Hyvää uutta vuotta, hiljaiseloa. Vuoden alussa iloitsen kolmannen runokokoelmani ilmestymisestä: Pysty hiljaisuus (Teos) julkaistaan muutaman viikon kuluttua. Tutustu linkin takaa Teoksen katalogiin ja muihin hyviin kirjoihin.

Happy new year after a long hiatus. In a few weeks I will be celebrating my new book of poems, Pysty hiljaisuus, published by Teos. You can read their spring catalog here.

aesthetics of failure, strategies of failure, political grotesque,

Conseptual writing: a world-view, Martin Glaz Serup raportoi skandinäkökulmasta.

"Towards a conceptual lyric"

Towards a conceptual lyric 
by Marjorie Perloff @ Jacket

I & U

On niin riipaisevaa, kun yksi haluaa pitää toista kädestä, tai kuin U riisuutuu ja paljastaa I:nsä. Minun ja Markon runoisa kirja Suut on ilmestymässä viikonloppuna Jyväskylän kirjamessuilla.

Häiriö maisemassa

"Olin ajatellut, miten vähän aikaa enää, ja se vedetään tukasta ylös meren syvänteestä, sitä lyödään selkään että vedet tulisivat keuhkoista, ja sitten korville ja poskille, kun se aina vain itkee eikä lopeta, ja miten se itkien kompastelee polkua vanhempien perässä, polkua jossa juuret nousevat maasta kovina ja kuluneina, kuin luut, ja miten sille sanotaan, ettei siitä ihmistä tule."

"Hänen päänsä on raskas salaisuudesta, jota kukaan ei tahdo kuulla, joka hänen on kannettava yksin, päivä päivältä se käy raskaammaksi. Hiljaisuus leviää suunnattomana hänen ympärillään, se on täynnä ääntä, sanoja, kysymyksiä vastauksiin, puhumattomuuden meteliä."

"... ja samalla mieleen nousee suru, puhdas kuin kevätsade."

Luin Raija Siekkisen Häiriö maisemassa -romaanin. Ennen kuin luin sen ajattelin, miksi on hyväksyttävämpää olla vihainen kuin surullinen, miten surullinen on kiusaamiselle altis, häpäisylle altis, inholle. Tai sitten ne ovat vain minun yhteen liittämiä tunteita, tuossa järjestyksessä tai päinvastaisessa. Inho, häpäisy, kiusaaminen, suru. Suru, inho, kiusaaminen, häpäisy. Inho, kiusaaminen, häpäisy, suru. Viimeinen tuntuisi loogisimmalta järjestykseltä. Nomuttakuitenkin. Kauneita kohtauksia Siekkisen romaanissa, jotka nousevat mieleen kutemaan.

"Den er et suverænt defineret forsøg på at skrive økopolitisk poesi, der har en virkning – det er klimaforandringerne og vores mulighed for at gøre noget ved dem som det handler om. [...]

Kuuntelin Lars Skinnebachia viime keväänä esitelmöimässä tai puhumassa tuosta kirjastaan ja nyt muistan siitä parhaiten sen miten hänen sanoi ikke liu, ikke liu, ikke liu, moneen kertaan eri kohdassa.

Jos muuttuisi mykäksi

ja suu kuljetettaisiin pois jossain korkeassa astiassa

(hoikat sormet, nopeat jalat, kopeat silmäykset)

kuin jotain sädehtivää näkymätöntä kuljetettaisiin

kiirehtien paksun saven tuolle puolen,

sulkuportin

sen jälkeenkö humahdus tumma sulkeutuva ilkkuva ovi

eikö pilkahdustakaan?

jos muuttuisi mykäksi ja niin kuin 

korkeassa astiassa kiiruhdettaisiin

ja sisään vuotaisivat suunpieksijät

ja pölpötys ympäröisi meidät

- keitä meitä voisin tarkoittaa?

Jokaisen kuva on pyöreässä ikkunassa.

On täysin edesvastuutonta, että sellaiseen aikaan, kun aikuiset pystyvät katsomaan lastenohjelmia eli pyhäpäivänä ja vielä päiväsaikaan, näytetään hyvin, hyvin järkyttävä elokuva koirien itsenäisyydestä Etelämantereella. Minä en oikein ymmärrä tätä koirien itsenäisyyttä, että mikä siinä muka olisi niin hyvää. Mielestäni aikuisten ei pitäisi joutua katsomaan, kuinka kaveri joudutaan jättämään lumihankeen paleltumaan ja kuolemaan nälkään. Onko se jokin välttämätön lunnas siitä, että muut pääsevät vapauteen? Ja entä tämä vapaus sitten, jäinen aava joka avautuu tassujen edessä kutsuvana? Sehän on pelkkää kamaluutta; ainoana lämmönpilkahduksena toverihenki, sitoutuminen toinen toiseen. Jossa siinäkin, kun tarkemmin ajattelen, on jotain syvästi hirvittävää - tuntuuhan sen katsominen siltä, kuin minussa puristettaisiin jotain täysin ruttuun. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Oikeastaan aikuisten ei pitäisi joutua katsomaan mitään koirien itsepäisyydestä kertovia elokuvia, kuten Lassie palaa kotiin tai Bim Mustakorva. Lapsen aivot kenties tällaisia elokuvia kestävät, mutta entäpä aikuisen hauraat, hämähäkinseittiä muistuttavat harmaat verkostot. Nehän murenevat olohuoneen lattialle ja häviävät.

Poesian jouluale

Enolle Ensy, Veljelle Vastis, Itselle Itsekseen muuttuva, Toiselle Toisaalta, Äidille Sch-Sch, Isälle Booby!, Vaarille Varjofinlandia, Isoäidille IYK, Vaimolle Vapaat kädet, Miehelle Nakua, Tyttärelle Tekstinauhoi, Pojalle Futuramaa, Koululaiselle Sanakirja, Kalamiehelle Remora, Syvänmerensukeltajalle Varjot astronauteista, Maan kiertäjälle Valikoima asteroideja.

Osuuskunta Poesian nettikaupassa on kaikesta 20 % ale.

Blogiähkyyn. Elämä hymyili Cellassa: lohta metsäsienikastikkeella. Miksi joidenkin asioiden toistuminen on hyvä asia, ja joidenkin muiden toistuminen on pelkkää poseeraamista?

Äänteellisen aineksen vakiintunut analyysikäytäntö kiistää pelkän “musiikin” välittämät merkitykset: äänteillä sinänsä ei ole merkitystä, tietyn äänteen semantiikka konstruoidaan runossa sen esiintymien kautta, kertautuvien äänteellisten oppositioiden ja toistojen pohjalta (Lotman 1972, 215-217, sit. Viikari 1998, 299).

1. Fruit is good for you.
2. When you´re struggling with something, look at it from a different perspective.
3. Completion is important.
4. If you´re going to suck at something, commit to the suckage.
5. Avoid bombs.
6. That which is critical is often random.
7. When you can freeze the frenzy, you will find success.
8. The freeze banana slows us down so that we may accomplish more.
9. The frenzy banana shows us chaos is best when short-lived.
10. One must accept the bananas one is given.

show your secret wound in times kino universe

Mette Moestrup: Brev till Mara

Folkebiblioteket: http://blogg.deichman.no/folkebiblioteket/mette-moestrup-brev-til-mara/

Mette Moestrup vierailee Suomessa Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa nyt viikonvaihteessa.

Via Martin

Toistan toisten säkeitä, on keskiviikkoiltapäivä
24.9.2008, vaikka runous ei olekaan päivämäärissä:

parallelismi on Jakobsonin mukaan runouden ytimessä.

Joitakin säkeitä jäi kuin päitä vetävän käteen,
mutta niinhän täällä aina käy, joku putoaa

vaikka kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti
eikä kukaan ole sama joka astuu (tai halutessaan, putoaa)

ja pudotessaan kerää katseet, määreet, kuten
kova, kirkas, rajattu muttei rajoitettu, hiljaisen huudon

kimpuksi tiivistynyt nyrkki: kuin ostos, jonka ojennan?
Sinulle, joka tähän olet pudonnut kuin leivos taivaasta.

Ja samaan aikaan haalareihin pukeutuneet miehet
juoksevat ympäri kaupunkia, sisään taloihin, ulos

taloista, ja etsivät merkkejä, syytä, systeemiä.
Jos jotain ei ymmärrä, se voi alkaa ärsyttää ja voi

tuntea itsensä tyhmäksi: kun joku syrjii, se tarkoittaa
että on työntänyt palloa kolmion aukosta

mutta ainahan sen voi räjäyttää auki:
Tai onhan niitä muitakin keinoja, kuten adaptaatio.

Mutta nyt ammun liian moneen maaliin yhtä aikaa
eikä se ole tehokasta retoriikkaa, runossa

ei saa lörpötellä, tai jos lörpöttelee, on senkin oltava
tiukkaa tavaraa, kuten Kinnunen sanoo:

kuva on kuva on kuva.

Mutta nyt saan viestin mieleni ulkoavaruudesta
ja olen pakoitettu kirjoittamaan sen tähän:

onko siellä vielä kesä, missä sinä olet

niin kovasti toivon, että siellä on, missä olet
mutta siellä missä olet, ei aina ole

vaikka siellä on vaikka mitä, ja osan siitä minäkin
tiedän, ja muut tietävät, ja monet muut, mutta

tragedia syntyy, kun kaikki vieraat on tapettu,
kaikki kalpeat neidot

täältä opetushuoneesta ovat poistuneet
ja minä yksin, istun, tietokoneeni ääressä

vastauksia vailla, ratkaisutta, kädessäni kuin
hennot hiukset, suortuvat, kolme säettä:

jos ne selvittäisin, olisi kaikki selvää
olisi hyvin viikattu pelto

lakeuden leveä letti, suunpohjaan poltettu
tämäkin keskeneräinen runo.

- Haminassa, Jamilahden opistolla, 24.9.2008. Runon alku viittaa harjoitukseen, jonka teetin oppilailla ja sitten tein sen itse. Olin leikannut säkeitä Haavikon, Saarikosken, Stenbergin runoista, ja niiden avulla harjoittelimme säkeellisen runon kirjoittamista leikkaa + liimaa + kirjoita itse -metodilla. Kirjoitin lopuksi tuntien jälkeen iltapäivällä runon käyttäen melkein kaikki leikkaamani säkeet - julkaisin runon silloin täällä blogissa, nimellä "Älä satuta itseäsi, sammakko". Nyt julkaistavan runon kirjoitin sen jälkeen. Kädessäni oli kolme säkeen suortuvaa, joita en saanut Sammakko-runoon mahtumaan. En muista, mitkä nuo säkeet olivat, haluaisin kovasti muistaa. Kadotin nimittäin kaikki nuo leikatut säkeet - jonnekin - en ymmärrä minne.

Mahmoud Darwishin runoja Tieteiden talolla klo 18 tänään (13.9)

RUNOILTA / The POEM EVENING 13.9.2010 klo 18.00

Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki, Finland

Tule mukaan eläytymään palestiinalaisen runoilijan Mahmoud Darwishin (1941 -2008) runomaailmaan. Johdattelijoina Darwishin henkilökohtainen ystävä Bilal Kassim, kirjailija Daniel Katz, elokuvaohjaaja Jean Bitar, kirjailija Faruk Abu-Chacra ja kääntäjä, monikulttuurikouluttaja Doris Aghazarian. Runoja kuullaan suomeksi, englanniksi ja arabiaksi.

Tilaisuus johdattelee osallistujat lauantain 18.9.2010 konserttiin, jossa säveltäjä Marcel Khalife esittää sävellyksiään Darwichin runoihin.

VAPAA PÄÄSY!

Join us to enjoy the poetry of Palestinian Mahmoud Darwich (1941 -2008). The poetry of Darwich will be introduced by his friend Bilal Kassim, author Daniel Katz, film director Jean Bitar, author Faruk Abu-Chakra and translator and cultural instructor Doris Aghazarian. The poems will be performed in Finnish, English and Arabic.

This occasion is arranged to give preview to the concert on Saturday October 18th where composer Marcel Khalife will perform his music to poems of Mahmoud Darwich.

ENTRANCE FREE!

Facebookissa sivuilla:
http://www.facebook.com/event.php?eid=155070677840969

Järjestäjät/Organised by:
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry
Suomalais-arabialainen yhdistys ry
Suomi-Syyria Ystävyysseura ry
Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys
Arabikansojen ystävyysseura ry

Ps. Mahmoud Darwishin runoja ja esittely löytyy muuten myös Tuli&Savusta (4/2004). Esittely ja suomennokset Sampsa Peltonen.

Elävän taiteen tapahtuma lauantaina 11.9 Harakassa

Lauantaina esiintyy jälleen äänirunoduo Miia & Marko eli MIMA tai MAMI, tällä kertaa Harakan saaressa Là-bas'n ja Harakka ry:n järjestämässä Elävän taiteen tapahtumassa. Esitys perustuu myöhemmin julkaistavaan yhteistyöprojektiimme.

LÀ-BAS/Harakka ry: NÄKYVÄ SAARI - Insula visibilis
ELÄVÄN TAITEEN TAPAHTUMA
Harakan saaressa la 11.9. klo 19-22.30

klo 19.00 - Panu Tyhtilä
klo 19.30 - Mari Rogers: Runoja surupuvussa
klo 20.00 - Miia Toivio ja Marko Niemi
klo 20.25 - Maija Muinonen
klo 20.50 - Tanja Koistila
klo 21.15 - Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke

Yhteysvene ULLANLINNA - HARAKKA - SÃRKKÃ - ULLANLINNA
Cafe Ursulan viereisestä laiturista Kaivopuiston rannasta (meno-paluu 3,5 e) joka 20. minuutti klo 17 ja 20.20 välillä, klo 21 lähtien tasa- ja puolitunnein puoleenyöhön asti. Kutsu vene nostamalla merkkiviitta laiturilla ylös!

Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke
Aivomusiikkilaboratorio tekee interaktiivisia esityksiä, jotka perustuvat yleisön ja taiteilijan aivosähköimpulsseihin sekä muihin biofyysisiin prosesseihin. Nämä näkymättömät prosessit tuodaan aistihavaintojen piiriin muuntamalla ne audiovisuaaliseksi materiaaliksi digitaalisen median avulla. Aivomusiikkilaboratorion teoksissa ruumiilliset toiminnot ja teknologia täydentävät toisiaan. Aivokaraoke on Aivomusiikkilaboratorion uusin konsepti. Aivokaraoke on vuorovaikutusympäristö, jossa osa yleisöstä saa tilaisuuden oman aivotoimintansa kuuntelemiseen. Neuroimpulsseja muunnetaan reaaliaikaisesti musiikiksi, jonka pohjalta muusikot Otto Eskelinen ja Erkki Joutseno improvisoivat omilla instrumenteillaan - toisaalta reagoiden aivoääniin, toisaalta antaen musiikillisia aisti-impulsseja, jotka vaikuttavat aivotoimintaan ja sitä kautta aivojen tuottamaan musiikkiin. Lopputuloksena on monimutkainen neuromusiikillinen biopalautesilmukka, jossa se yleisön jäsen, jonka aivotoimintaa muutetaan musiikiksi, voi valita, yrittääkö hän vaikuttaa aktiivisesti soivaan lopputulokseen vai antaako hän aivojensa reagoida ääniin tiedostamattomasti. Kummassakin tapauksessa hän osallistuu aivokaraokesession esteettisen kokonaisuuden rakentamiseen.
Konsepti, ohjelmointi: Marko Alastalo
Muusikot: Otto Eskelinen, Erkki Joutseno

Hetken kuluttua äänirunoutta

Viikonlopuksi matkaan Kuopioon, KirjaKantti-festivaaleille, jossa järjestetään nyt jo perinteikäs Äänirunouden seminaari ! Lauantaina 4.9 klo 13-15 pidämme seminaaria kaupunginkirjastossa, ja illalla Ääniklubia Kuopion Musiikkikeskuksessa, Jazzklubilla. Seminaariin on vapaa pääsy, ääniklubille pieni veloitus (7 eur). Seminaarin päävieraina saamme kuulla pohjoismaisia, monikulttuurisia runoilijoita, nimittäin Cia Rinnettä ja Eiríkur Örn Norðdahlia. Molempien runoilijoiden monialaisuutta ja virtuoosisuutta voin vain ihailla, joten olen erityisen iloinen, että olemme saaneet juuri heidät seminaarin pääpuhujiksi ja Ääniklubin päävieraiksi.

Muistelen, että tapasin Cian ensimmäisen kerran jossain Helsingissä, ehkä Sanomatalon ala-aulan jossakin kirjallisuustapahtumassa, 2000-luvun alussa. Sain häneltä ystävällisesti lahjaksi hänen ensimmäisen kirjansa zaroumin, 1000:sta painetusta kappaleesta oma kirjani on numero 361. Cian runotaide oli silloin(kin) aivan ainutlaatuista: en tiennyt ketään, jonka runoudessa eri taiteenlajit yhdistyisivät niin elegantisti ja luontevasti maailmannäkemykseksi, synteesiksi.

Entäpä Eiríkur, milloin häneen tutustuin ensimmäisen kerran? Kääk, en muuten muista! Mutta hauska yksityis- ja yhdistävä kohta meidän taustoissamme on se, että Eiríkur on yksi islantilaisen runoilijakollektiivi Nýhilin perustajista. Kuulostaa jotenkin tutulta tuo nimi...

Fredrik Hertzbergin kritiikki teoksesta zaroum
Kristian Blombergin kritiikki teoksista zaroum ja notes for soloists Tuli&Savu Netissä
Joakim Eskildsenin ja Cia Rinteen Le romané phirimàta -valokuvanäyttelystä (Yle)
Archives zaroum Afsnit P:n galleriassa
Cian runoja Nokturnossa

Eiríkurin runoja Nokturnossa
Eiríkurin haastattelu 3:AM Magazinessa
Eiríkurin kotisivut (englanniksi)
Iceland Report on the Observance of Standards and Codes

"Silmänräpäystä myöhemmin olin pienellä kukkulalla,"

"jolla kotimme oli ollut. Talosta oli vain kivijalka jäljellä. Nokkosten ja tervakukkien viidakko oli kasvanut sen ylitse. Kukat valoivat sinipunervan hohteen koko kukkulan ylle. Se oli kuin viimeinen heijastus tulesta, joka ei enää voinut pitää puoliaan auringonvaloa vastaan. Siemenhöytyvät, jotka riippuivat kukkien kehissä tai purjehtivat hiljaa ilmassa, tarttuivat univormuuni. Oli kuin muistojen tähteet olisivat yhä leijailleet olemattoman talon vaiheilla. Kimalaiset surisivat kumeasti rehevässä lehvästössä, kun varovasti tunkeuduin eteenpäin. Nokkoset olivat levinneet suunnattomasti ja oli vaikea olla polttamatta niissä käsiään. Ennen ne olivat peittäneet vain pienen alan keittiönrapun vieressä ja reunustaneet ulkohuoneeseen ja rikkatunkiolle vievän tien toista puolta. Nyt ne olivat vallanneet tien, tunkeutuneet kuin barbaarien sotajoukko lapsuuteni puutarhaan ja peittäneet koko mäentöyrään ja kivetkin, jotka kerran olivat tuntuneet minusta korkeilta kuin Kaukasusvuoret."

- Oscar Parland, "Kesällä 1941", suomentanut Eeva-Liisa Manner, teoksessa Oi aika Viipurin, WSOY 1981. Kesällä luin tämän taiten aisteissa kuljettavan tarinan kotiinpaluusta, ajan laskoksista.