Kysyttäessä nykyrunouden näkymistä Mirkka Rekola vastasi jotain sellaista eilisessä ERK:in tilaisuudessa kuin että (miten sen nyt muistan) tämän päivän runoudessa ei ole hiljaisuutta, sana tulee sanan jälkeen, tai mennään sanasta sanaan, sanojen ei anneta nousta sanattomasta, ja mielestäni tämä oivallus kuulostaa oikeansuuntaiselta. Tähän sanasta sanaan -poetiikkaan liittynee myös taannoinen keskustelumme (tai keskusteluntynkämme, emme toteamista pidemmälle päässeet yhteisessä pohdinnassa) Henriikan ja muun toimituksen kanssa runsauden poetiikasta, sanamatosta, sanapeitteestä, tekstiä tekstiä enemmän tekstiä -poetiikasta: miten sentyyppistä kirjoittamista on vielä hankala haarukoida arvottavin hansikkain, koska arvioinnin koordinaatit ovat vielä määrittelemättömät.