Kiitoradalle rullaamassa

Viimeiset päivät ovat edessä seuraavan numeron suhteen; eilen olin taittajia häiriköimässä ja kommentoimassa taiton ja tekstin suhdetta: auttaako vai estääkö taitto lukemista, korostaako tai kommentoiko paperille panemisen tapa tekstin oikeita kohtia jne. Runot vaikuttavat olevan taittajille aina yhtä haastavia, koska niissä ei ole paljon pyörittelemisen varaa, kun säejaon pitää mennä siitä kohtaa mistä se menee; runoon pitää suhtautua ikään kuin arvokkaaseen esineeseen, sille ei voi tehdä mitä tahansa. Tai näin me tekstilähtöiset tunnumme ajattelevan. Mutta niitä minkä tahansa tekemisen rajoja kyllä olemme kokemassa, että kuinka paljon runoa voi kääntää ja vääntää, missä asennossa se säilyttää yhä autonomisuutensa.

Tänään olemme toivottavasti koko toimituksen voimin taas suuntaamassa Taikkiin; yritän tässä päivällä jo tehdä hieman arvostelujen ja lukijavieraan oikolukua ja rapsia pahimmat mokat päältä pois.

Viimeisten päivien pään päälle lipumisen huomaa myös siitä, että paljon mitään muuta ei päähän tahdo mahtua, mikä näkyy lehmänhännänlaskuna mm. tässä blogissa. Pääkirjoitukseni on edelleen kesken, ja siihen valuvat kaikki toivottavasti merkittävät ajatukseni - mutta ensi viikolla ehdin sitten ajatella jo jotain muutakin. Tarjoan siis seuraavina päivinä vain lämmintä kättä ja toivoa paremmasta.

Kunnes jälleen.