upea reissu, hirviömäinen, kolossaalinen kaupunki, joka avautuu sisäänpäin, syvälle, kerroksiin. Saman lauantai-illan aikana oltiin mukana kahdella kirjallisuusklubilla: fin-rus-soundpoetry at Bilingua ja multimedia-ambientmus-russianprose-finnishpoetry jollain toisella klubilla Bolshoi-teatterin takana. Sunnuntaina pidettiin ihan ufoa seminaaria non-fiction messuilla: puolentoista tunnin pläjäys suomalaista kokeellisinta runoutta salilliselle venäläisiä, joista suurin osa pysyi mukana koko shown ajan! Paljon paljon paljon pieniä ihmeitä ja ihania ihmisiä: loistavaa matkaseuraa; teille: iso rutistus!

Vilpitöntä menoa Moskovaan

Perjantaina lähden ensimmäistä kertaa Moskovaan. Upeaa. Matkaseurakin on niin hyvää että oksat pois: Marko, Leevi, Tytti, Jaana, mm.

Syy matkaan ovat kirjamessut, joiden teemamaana on Suomi. Sunnuntaina järjestämme Leevi Lehdon johdolla seminaarin suomalaisen runouden teknofuturismista; oma panokseni on runojen esittämisen lisäksi essee "Vilpittömyyden ylistys! Keinotekoisuus ja koneet suomalaisessa nykyrunoudessa". Sen on kääntänyt venäjäksi Arvi Perttu. Runojeni venäjäntämisestä vastaavat Elena Belysheva ja Sergei Zavjalov. Iso kiitos heille!

Niin, ja lauantaina jo pääsemme lauteille Bilingua Caféssa, jossa esiinnymme moskovalaisten kollegoiden kanssa.

Antologia jonka kanssa matkustamme Moskovaan viikonlopuksi, valmistui eilen ja meni tänään painoon. Kiitos kuuluu Leeville & ntamolle & kääntäjille:
http://ntamo.blogspot.com/2008/11/21.html

Tarpeellisia näkökulmia

Tämä avittanee meitä arvioimaan tämänhetkistä runonkirjoittamisentilaa ja toivottavasti juuri miettimään sen arvioimisen perusteita. Kyseessä siis Juri Joensuun lisensiaatintutkimus "Kirjoitus, mediaalisuus, proseduraalisuus – näkökulmia kirjallisuuden teknologioihin" Jyväskylän yliopistosta. Kiinnostavaa pohtia äänen ja kirjoituksen eriytymistä ja sitä, mitä on nousemassa lyyrisen rinnalle runouden määritelmiksi. Ja mitä tämä sitten tekee runon lukijalle. Se ehkä onkin se isoin juttu: lukeminen muuttuu valtavasti.

"Tassa, jalleen kerran, puhe ja kirjoitus asetetaan vastakkain. Sivuttuaan kirjassaan aiemmin Mallarmen, Apollinairen ja Joycen ”vallankumouksellista nakemysta kirjoituksesta” (mt., 215), jossa kirjoitus irtoaa monentyyppisista siihen projisoiduista puheen oletuksista, Harris kertoo, etta uuden teknologian ansiosta myos kirjallisuus voitaisiin ja pitaisi nahda –tekijan itseilmaisun, alku- ja omaperaisen aanen, ajatuksen tai tunteen lasnaolon tai kommunikaation sijasta –yksinkertaisesti ”verbaalisten mahdollisuuksien kartoittamisena”."

(Kun kopioin, ääkköset katosivat; jääköön noin.)

Otteita päivän kirjaimista

Mitä tapahtuu, kun runon minä tajuaa keinotekoisuutensa ja reagoi siihen? 2000-luvun runous? Miksi vilpittömyys on ongelma? Miksi "tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei 'tyydy toistamaan itseään'?

C) RUNON MINÄ PURETAAN JA KOOTAAN UUDELLEEN JA TUODAAN TAAS NÄYTTÄMÖLLE KÄYTTÄEN (JÄLJITELLEN) KAIKKIA EDELLISIÄ NÄYTTÄMÖLLEPANON TAPOJA

"Tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei tyydy "toistamaan itseään", niinkuin on tapana sanoa: se pyrkii avartamaan ominta piiriään, puhtaan sisäisyyden piiriä, uhmaamalla voitollisesti tavallisinta persoona-asennoitumista ja pysymällä kuitenkin itsenänsä. Ja huomataan, että oikea lyyrillinen intensiteetti ei suinkaan vähene, vaan voittaakin lisäksi aavistamattoman määrän elämystuntuisia ilmeitä ja eleitä." Lauri Viljanen, Lyyrillinen minä ja muita kirjallisuustutkielmia. WSOY 1959.

Saada ravintoa, tulla ravituksi, olla ravittu

Iskä on netissä. Puhuimme Siljan kanssa tänään teonsanoista, esinesanoista ja sanoista jotka osoittavat ja luovat suhteen. Siinä välissä söimme hyvää currytofua ja hyvää kookoskanaa (Happy Garden Sörnäisissä). Puhuimme lisää koneistoista (ja Silja käytti yhtä sanaa, jota en nyt muista): millainen kone runo on, riippuu paljon sen verbeistä, millaisista tiloista (jotain mikä on eikä muutu) tai millaisista tapahtumista (se mikä muuttuu), runo on tehty. Iskä kertoo näistäkin asioista enemmän.

Once in a lifetime experience

Toista kertaa tuskin tulee: Minä ja Elias Lonnrot! & Francis Picabia, Hans Arp, T. S. Eliot, James Joyce, Christian Bok, Marko Niemi, Sven Laakso, Andre Breton, F. T. Marinetti, Wallace Stevens, Gertrud Stein, Velimir Hlebnikov, Anna Ahmatova, Robert Desnos, Olli Sinivaara, Alcoholic Poet, R. Huelsenbeck, Tristan Tzara, Leevi Lehto, Ezra Pound, Karri Kokko, Esa Makijarvi, Wassily Kandinsky, Kurt Schwitters, Paul Verlaine, Rainer Maria Rilke, Raymond Queneau, Kurt Vonnegut, Pierre Reverdy, Aki Salmela... jne. Kaikki samassa antologiassa. Huom. myös miten hyvin suomi-runo mukana!

Oma tuotokseni löytyy sivulta 2700. Ei runosta niin väliä, kunhan nimi on oikein ja kello näkyy. Nyt pitäisi vain miettiä, mitä tämä tarkoittaakaan. Niin, ja julkaisuni paljastui minullekin vasta Karrin kautta.

Älä satuta itseäsi sammakko,

on vain pidätelty huuto
tämä tiheä metsä,
harvoja puita jotka pelkäävät

mutta prinsessaa ei ole,
hän haluaa kerjäläiseksi Minotauroksen linnaan
nauraen sylissään kultainen pallo
ja hiljaisuus.

Diktaattori, minä panen maan asiat kuntoon, sanoo
Täällä minä olen, keittiössä!
Minä tartun käteen

se on linna johon hän eksyy, Purgatorium,
ja kaikki ovet on lukittu auki
olkoon siis kiitetty tämä paikka.

Tässä paikassa voi selvitä vain muuttumalla
runoilijaksi,
muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä

Mutta hän, jolla on sammakon osa näytelmässä
enkä tule takaisin, en tahdo tulla
risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja talutti
pois

häneen rakastuivat kaikki kun hän juoksi
ja hänen kultainen ruumiinsa kipinöi
hänen ruumiinsa kipinöi, hän on tullut hulluksi:
suurisilmäinen lapsi kasvoillaan kummastus

Minä tartun käteen
ja pudotan siihen rintani himmeän pallon
Sammakkoni, se on totisinta totta,

lapsena tytöt leikkivät prinsessaa
mies säikkyy, miehen on vaikea puhua
ja tässä metsässä ääni on hikeä märkä

varastin sen, ja sitä minä kannan kohti
ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
ja hengitykseni minä puhalsin ja jätin mykäksi

nukkuvien huoneiden kennoissa, hotelleissa
keräävät hattunsa päähän ja kävelevät valtaan.
Sammakkoni, se on totista totta,

kruunu on pudonnut prinsessan hiuksilta
ja kosteat tornit kasvavat maasta
jossa hissin rautainen kaivo nielaisi kultaisen lelun.

Täällä minä olen, keittiössä!

Voi syvänsiniset kaksoistähdet,
jossa leikit uhrataan verisin menoin.
Näissä painovoimakentissä luhistuvat huvimajat

ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
yksin
olen yksi ja yksinäni
en ole mitään,

olen esine joka toivoo kuin ruoho,
olen noussut tähän, nyt olen tässä ja puhun
en laintauluja kanna, vaan rakkautta
kovera tämä paikka ja kaikki sitä myöten, metsä

muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä.
Tämä on seutu jolla puut aukeavat ja täällä sisällä
riipun alassuin aukossa.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka
kunnes pimeä muuttuu mullaksi
ja tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka

muuttuu satamaksi ja unohtaa

Kuka ei häntä rakastanut?

Oi sinä joka kiipeilet patsaita,
meidän välillämme on tyhjyyden sininen meri
sen jälkeen kaikki on totta, sinä et selviä
sinisenmusta Minotauros.

Nämä rivit ovat hyvin vähän todennäköiset, sillä
olen noussut tähän, ja kun tulen alas
Minä tartun käteen

risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja
talutti pois

enkä tule takaisin, en tahdo tulla
Olen noussut tähän, en ole Mooses
öisin näen unta pohjaan vajonneesta veneestä

kaikki on niin kuin ennenkin, sama nainen
nauraen sylissään kultainen pallo
ja unessa sanon: minä

olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka
suuren hotellin kokolattiamattojen hiljaisuuteen
nauraen sylissään kultainen pallo

siellä,
pitsiverhojen takana
tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia

Runko

... metsä metsästä metsään metsässä metsästää mäntsälä mänttä mänttään mäntyä männyllä männyissä mennyissä mennyistä mentyyn mäntyyn mentiin myitiin möin menin meinasin input pampua pah pah pah pah pah mahdut tuut tuut tuut tuut suus suus suus suus puut puut puut puut puup puup puup puup pulp glup noh plooh. Oh. Noh. Soh. Doch. Vee Kirskuna. Taas takaisin taas ekaa tokaa taas kertaa taas eka toka kolmas taas ekku tokku kolkku nelkku vilkku taas taas taas nelijalka eluk kah tuossa ui ali pajun mä sä täh häh nää metsät nään täs enkä puita siitä hiiteen mene heh nyh vaiko sitten [JATKUU (kaikuu)] pölleissä tölleissä metsäteissä häissä missä metsählätä...

Rone' jjakuno i jjjjjjäännnnj

Thank you Tomomi! Mutta Henriikan sanoin paremmin,
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
ja parhaiten Pennsoundissa:

Viikonloppulentoon

Sinne!