Toistan toisten säkeitä, on keskiviikkoiltapäivä
24.9.2008, vaikka runous ei olekaan päivämäärissä:

parallelismi on Jakobsonin mukaan runouden ytimessä.

Joitakin säkeitä jäi kuin päitä vetävän käteen,
mutta niinhän täällä aina käy, joku putoaa

vaikka kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti
eikä kukaan ole sama joka astuu (tai halutessaan, putoaa)

ja pudotessaan kerää katseet, määreet, kuten
kova, kirkas, rajattu muttei rajoitettu, hiljaisen huudon

kimpuksi tiivistynyt nyrkki: kuin ostos, jonka ojennan?
Sinulle, joka tähän olet pudonnut kuin leivos taivaasta.

Ja samaan aikaan haalareihin pukeutuneet miehet
juoksevat ympäri kaupunkia, sisään taloihin, ulos

taloista, ja etsivät merkkejä, syytä, systeemiä.
Jos jotain ei ymmärrä, se voi alkaa ärsyttää ja voi

tuntea itsensä tyhmäksi: kun joku syrjii, se tarkoittaa
että on työntänyt palloa kolmion aukosta

mutta ainahan sen voi räjäyttää auki:
Tai onhan niitä muitakin keinoja, kuten adaptaatio.

Mutta nyt ammun liian moneen maaliin yhtä aikaa
eikä se ole tehokasta retoriikkaa, runossa

ei saa lörpötellä, tai jos lörpöttelee, on senkin oltava
tiukkaa tavaraa, kuten Kinnunen sanoo:

kuva on kuva on kuva.

Mutta nyt saan viestin mieleni ulkoavaruudesta
ja olen pakoitettu kirjoittamaan sen tähän:

onko siellä vielä kesä, missä sinä olet

niin kovasti toivon, että siellä on, missä olet
mutta siellä missä olet, ei aina ole

vaikka siellä on vaikka mitä, ja osan siitä minäkin
tiedän, ja muut tietävät, ja monet muut, mutta

tragedia syntyy, kun kaikki vieraat on tapettu,
kaikki kalpeat neidot

täältä opetushuoneesta ovat poistuneet
ja minä yksin, istun, tietokoneeni ääressä

vastauksia vailla, ratkaisutta, kädessäni kuin
hennot hiukset, suortuvat, kolme säettä:

jos ne selvittäisin, olisi kaikki selvää
olisi hyvin viikattu pelto

lakeuden leveä letti, suunpohjaan poltettu
tämäkin keskeneräinen runo.

- Haminassa, Jamilahden opistolla, 24.9.2008. Runon alku viittaa harjoitukseen, jonka teetin oppilailla ja sitten tein sen itse. Olin leikannut säkeitä Haavikon, Saarikosken, Stenbergin runoista, ja niiden avulla harjoittelimme säkeellisen runon kirjoittamista leikkaa + liimaa + kirjoita itse -metodilla. Kirjoitin lopuksi tuntien jälkeen iltapäivällä runon käyttäen melkein kaikki leikkaamani säkeet - julkaisin runon silloin täällä blogissa, nimellä "Älä satuta itseäsi, sammakko". Nyt julkaistavan runon kirjoitin sen jälkeen. Kädessäni oli kolme säkeen suortuvaa, joita en saanut Sammakko-runoon mahtumaan. En muista, mitkä nuo säkeet olivat, haluaisin kovasti muistaa. Kadotin nimittäin kaikki nuo leikatut säkeet - jonnekin - en ymmärrä minne.

Mahmoud Darwishin runoja Tieteiden talolla klo 18 tänään (13.9)

RUNOILTA / The POEM EVENING 13.9.2010 klo 18.00

Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki, Finland

Tule mukaan eläytymään palestiinalaisen runoilijan Mahmoud Darwishin (1941 -2008) runomaailmaan. Johdattelijoina Darwishin henkilökohtainen ystävä Bilal Kassim, kirjailija Daniel Katz, elokuvaohjaaja Jean Bitar, kirjailija Faruk Abu-Chacra ja kääntäjä, monikulttuurikouluttaja Doris Aghazarian. Runoja kuullaan suomeksi, englanniksi ja arabiaksi.

Tilaisuus johdattelee osallistujat lauantain 18.9.2010 konserttiin, jossa säveltäjä Marcel Khalife esittää sävellyksiään Darwichin runoihin.

VAPAA PÄÄSY!

Join us to enjoy the poetry of Palestinian Mahmoud Darwich (1941 -2008). The poetry of Darwich will be introduced by his friend Bilal Kassim, author Daniel Katz, film director Jean Bitar, author Faruk Abu-Chakra and translator and cultural instructor Doris Aghazarian. The poems will be performed in Finnish, English and Arabic.

This occasion is arranged to give preview to the concert on Saturday October 18th where composer Marcel Khalife will perform his music to poems of Mahmoud Darwich.

ENTRANCE FREE!

Facebookissa sivuilla:
http://www.facebook.com/event.php?eid=155070677840969

Järjestäjät/Organised by:
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry
Suomalais-arabialainen yhdistys ry
Suomi-Syyria Ystävyysseura ry
Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys
Arabikansojen ystävyysseura ry

Ps. Mahmoud Darwishin runoja ja esittely löytyy muuten myös Tuli&Savusta (4/2004). Esittely ja suomennokset Sampsa Peltonen.

Elävän taiteen tapahtuma lauantaina 11.9 Harakassa

Lauantaina esiintyy jälleen äänirunoduo Miia & Marko eli MIMA tai MAMI, tällä kertaa Harakan saaressa Là-bas'n ja Harakka ry:n järjestämässä Elävän taiteen tapahtumassa. Esitys perustuu myöhemmin julkaistavaan yhteistyöprojektiimme.

LÀ-BAS/Harakka ry: NÄKYVÄ SAARI - Insula visibilis
ELÄVÄN TAITEEN TAPAHTUMA
Harakan saaressa la 11.9. klo 19-22.30

klo 19.00 - Panu Tyhtilä
klo 19.30 - Mari Rogers: Runoja surupuvussa
klo 20.00 - Miia Toivio ja Marko Niemi
klo 20.25 - Maija Muinonen
klo 20.50 - Tanja Koistila
klo 21.15 - Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke

Yhteysvene ULLANLINNA - HARAKKA - SÃRKKÃ - ULLANLINNA
Cafe Ursulan viereisestä laiturista Kaivopuiston rannasta (meno-paluu 3,5 e) joka 20. minuutti klo 17 ja 20.20 välillä, klo 21 lähtien tasa- ja puolitunnein puoleenyöhön asti. Kutsu vene nostamalla merkkiviitta laiturilla ylös!

Aivomusiikkilaboratorio: Aivokaraoke
Aivomusiikkilaboratorio tekee interaktiivisia esityksiä, jotka perustuvat yleisön ja taiteilijan aivosähköimpulsseihin sekä muihin biofyysisiin prosesseihin. Nämä näkymättömät prosessit tuodaan aistihavaintojen piiriin muuntamalla ne audiovisuaaliseksi materiaaliksi digitaalisen median avulla. Aivomusiikkilaboratorion teoksissa ruumiilliset toiminnot ja teknologia täydentävät toisiaan. Aivokaraoke on Aivomusiikkilaboratorion uusin konsepti. Aivokaraoke on vuorovaikutusympäristö, jossa osa yleisöstä saa tilaisuuden oman aivotoimintansa kuuntelemiseen. Neuroimpulsseja muunnetaan reaaliaikaisesti musiikiksi, jonka pohjalta muusikot Otto Eskelinen ja Erkki Joutseno improvisoivat omilla instrumenteillaan - toisaalta reagoiden aivoääniin, toisaalta antaen musiikillisia aisti-impulsseja, jotka vaikuttavat aivotoimintaan ja sitä kautta aivojen tuottamaan musiikkiin. Lopputuloksena on monimutkainen neuromusiikillinen biopalautesilmukka, jossa se yleisön jäsen, jonka aivotoimintaa muutetaan musiikiksi, voi valita, yrittääkö hän vaikuttaa aktiivisesti soivaan lopputulokseen vai antaako hän aivojensa reagoida ääniin tiedostamattomasti. Kummassakin tapauksessa hän osallistuu aivokaraokesession esteettisen kokonaisuuden rakentamiseen.
Konsepti, ohjelmointi: Marko Alastalo
Muusikot: Otto Eskelinen, Erkki Joutseno

Hetken kuluttua äänirunoutta

Viikonlopuksi matkaan Kuopioon, KirjaKantti-festivaaleille, jossa järjestetään nyt jo perinteikäs Äänirunouden seminaari ! Lauantaina 4.9 klo 13-15 pidämme seminaaria kaupunginkirjastossa, ja illalla Ääniklubia Kuopion Musiikkikeskuksessa, Jazzklubilla. Seminaariin on vapaa pääsy, ääniklubille pieni veloitus (7 eur). Seminaarin päävieraina saamme kuulla pohjoismaisia, monikulttuurisia runoilijoita, nimittäin Cia Rinnettä ja Eiríkur Örn Norðdahlia. Molempien runoilijoiden monialaisuutta ja virtuoosisuutta voin vain ihailla, joten olen erityisen iloinen, että olemme saaneet juuri heidät seminaarin pääpuhujiksi ja Ääniklubin päävieraiksi.

Muistelen, että tapasin Cian ensimmäisen kerran jossain Helsingissä, ehkä Sanomatalon ala-aulan jossakin kirjallisuustapahtumassa, 2000-luvun alussa. Sain häneltä ystävällisesti lahjaksi hänen ensimmäisen kirjansa zaroumin, 1000:sta painetusta kappaleesta oma kirjani on numero 361. Cian runotaide oli silloin(kin) aivan ainutlaatuista: en tiennyt ketään, jonka runoudessa eri taiteenlajit yhdistyisivät niin elegantisti ja luontevasti maailmannäkemykseksi, synteesiksi.

Entäpä Eiríkur, milloin häneen tutustuin ensimmäisen kerran? Kääk, en muuten muista! Mutta hauska yksityis- ja yhdistävä kohta meidän taustoissamme on se, että Eiríkur on yksi islantilaisen runoilijakollektiivi Nýhilin perustajista. Kuulostaa jotenkin tutulta tuo nimi...

Fredrik Hertzbergin kritiikki teoksesta zaroum
Kristian Blombergin kritiikki teoksista zaroum ja notes for soloists Tuli&Savu Netissä
Joakim Eskildsenin ja Cia Rinteen Le romané phirimàta -valokuvanäyttelystä (Yle)
Archives zaroum Afsnit P:n galleriassa
Cian runoja Nokturnossa

Eiríkurin runoja Nokturnossa
Eiríkurin haastattelu 3:AM Magazinessa
Eiríkurin kotisivut (englanniksi)
Iceland Report on the Observance of Standards and Codes

"Silmänräpäystä myöhemmin olin pienellä kukkulalla,"

"jolla kotimme oli ollut. Talosta oli vain kivijalka jäljellä. Nokkosten ja tervakukkien viidakko oli kasvanut sen ylitse. Kukat valoivat sinipunervan hohteen koko kukkulan ylle. Se oli kuin viimeinen heijastus tulesta, joka ei enää voinut pitää puoliaan auringonvaloa vastaan. Siemenhöytyvät, jotka riippuivat kukkien kehissä tai purjehtivat hiljaa ilmassa, tarttuivat univormuuni. Oli kuin muistojen tähteet olisivat yhä leijailleet olemattoman talon vaiheilla. Kimalaiset surisivat kumeasti rehevässä lehvästössä, kun varovasti tunkeuduin eteenpäin. Nokkoset olivat levinneet suunnattomasti ja oli vaikea olla polttamatta niissä käsiään. Ennen ne olivat peittäneet vain pienen alan keittiönrapun vieressä ja reunustaneet ulkohuoneeseen ja rikkatunkiolle vievän tien toista puolta. Nyt ne olivat vallanneet tien, tunkeutuneet kuin barbaarien sotajoukko lapsuuteni puutarhaan ja peittäneet koko mäentöyrään ja kivetkin, jotka kerran olivat tuntuneet minusta korkeilta kuin Kaukasusvuoret."

- Oscar Parland, "Kesällä 1941", suomentanut Eeva-Liisa Manner, teoksessa Oi aika Viipurin, WSOY 1981. Kesällä luin tämän taiten aisteissa kuljettavan tarinan kotiinpaluusta, ajan laskoksista.

Pulpetin ääreen

Pitkän Keski-Suomen kuningaskunnassa viipyilyn jälkeen takaisin etelään. Se ei ole mikään uutinen, mutta en meinaa keksiä muutakaan kirjoitettavaa. "Kärsivällisyydellä vaikeudet voitetaan" ja "Se, joka pelkää vaikeuksia, ei ole luotu niiden voittajaksi", sanoo uusi kotiraamattuni Toivo Ojalan Kirjoitusjärjestelmän mallivihko nro V. Kesäkyläilyjen satoa tämä mainio IV-luokkalaisen vihko, painettu aikana jolloin voitiin kirjoittaa "Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim". Sain vihkon lainaksi ystäviltä, on kesämökkinsä edellisen omistajan käsialaa. Kirjaimellisesti käsialaa, tehty sellaisella vuotavalla pennalla, jolla harjoiteltu tuota kaunista vanhaa kaunokirjoitusta, jonka itsekin, onneksi, olen saanut oppia, sen jälkeen tulleiden tekstauksien sijasta. Näitä "kertaus on opintojen äiti" -vihkoja voisin keräillä. Niiden maailmankuvia katsella ja pohtia.

Varjossa, perillä

"He kulkivat kaupungin läpi ja menivät syrjäisen kadun varrella sijaitsevaan suureen rakennukseen. "Tänään", sanoi vanhus, "teidän täytyy vaivautua tulemaan kanssani takarakennukseen, hiljaisimpaan huoneeseeni, niin ettei kukaan pääse meitä häiritsemään." He kulkivat monien huoneiden kautta, sitten portaita pitkin käytäviin, ja Ferdinandin, joka luuli tuntevansa talon, täytyi ihmetellä huoneiden paljoutta sekä laajan rakennuksen omituista järjestystä, mutta vielä enemmän sitä, että vanhus, joka oli naimaton ja jolla ei ollut sukulaisiakaan, asui talossa yksin ainoan palvelijansa kanssa eikä ollut koskaan suostunut vuokraamaan vieraille huoneita, joita hän itse ei käyttänyt. Albert avasi viimein oven ja sanoi: "Nyt olemme perillä."

- Ludwig Tieck: "Malja" ("Der Pokal") 1811. Teoksessa Saksalaisia kertomuksia romantiikan aikakaudelta. Valikoinnin suorittanut ja jälkisanat kirjoittanut Yrjö Hirn, suomentanut J. A. Hollo. Otava 1952.

* * *
"Föreställningen att konsten och litteraturen förmår gestalta de hemliga rum, oanvändbara, misslyckade, förflutna eller drömda, som inte syns i den dominerande bilden av samtiden är utgångspunkten för detta dubbelnummer av Kritiker. [...] Tidskriftnumret var från början tänkt som en platform för arbetet kring årets tema, "Skuggvärldar". Begreppet visade sig trots allt vara komplicerat. Det handlar bland annat om perspektivet: den förmodat genomlysta värld vi enligt projektbeskrivningen lever i kastar en djup skugga, som inte bara angår de liv vi själva kan tänka oss utan liv som verkligen finns. Så länge ljuskällan - den som möjliggör både den platta, transparenta världen och skuggorna - är avhängig vår världsbild finns det områden som befinner sig i kompakt mörker: liv under helt andra omständigheter än våra - [...]."

- Daniela Floman: "Skuggvärldar" (Redaktionellt). Kritiker 15/16, maj 2010.

Siellä ja täällä

Olin huhtikuun Karijoella, Suupohjassa, kirjoittamassa ja heijastamassa itseäni lapsuuden pintoihin. Tässä kuvassa olen vielä kauempana historiassa, paapan isän tekemän talon pihassa. Talo puretaan pian, koska se on päässyt niin huonoon kuntoon. Mutta ehdinpä vangitsemaan itseni sen ikkunoihin.

Runo lauluksi

Vuokko Hovatan toinen levy "Liaani" ilmestyy tällä viikolla - mutta jo tänään tiistai-iltana sen voi ennakkokuunnella Radio Helsingissä! Minulla oli ilo päästä mukaan levyntekoon yhden kappaleen verran: lauluruno "Siskoistani pienin" on käsialaani, johon musiikin on löytänyt loistava Tuomo Prättälä. Sain kuunnella koko levyn muutamia viikkoja sitten, ja se on upea. Omien sanojen kuuleminen osana niin hyvää musiikkia on vain sellainen ilo, että sitä on vaikea kuvailla. Voisin hehkuttaa koko bändiä ja biisintekijöitä... ja hehkutankin:-). Voit tutustua levyyn tarkemmin Vuokon sivuilla.

Olen alennuksessa! Ostakaa, ostakaa. Kristiinankaupungin markkinoilla on maailman parhaat myyntipuheen suoltajat, heiltä tulee ostettua ämpärikaupalla saippuaa ja kärryittäin paperia. "Ja laitetaan mukaan vielä kourallinen lehtiöitä ja hela satsi vain kolmekymmentä markkaa, vain kolmekymmentä markkaa. Eikä sekään kuulkaa riitä, otetaan tuosta vielä paketti värikyniä kaupan päälle, paketti reiluja ja hyviä kyniä kaupan päälle. Kolmellakympillä lähtee lapsille piirrustuspaperia ja siskonpojallekin riittaamislehtiö ja siinä emäntäkin on sennäköinen että pienelle muistikirjalle olisi tarvetta. Ostakaa, ostakaa. Halavalla lähtee."

Pidän pientä taukoa. Hyvää Tulevaa Uusinta Vuotta!

Muistiin:
Caroline Bergvall in How2.

"Kathleen Fraser launched HOW(ever) in 1983 as a journal for experimental women's poetry that subscribers received in the mail. Between May, 1983 and January, 1992, two dozen print-on-paper issues of HOW(ever) were created. How2 (How2journal.com) is the continuation of that project."

Backlist toplistiksi jälleen

Dejavu på svenska. Via DN. Suomessa samaa tekee Kirja kerrallaan, mutta ei ihan samaa kuitenkaan. Aloitteentekijänä ja "julkaisupalvelun" (ei siis kustantamon) perustajana Ruotsissa on Sveriges Författarbund yhdessä muutaman kustantajahenkilön kanssa. Heidän mukaansa palvelu jatkaa siitä, mihin tavanomainen kustannustoiminta "päättyy".

Luonnosta ja oppimisesta

Linnut visertelevät taivaalla.
Linnut pirskottelevat lauluaan taivaalle.
Linnut laulullaan viipaloivat taivaan.
Linnut kuin tarjottimet kantavat lauluaan taivaan ravintolasalin läpi.
Linnut kuin tarjottimet ylistävät juhannusta,
juhannus on tumma varjo nurkassa ja seisoo eteisessä
valoisana kuin pyökkimetsä.

Realismista surrealismiin... ja runon kuvallisuudesta, siis. Olen opettanut kahta runon kirjoittamisen peruskurssia nyt marraskuussa, ja tuntuu siltä, että se on juuri sopivasti, kolmatta ei jaksaisi. On mukavaa kehittää omia perusteita, mistä näkökulmista lähtee runon kirjoittamiseen johdattamaan; itse olen tähän mennessä käyttänyt peruspoetiikkojen jaottelua rytmiin, kuvallisuuteen, puhujaan. Tykkäisin kyllä kuulla, miten muut opettajat lähtevät liikkeelle; jotenkin kuvittelisin, että ihmisillä voi olla hyvinkin erilaisia opetussuunnitelmia.

Jälkiäänenä ja kommenttina: huh, sain kirjoitettua jotain tänne blogiin. Meinaa olla niin tyhjä pää ja kuiva kynänkärki. Opettaminen ei täytä omaa kaivoa, siis. Mutta sitä kompensoi hyvin kyllä se, kun saa kuulla ja nähdä, miten runo valloittaa ja valoittaa uusia kirjoittajia. Ja täytyy sanoa, että aloittelevilta kirjoittajilta, jotka kokeilevat runon kirjoittamista, saa kuulla niin omaperäisiä säkeitä, kielikuvia, ajatuksia, että sitä rupeaa toivomaan, että itsekin voisi olla aloittelija jälleen, että voisi jättää tietämisen ja olla kuin ei ymmärtäisi runoudesta yhtään mitään. Mikä toisaalta on tottakin, tuo ettei ymmärrä. Tai ainakin siivu siitä pysyy mukana. Mutta jotenkin se tulee vaikeammaksi. Voiko olla, että kirjoittamisesta tulee vaikeampaa, mitä enemmän kirjoittaa...?

Kohti runoutta harrastuksena?

"We are moving away from poetry as a literature - let alone as a canon - toward poetry as a practice, not so terribly different from mindfulness meditation (or maybe mindfulness meditation turned inside out, towards words rather than away from them). "

Ron Silliman kirjoitti viime elokuussa runonkirjoittamisen opiskelun suosiosta ja siitä, mitä se tulevaisuudessa Amerikassa voisi tarkoittaa, mitä siitä voisi johtua. Kun yhä useampi opiskelee luovaa kirjoittamista yliopistossa ja kun kirjan julkaiseminen on yhä helpompaa, Silliman näkee että yksi mahdollinen runouden muutos on se, että runon kirjoittaminen ja "runoilijuus" muuttuu enemmän kaikille mahdolliseksi harrastukseksi sen sijaan, että runoilijuus olisi muutaman harvan, eliitin jäsenen etuoikeus. Tämä näin mutkia oikoen ja sivuuttaen sen, että teksti lähtee liikkeelle lakimiehestä, joka tekee bisnestä kirjoittamista opiskelemaan haluavien parissa.

Sillimanin kirjoitus ei ole suoraan verrannollinen Suomen tilanteeseen, mutta sen maalaamaa tulevaisuuden runokentän horisonttia jää pohtimaan. Oikeastaan tuo horisonttihan on jo täällä. Tai molemmat horisontit. Mainitsin Sillimanin tekstin viime viikolla Kirjassa käydyssä keskustelussa, mutta en muistanut tarkempaa sisältöä, siksi linkitys tänään.

archive of the now

"Vanhukset voi vanheta tosi viisaiksi"

Kalevassa Eeva Kauppisen hyvä, informatiivinen haastattelu & juttu Timosta & hänen kirjastaan Kastelimme heitä runsaasti kahvilla. Iloinen!

Kokeellinen esimerkki hyvästä

Haluan vinkata Jouni Kempin tekemään oivalliseen äänirunoon tai äänikuvarunoon, joka on tehty proseduurin avulla eli aakkostamista apuna käyttäen. Pohjatekstinä on viime päivien suosituin viittauskohde eli "Uuden runouden äänenmurros" -kritiikki HS:ssä.

Sattumaan kannattaa luottaa, kun se kerran saa aikaan näin hienon teoksen! Runo tuntuu äänikuvalta äänenmurroksesta, jonka luen yhdeksi runon teemaksi. Se, että runo päättyy kyseiseen sanaan, vahvistaa tätä tulkintaa. Iloitsen myös merkityksen kiteytymistä ja merkityksen kiteytymisen prosessista, joka runossa tuntuu olevan "käynnissä". Runo kannattaa lukea kunnolla, alusta eli ylhäältä alas, älkää siis vain tyytykö nettisilmäilyyn!

Miksi Timo Harjun kirjaa ei luettu?

Jukka Petäjä arvosteli eilisessä Hesarissa viisi esikoisrunokokoelmaa: kaksi poEsian kirjaa ja kolme ntamon. Arvostelu on herättänyt keskustelutulia Facebookissa, blogeissa (myös) ja HS:n keskustelupalstalla. Tulet ovat roihunneet kiivaina, mistä voi iloita. Iloita voi myös siitä, että keskustelua on käyty omilla nimillä ja perustelluilla argumenteilla. Netissähän näin ei aina ole.

Pauliina Haasjoen ensimmäinen kommentti arvosteluun HS:n keskustelupalstalla nostaa esiin tärkeimmät kriittiset kohdat. Käykää lukemassa ainakin se.

Monet kommentoijat ovat jo tuoneet olennaisimmat kohdat esiin, mutta haluan omalta osaltani vielä vahvistaa sitä, minkä Pauliina jo huomasi. Miksi arvostelussa ei esitellä ja käsitellä Timo Harjun kirjaa lähestulkoon lainkaan? Timon kirja Kastelimme heitä runsaasti kahvilla tuntuu jäävän pahiten paitsioon tässä niputusarviossa, jossa tietenkin jokainen kirja kärsii joutuessaan luovuttamaan pienestä palstatilasta muille teoksille.

Timon kirjan niputtaminen uuteen, kokeelliseen ja marginaaliseen runouteen tuntuu myös oudolta. Olen lukenut kirjan jo käsikirjoitusvaiheessa, lukenut Timon runoja ja valinnut hänet Marko Niemen kanssa Nuoren Voiman Runous-numeron debytantiksi (NV 2/09, kts. myös spesiaalinettisivut), kirjan ilmestyttyä ostanut kirjan ja lukenut sen, ja oma käsitykseni on se, että Timon runous olisi nimenomaan suunnattu suurelle yleisölle, jos he vain löytäisivät sen tällaisten petäjäisten kritiikkien takaa!!!!!!!!!!!!! Sen runopuhe ei ole itsetarkoituksellisen kikkailevaa, se ei käänny itseensä ja harjoita masturbaattista monologia jne. jne.. Kirjan marginaalisuus on sen teemassa: vanhustenhuollossa, vanhuksissa jotka kuin ihmeelliset eksoottiset kukat kukkivat ja lakastuvat LAITOKSISSA. Ja millä tavalla. Miten heitä voi auttaa. Miten heistä voi kirjoittaa. Miten heille voi kirjoittaa. Miten hoitohenkilökunnalle voi kirjoittaa. Kirjan näkökulma on siviilipalvelusmiehen, joka on ollut vanhustenkodissa töissä. Teos on pitkään mietitty ja viimeistelty kokonaisuus, jossa jokainen osasto (!!!) on omannäköisensä, harjoittaa hieman erilaista runomuotoa. Teos on mielestäni yksi parhaimmista runokirjoista, joita olen viime vuosina lukenut. Pidän siitä siksi, että se täysin luonnollisella tavalla valtaa runoudelle jotain uutta, osoittaa miten helposti yhteiskunnallinen OSANottaminen on runon keinoin mahdollista. Tämä helppous ja luontevuus ovat mielestäni osoitus Timo Harjun lahjakkuudesta runon kirjoittajana, näkijänä, todistajana, osallisena, osaaottavana.

Siksi tämän kirjan ohittaminen, niputtaminen yhteensopimattomien kirjojen kanssa samaan sylkykuppiin ja ivallinen lyttääminen on erityisen väärin. Mielestäni Timon kirja on hyvä esimerkki siitä, miten runous on on tullut alas norsunluutornistaan ja haluaa kertoa siitä, missä olemme, elämme.

Että runoudessa on mahdollista kuulla sellaisia ääniä, joiden on muuten vaikea päästä kuuluviin. Tai tulla näkyviin: toinen esimerkki näkyväksi, nähdyksi tekemisestä on Tytti Heikkisen Varjot astronauteista kokoelman Läski XL -sarja. Niissä saa äänen sellainen tyttö/nainen, että oksat pois: tekee mieli itkeä, nauraa ja .... entiedämitä. Jollekin voimattomalle myös noissa runoissa annetaan tila tulla esiin.

Niin kovin harmillista on, jos Timon kirja, tai Tytin, jäävät ennakkoluulojen taakse, lukemattomiin. Vain siksi, että ne on julkaissut pieni tarvepainatuskustantamo ja ne halutaan nähdä vastenmielisinä kokeellisina teoksina.

Miten sana näistä ja muista liikuttaneista lukukokemuksista sitten kulkisi ja leviäisi?

Jos ette luota Jukka Petäjään tai Hesarin tai Aamulehden tai Ilkan tai Savon Sanomien runokritiikkeihin, niin luottakaa minuun. Luottakaa runokaveriin, kirjoitustoveriin, kirjastontätiin, nakkikioskin myyjään joka pitää tiskin alla kuumia kirjoja. Suositelkaa hyviä runokirjoja ystävillenne. Kertokaa, miltä niiden lukeminen tuntui. Suositelkaa myös huonoja / hankalia / hämmentäviä / kiukkua herättäviä runokirjoja ystävillenne, kertokaa miltä niiden lukeminen tuntui.

Jos sana hyvästä runoudesta ei enää kulje vanhoja teitä, täytyy ottaa käyttöön vielä vanhemmat tiet.

tö säynt öv pöetri

The sound of poetry / The poetry of sound. Eds. Marjorie Perloff & Craig Dworkin. Äntligen! voisin kiljaista. Introdutsioonin perusteella luuletan löytäväni tästä kirjasta monta ajatusnarua sormissa pyöriteltäväksi.