Post-Juhannus

Täällä taas... juhannuksesta johtuen ehdin vasta eilen laittaa uusimman Tulen postiin tilaajille. Laitoin kakkospostissa, joten se tullee ensi viikon alussa. Alunperin tarkoitus oli postittaa lehti viime viikolla, mutta lehden viimeistelyssä menikin pitempi aika kuin mitä oli luultu.

Johanna oli kysellyt, mistä Surdavant-numeron voi tilata. Kätevimmin se käy Tuli&Savu Netin kautta. Irtonumeroita saapi käydä selaamassa Akateemisissa kautta maan, Liken Kiasman ja Vuorikadun kirjakaupoissa sekä Lasipalatsin Kirja kerrallaan myymälässä täällä Helsingissä, ja Turussa Kirjakahvilassa tietty.

Hienoa että sataa! Ketään ei varmaankaan harmita olla töissä tällaisena päivänä. Ikkunastani näkyvä maitomainen sumu ja mustat kiiltävät katot sopivat hyvin yhteen. Pienempänä sadepäivät olivat lempipäiviäni; maiseman utuisuus oli mielestäni kaunista.

En ole vieläkään syönyt aamupalaa, joten vetäydyn pistämään jotain murua rinnan alle.

Index for Surdavant

Today I managed so much as to figure out where to go tomorrow to buy a new printer. Hopefully all goes well and I`ll get everything ready for us to post the new issue 2/2004 titled Surdavant. Here´s what you`ll find in it when it eventually, probably before or right after "juhannus" (midsummer), finds it way to your mailbox.

*Editorial
*Alan Turing and other poems by Juhana Vähänen
*"After you, dear language." A conversation with Timo Kaitaro, a researcher of surrealism
*Three poems by Georges Ribemont-Dessaignes, transl. by Olli Sinivaara
*An excerpt from The Magnetic Fields by André Breton and Philippe Soupault, transl. by Timo Kaitaro and Janne Salo
*Three poems by Francis Picabia, transl. by Olli Sinivaara
* Two letters from Arthur Rimbaud
* Heikki Saure: Writings from the ground – found objects. Excerpts from an unpublished work.
* James Tate: Three poems, transl. by Aki Salmela
* Reviews:
J.K. Ihalainen: Eurooppalainen kuolemankirja (by Antero Tiittula)
Sanna Karlström: Taivaan mittakaava (by Tuulia Toivanen)
Rakel Liehu: Helene and Hannu Mäkelä: Uponnut pursi (by Anu Laitila)
Aila Meriluoto: Kootut runot (by Jarkko Tontti)
Lukas Moodysson: Mitä mitä täällä teen? (by Laura Kimari)
Ville Sutinen: Sivuraiteita (by Mikko Jakonen)
*Center fold: Tristan Tzara: Excerpts from a Manifesto, transl. by Aki Salmela
*Reviews:
Wislawa Szymborska: Sata Szymborskaa (by Lauri Oino)
Panu Tuomi: Pyhän Vituksen tauti (by Olli Sinivaara)
*Janna Kantola: BKÖ? BKÖ! - presenting a swedish poet Bruno K. Öijer
*Bruno K. Öijer: Three poems, transl. by Markku Into
*Sami Sjöberg: Freedom is a myth - an article about lettrisme
*Olli Sinivaara: What dadaism isn´t – two poems instead of an article
*Poems by Antonin Artaud, Hugo Ball, Kimmo Korhonen, Benjamin Péret, Idastiina Räsänen, Tristan Tzara and Taneli Viljanen
*Miks Gebardis: Poems
*Erno Mallinen: Five poems
*Tristan Tzara: A Manifesto, transl. by Aki Salmela
*Tristan Tzara: Two poems, transl. by Aki Salmela and Olli Sinivaara
*Richard Huelsenbeck: EnAvant Dada. The history of Dadaism. An excerpt, transl. by Aki Salmela

So. There it is. Unless I have forgotten something :)

Surraa

Muutamia surrealismi-linkkejä, joihin olen törmännyt: runokäännöksiä englanniksi niille, joille ranskan kieli on seinä. Täältä löytyy Bretonia, Unikia, Péretä, Ribemont-Dessaignesia. Ja täältä Desnosta, Soupaultia, Eluardia muun muassa. Amerikkalaisen runoilija Michael Benedictin Robert Desnos -sivuilla kannattaa myös vierailla. Ranskaksi Desnosta esitellään kattavasti täällä. Löysin myös opettavaisen sivuston surrealismista, joka kyllä on ranskaksi, mutta välttävälläkin ranskankielen taidolla siitä jotain tolkkua saa.

Suomeksi surralaisia runoilijoita on kääntänyt ainakin Aale Tynni, kokoelmasta Tulisen järjen aika (vuodelta 1962) löytyy Apollinairea, Eluardia, Bretonia, Aragonia ja Desnosta. Tuhat laulujen vuotta -opuksen muutamat runot Bretonilta ja Desnolta ovat samat kuin edellisessä. Eikä sovi unohtaa Väinö Kirstinän suomentamaa Bretonin Surrealismin manifestia, tai Janna Kantolan suomentamaa viime vuonna ilmestynyttä Henri Michaux -valikoimaa Höyheniä. Muuten olisin kiinnostunut tietämään, mitä muita suomennoksia (erityisesti runoja) surrealisteilta löytyy näitten lisäksi. Niin kutsutun proosan puolella tulollaan ovat suomennokset Bretonin ja Soupaultin Magneettikentistä, sekä Bretonin Nadjasta.

Työpaikkailmoitus

Ehkäpä suuressa hiljaisuudessa voisin julkistaa täällä blogissa jo ilmoituksen, jonka lehteen laitoimme:

"Haetaan luku- ja kirjoitustaitoista sateenvarjoa runouden keppihevoseksi. Erinomaiset tiedot urnoudesta, taidefilosofiasta, estetiikasta ja esimerkiksi saksan (tai muun eksoottisen maan) kielestä edellytetään. Työ tapahtuu vapaaehtoisesti pienimuotoisessa valjakossa, jota kutsutaan nimellä ”toimitus”. Yhteydenotot päätoimittaja Toiviolle mieluiten sähköpostitse (miia.toivio@helsinki.fi). Liitteeksi 2-3 kirjoitusnäytettä ja kantakirja. Haastattelutilanne simuloidaan."

Haemme siis paksujalkaista vetojuhtaa toimituksemme nelikkoon, kun yksi meistä on siirtynyt tuon Tuli&Savu Netin vetäjäksi. Minulle voi laittaa postia ja kertoa itsestään ja niistä kummallisista syistä, miksi haluaisi valjastaa itsensä runouslehden palvelukseen.
-
Ja vielä muita tiedotuksia:
Lehden postituksen pitäisi edetä tällä viikolla, mutta en vielä ole saanut Art-Printistä viestiä, milloin lehti saapuu toimistolle. Postituksessa on yksi isoisoiso kivi tiellä: printteri on hajonnut ja minun pitäisi selviytyä a) sen korjauttamisesta tai b) uuden hankkimisesta. APUA! Olen urpo näissä jutuissa. Meidän mahtava toimistonhoitajamme Maiju nimittäin on lomalla...

Suuria oivalluksia

Perjantai meni tuskaillessa - viikonlopuksi sain suljettua hanat - ja tänään pääsin pois loukusta, jonka tyhjiä seiniä olen tuijotellut koko viime viikon. Sain siis ideoitua syyskuun kolumnin, vihdoinkin: viime viikko meni lehden käsistä päästämisen jälkeen takki tyhjänä, pää vain heilui kropan jatkeena, mutta paljon iloa siitä ei ollut. Sunnuntain istuskelin piknikillä, jonka tuloksena oli loistelias oivallus siitä, että ehkä on tavoiteltava elämää myös kirjojen & kirjallisuuden & kirjoittamisen & sähköisen avaruuden ulkopuolelta. Se varmasti tekee hyvää ja on terveellistä.

Snakkaatko tanskaa?

Löysin osoitteesta Nypoesi.net linkin tanskalaisen Martin Larsenin Udpost-blogiin. Enpä tuota tanskaa kovin hyvin osaa, mutta ainakin Nypoesi mainosti, että "Udpost er en god mulighet til å følge med på hva som skjer i dansk poesi". Jos ei muuta, niin blogilinkkien kautta pääsee, yllätys yllätys, Atlantin toiselle puolelle.

Toinen mielenkiintoinen samoin tanskalainen linkki on verkkolehti/portaali Afsnit P:n plogi. AP on suuntautunut mm. visuaaliseen runouteen. Englanniksi sivustosta kerrotaan täällä.

Murusia

Runoilijan ammatin vaarallisuudesta eli eliniän synkistä ennusteista raportoi Le Monde.

Ja toinenkin linkki uuteen romaaniin ilman verbejä.

"Se" meni painoon tänään

Tiedän kyllä, miten tylsää on kuunnella jatkuvaa tiedottamistani lehden tuloista ja menoista, mutta en voi olla mainitsematta, että "se" meni tänään painoon. Jee. Taittajat epäilemättä yhtyvät riemunkiljaisuuni. Ensi viikolla pääsemme postittamaan, mikä tietää sitä, että lehti joko päätyy, tai sitten ei päädy, tilaajille ennen juhannusta. Toivokaamme ensimmäistä vaihtoehtoa.

Huomenna keksiviikkona on Bloomsday, James Joycen Ulysses-romaanin tapahtumisen päivä, ja satavuotisjuhla, jota juhlistetaan Suomessa jo tänään tiedottamalla uudesta Leevi Lehdon Odysseus-käännöksestä. Vapise, Pentti :) Kustantajana Gaudeamus. Lisää infoa ja katkelma tulevasta täältä.

Dèja-vu sunnuntai-iltana

Olen todellakin löylynlyömänä lukenut (edelleen Ruth Brandonin kirjaa Surreal lives) surrealistien käsittämättömästä kyräilystä ja vihanpidosta, kirjoittamisen rajoittamisesta, pikkumaisesta suvaitsemattomuudesta ja rajalinjojen vetämisestä - mä oon sun kaveri mutta sun kaveri mä en enää oo ja sä et enää saa leikkiä meidän kanssa jos et leiki niin ku me sanotaan - ja toisaalta tämän vähäpätöisyyden huomaaminen on ollut jollain tavalla lohdullista. Onneksi luin ensin surrealismiin, enkä surrealisteihin, johdattavan Kaitaron Runous, raivo, rakkaus - kirjan. Nämä ovat kai niitä edelleen vaikeasti ratkottavia kysymyksiä: miten tulisi suhtautua Bretonin despoottisuuteen tai Poundin fasismiin? Kuinka paljon kannattaa ikinä tutustua kirjailijaan henkilönä? Edelleen hölmistyneenä, siirryn seuraavaan viikkoon, joka toivottavasti sallii enemmän ajatuksia .;.;.;

Hölmistynyt lauantai-iltana

Olen vihdoinkin saanut viimeisteltyä pääkirjoitukseni, jota olen kirjoittanut ja uudelleen kirjoittanut ja päällekirjoittanut jo viikon; dadaa ja surrealismia on ollut vaikea saada kiinni, hämmästyneenä olen seurannut, miten ajatus toisensa perään paperille asettamisen jälkeen murenee. Mutta, sain siis katedraalini rakennettua, ja taittajat ovat nyt sen valkoiselle pystyttäneet. Huomenna käyn hakemassa lehden oikolukuun. Nyt, hölmistyneenä, kuuntelen Ylen ykkösen toivekonserttia ja mietin, mitä tekisin lauantai-iltana.

Englannin kakskyt parasta

Tuli käytyä Ron Sillimanin blogissa ja sen lisäksi että hän keskustelee uusimmasta Harry Potter -elokuvasta (eli HP3:sta), tiistain linkkinä oli The Guardianin juttu Ison-Britannian Seuraavasta Sukupolvesta, tarkalleen ottaen 20 runoilijaa. En ehdi pohtia ja tutustua runoilijoihin tarkemmin, mutta luin esittelyihin asti valintalautakunnassa mukana olleen runoilija Simon Armitagen jutun, joka on välillä karmea epäonnistuneessa ironiassaan ja kepeydessään.

Hmm. Jotain epäilyttävää tässä ideassa on. Tulee mieleen 1/2004 keskustelumme antologioista ja siitä, miten runoilijoita voi pistää riviin monella tapaa, ja miten antologia kanonisoi julkaisemansa runoilijat, ja miten vähän pahimmassa tapauksessa valintakriteereistä keskustellaan. En ymmärrä miten tällainen vuohet ja lampaat -järjestelmä lisää runouden ymmärrystä & lukemista & keskustelua runouden olemuksesta? Sen merkitys lienee ainoastaan voittaa runoudelle palan julkisuutta. Itse en ole kilpailujen tms. suuri kannattaja, koska niitten perusteet eivät ole kirjallisia vaan kaupallisia (mitä kirjaa halutaan nostaa, mikä on saanut jo tarpeeksi julkisuutta, kuka ansaitsee tällä kertaa voittaa, ja muita kompromisseja), ja näitten kaupallisten valintakriteerien perusteella sitten kulttuuritoimitukset seuraavat kuin ankka perässä ja tiedottavat että se ja se on valittu kilpailuun ja se ja se on voittanut. Ja entä sitten? Miksi esimerkiksi valintalautakuntien valintoja ei koskaan kritisoida, vaan otetaan annettuna? Ei uutisoinnin pitäisi tyrehtyä siihen, että kerrataan voittaja ja siteerataan lautakunnan perusteluita. Se on tylsää, eikä vaadi toimittajalta mitään.

Guardianin jutusta vielä: Huolestuttavilta kuulostavat Armitagen määritelmät hyvälle runoudelle, jonka tärkein piirre vaikuttaa olevan se, että se pitää yllä hyvää suhdetta suureen yleisöön ja _tavalliseen_ lukijaan:

"Within the Next Generation are poets who don't scoff at the common reader, who don't ignore or patronise the public, and who are able to practise their art without dumbing down or squandering poetry's aptitude for tackling complex subjects in challenging ways. In reading the work of Paul Farley, Gwyneth Lewis, Maurice Riordan or Jane Draycott, I'm conscious of poets who are full of intellectual integrity but don't want to see their art form reduced to a private language spoken only by ... well, poets. Some of the poets here have learned their trade and often earn their living within the creative writing departments of academic institutions, but their ambitions and their audience extend beyond those sites. They want to be in the thick of it. They want contact with the wider world, the world they observe and so brilliantly describe, and I applaud them for it."

Kaukana ollaan avantgardesta.

Kakskööt Enklannin Parasta Runoilijaa löytyvät täältä.

Kiitoradalle rullaamassa

Viimeiset päivät ovat edessä seuraavan numeron suhteen; eilen olin taittajia häiriköimässä ja kommentoimassa taiton ja tekstin suhdetta: auttaako vai estääkö taitto lukemista, korostaako tai kommentoiko paperille panemisen tapa tekstin oikeita kohtia jne. Runot vaikuttavat olevan taittajille aina yhtä haastavia, koska niissä ei ole paljon pyörittelemisen varaa, kun säejaon pitää mennä siitä kohtaa mistä se menee; runoon pitää suhtautua ikään kuin arvokkaaseen esineeseen, sille ei voi tehdä mitä tahansa. Tai näin me tekstilähtöiset tunnumme ajattelevan. Mutta niitä minkä tahansa tekemisen rajoja kyllä olemme kokemassa, että kuinka paljon runoa voi kääntää ja vääntää, missä asennossa se säilyttää yhä autonomisuutensa.

Tänään olemme toivottavasti koko toimituksen voimin taas suuntaamassa Taikkiin; yritän tässä päivällä jo tehdä hieman arvostelujen ja lukijavieraan oikolukua ja rapsia pahimmat mokat päältä pois.

Viimeisten päivien pään päälle lipumisen huomaa myös siitä, että paljon mitään muuta ei päähän tahdo mahtua, mikä näkyy lehmänhännänlaskuna mm. tässä blogissa. Pääkirjoitukseni on edelleen kesken, ja siihen valuvat kaikki toivottavasti merkittävät ajatukseni - mutta ensi viikolla ehdin sitten ajatella jo jotain muutakin. Tarjoan siis seuraavina päivinä vain lämmintä kättä ja toivoa paremmasta.

Kunnes jälleen.

A few unimportant words

Today I´m working on my editorial for the next issue, and after finishing my column for August yesterday, I do feel a little bit drained. Our themes for the next issue are dada and surrealism, and I have tried to wrestle huge words like avantgarde and experimental and heritage and modern ...

Beautiful finnish music at this moment by the way is Hypnomen and their latest song with Jonna Tervomaa singing the vocals... I enjoy listening to the radio, it keeps me company. My favorite day is Sunday evening; there´s some wonderful programs on Yle Q: Kauriin kääntöpiiri, Jazzofrenia and Avaruusromua. I usually sit on my favorite armchair with headphones on and listen, and read.

Lately I have been reading a book about Surrealism, Surreal lives. The surrealists 1917-1945 by Ruth Brandon which concentrates on the main characters of surrealism, and dada. It is a well-written, easy-access book reminding a biography, so I try to remain a little skeptic about some generalisations.

I´m glad I read Timo Kaitaro`s book about Surrealism - not about surrealists - first, because if I had read these appalling stories about their trivial quarrels and Breton´s intolerance, I probably wouldn´t have been so interested to read more about surrealism at all...

Tomorrow I`m going to meet our graphic designers again and see what they`ve been up to with the magazine since last week when we met. I will be busy with proofreading next weekend because the magazine has to be ready for printing on Tuesday next week.

Back to the editorial...

Link Link

Viime viikolla pääsimme kurkistamaan Taikin taittopajaan, jossa Tuukka & Leena paiskivat töitä vielä "Dada" tai "Surdavant" -nimellä kulkevan seuraavan numeron eteen. Työn ollessa kesken siitä täytyy vaieta, mutta muutamia linkkejä voin iloksenne tähän kirjeeseen kerätä.

Ohjeistimme taittajat, mutta emme velvoittaneet heitä, aikanaan hakemaan innoitusta Dada-lehdistä, jotka ovat netissä mukavasti Iowan internationaalisessa dada-arkistossa selailtavissa. Tapaamisessamme pohdiskelimmekin sitä, mitä voisi olla dada-henkinen taitto tänä päivänä, mikä olisi se tekemisen henki? Jos haetaan avantgardistista otetta, törmätään tässäkin varmasti taiteen parissa yleiseen tunteeseen, että kaikki on jo tehty: mitä enää voi tehdä toisin, ennennäkemättömällä tavalla?

Mutta takaisin dada-linkkeihin. Saksankielentaitoisille voi suositella tätä Dada-sivustoa, josta löytyy mm. lyhyet esittelyt dada-taiteilijoista, mitä tapahtui kunakin vuonna -selvitys, dada-sitaatteja ja dada-runoja. Alles auf deutsch!

Jos on Kurt Schwittersistä innostunut, niin kannattaa käydä täällä. Tämäkin sivusto saksaksi. Enkuksi Kurtista voi lukea täältä.

Englanninkielellä dadaa esitellään hyvin myös näillä sivuilla. Tietoa löytyy kaikkien kaupunkien dada-liikkeistä New Yorkista Pariisin kautta Zurichiin. Hyödyllinen voi olla myös "Dada News" -sivu. Näyttelyitä on tiedossa mm. Pariisin Pompidou-keskuksessa ja New Yorkin Modernin taiteen museossa vuosina 2005 ja 2006. Sivustolta on myös tilattavissa Francis Picabian 391:n ja Tristan Tzaran Dadan näköispainoksia!

Dadan ja surrealismin naistaiteilijat ovat vähemmän tunnettuja, jos lainkaan; heistä voi lukea Women artists -kirjan Dada and Surrealism -katkelmasta.

Melkein unohtui vielä yksi linkki. Dada-lehtiä voi selailla myös Art Institute of Chicago:n sivuilla, josta löytyy erinomainen essee lehtien & julkaisujen merkityksestä näille liikkeille, Documents of Dada and Surrealism.

Muistakaa myös googlailla nimillä Tristan Tzara (löytäkää hänen manifestinsa!), Hugo Ball, Richard Huelsenbeck, Hans Arp, André Breton, Philippe Soupault, Francis Picabia, René Crevel, Robert Desnos, Réne Char, Benjamin Péret, Guillaume Apollinaire, Marcel Duchamp ja niin edelleen, ja niin edelleen -.-.-.

Konkreettinen, selvä, tarkka

Jatkoa edelliseen. Mietiskelin aamupäivällä ennen kuin nousin sängystä ylös sitä, miksi Haavikon - ja suomalaisen modernismin yleensä - yhdistäminen surrealismiin tuntuu niin kummalliselta idealta, ja tulin miettineeksi kirkkautta & hämäryyttä.

Modernismia oli syytetty "vaikeatajuisuudesta" ja "hämäryydestä", minkä Anhava liittää romanttisen runouden huipentumaan, symbolismiin, ja erottaa sen modernista runosta. Siteeraan, samaa tekstiä kuin eilenkin:

"Kuten jo mainitsin, on hämärää, siis käsitteellisesti epämääräistä ja epäselvää olematta käsittämätöntä, lähinnä symbolismiin huipentuva romanttinen runous; hämärrys oli puhtaan runouden ihanteen mukaan runollisuudelle eduksi. Mutta uusi runous pyrkii mahdollisimman konkreettiseen kuvaan ja se myös pyrkii käsitteellisen aineksen mahdollisimman selvään sanomiseen. Voisi sanoa, että moderni tämän suunnan runoilija pyrkii minämaailmansa mahdollisimman tarkkaan esittämiseen."

Konkreettinen, selvä, tarkka.

Kuva, käsitteellinen aines, minämaailma.

Pyrkiikö surrealismi konkreettiseen kuvaan, käsitteellisen aineksen selvään sanomiseen ja minämaailman tarkkaan esittämiseen?

Aistin Anhavan määritelmissä kaikuja imagismin vaatimuksesta, että runouden tulisi olla "kirkasta ja kovaa" (en löydä & enkä muista nyt kuka tuon on sanonut & missä, probably Pound); ja myös, suomalaisen modernismin on tottunut yhdistämään T.S Eliotiin ja Ezra Poundiin, "High Modernism":iin - ei eurooppalaisiin avantgarde-modernismeihin.

Selvä ja tarkka esittäminen on luontevaa yhdistää järkeen, tietoiseen rakentamiseen ja tietoiseen subjektiin, joka ei kirjoita mitä tahansa, mistä Anhava halusi sanoutua irti. Tietoisuus ei ollut surrealistisen tekemisen periaate; subjektin & järjen valta-asema päinvastoin kyseenalaistettiin. Kuten surrealistitutkija Timo Kaitaro kirjoittaa teoksessaan Runous, raivo, rakkaus, oli surrealistiselle runokuvalle olennaista "tahallinen mielen hämmentäminen ja rationaalisesti ymmärrettävien yhteyksien korvaaminen mahdollisimman epätodennäköisillä yhdistelmillä."

Jos jokin surrealismissa oli kirkasta, niin se oli ja on surrealistisen runokuvan aikaansaama oikosulku: kahden erilaisen elementin yhdistämisestä syntyvä silmiä häikäisevä salamanisku. Jonka aikaansaaminen vaatii kielellisesti mahdollisimman taitavaa & tarkkaa esittämistä.

Something purple, something blue

Otsikolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä minkään kanssa paitsi sen, että olen menossa lauantaina ystäväni polttareihin, ja olen kirjoittanut tänään elokuun kolumnia sitoutumisenpelosta. Olen saanut jonkin verran haukkuja siitä, että kirjoitan Cosmoon, mutta itse olen ollut varsin iloinen saadessani kirjoittaa kolumnia joka kuukausi.

En kuitenkaan ajatellut puhua kolumnistani, vaan lukemisestani; kirjoista jotka lojuvat eri puolilla kotiani keskeneräisinä, kuten Richard Fordin A Multitude of Sins; olen Raymond Carver-fani, niin kuin varmasti joka toinen vastaantulija, joten amerikkalaiseen novellikokoelmaan tulee tartuttua. Pulitzer-palkittu Ford vaikuttaa muuten olevan "nosteessa" täällä Suomessa, vaikka häneltä on suomennettu jo useampi teos ennen tätä Syntien paljous -kokoelmaa.

Edellinen lukemani proosateos oli japanilaisen nykykirjailija Haruki Murakamin romaani Sputnik-rakastettuni, jota voin lämpimästi suositella, mutta en pysty sanomaan miksi. Koin teoksen henkilökohtaisesti, tai kummallisesti tuntui niin kuin se olisi puhutellut minua jokaisen henkilöhahmonsa kautta.

Hardcore-ratikkalukemistani on viime päivinä ollut, matkalla aerobiciin Marjorie Perloffin The Poetics of Indeterminacy, joka on antanut monta ajattelemisen aihetta, joista lisää myöhemmin.

Aloitin myös lukemaan Anna Hollstenin väitöskirjaa Bo Carpelanin kirjallisuuskäsityksestä, Ei kattoa, ei seiniä. Anna palautti viime viikolla mieleeni unohtamani yhteyden, jonka Auli Viikari jo toi esiin viime marraskuussa, kun Kiasmassa keskusteltiin Paavo Haavikon Talvipalatsista Marjorie Perloffin kanssa. Nimittäin Tuomas Anhavan Todenkaltaisuudesta-kirjoituskokoelmassa julkaistussa esitelmässä esiin tuodun ajatuksen modernin runon kolmesta haarasta. Siteeraan:

"Modernin runouden kolmas linja on se, jolla varsinainen uudistus sanan jyrkimmässä merkityksessä on tapahtunut. Se alkaa Arthur Rimbaudista, jatkuu surrealismissa ja on yhä saanut jatkajia. --- Mainitsemani säädytön sanfranciscolainen Allen Ginsberg on nuorimmista amerikkalaisista tällä suunnalla, samoin Erik Lindegren Ruotsissa ja meillä selvimmin Paavo Haavikko."

Esitelmä on pidetty vuonna 1960, mutta sitä ei ole julkaistu ennemmin kuin vasta nyt. Eikö olekin mielenkiintoinen jana? Rimbaudista surrealismiin ei ole yllätys, mutta surrealismista Paavo Haavikkoon, vau! Rimbaud ja Haavikko - ihmeellistä :)

Jipii!

Yritin tässä hetken aikaa rauhoittua ja tiputtaa kantapäitä taas maanpinnalle ennen syöksymistä koneen ääreen näpyttelemään hienoa uutista: Tuli&Savu on saanut reippaan korotuksen kulttuurilehtitukeensa! En voisi iloisempi olla tästä kannustuksesta ja työllemme osoitetusta luottamuksesta :)

Apurahapäätökset löytyvät Opm:n sivuilta osoitteesta:

Kulttuurilehtitukipäätökset 2004

Ja kiitokset kuuluvat myös sponsoripainollemme Art-Printille ja TAIKin mainioille taittajille!

Surdavant - pohdiskelua osa yksi

Tekisi mieli yrittää vetää meille tarjottujen runojen perusteella joitain johtopäätöksiä sen suhteen, mitä sanoilla dada ja surrealismi ymmärretään, sillä se on kysymys joka minua mietityttää. Mutta koska en ole telepaatikko, ryhdyn mieluummin miettimään, mitä itse ymmärrän näillä sanoilla.

Tai oikeastaan, että vältyttäisiin siltä, että joutuisin vastaamaan kysymyksiin "mitä dada tai surrealismi on", ja vastaamaan historiaan nojautuvilla lauseilla, mietin mieluummin mikä voisi olla niiden perintö; ja korostan tätä, millä tavalla haluan ne ymmärtää juuri tällä hetkellä, Suomessa vuonna 2004. Koska kaikesta tulee poimittua aina ne puolet, jotka kokee merkityksellisiksi oman aikansa ja paikkansa kontekstissa.

Ensimmäisenä nostaisin esiin todellisuuden kuvaamisesta, mimeettisyydestä, irtaantumisen. Tässä ajattelen lähinnä Apollinairen, tai kubismin, vaikutusta surrealismiin. Perinteisen surrealismi-käsityksen kautta asian voisi selittää siten, että kyseessä on sisäisen maailman tai alitajuisten näkyjen tai unien kuvaaminen, mutta pidättäytyisin tähän selitykseen päätymisestä, koska se voi pysäyttää vuorovaikutuksen runon ja lukijan välillä. Parempi on mielestäni sanoa, että runous voi vapaasti luoda olioita, joita ei ole olemassa missään muualla kuin kyseisessä runossa. Mitään välttämätöntä tai yks yhteen vastaavuutta ei runon kuvan ja jonkun todellisuuden elementin, oli se sitten näkyvä, kokemuksellinen tai alitajuinen, välillä ole. Oliot, jotka runossa luodaan, eivät käänny millekään toiselle kielelle, eivätkä ne ilman ristiriitoja ole tulkittavissa. Runo ei luo yhtä yhtenäistä kuvaa, vaan monta, toisissaan risteilevää, toisensa poissulkevaa, omille varpailleen astuvaa. Runolle tarjoutuu mahdollisuus olla rikkinäinen, ei niin ehyt, ylijäämäinen.

Ylijäämäisellä tarkoitan tässä sitä, että runon tulkinnassa törmätään juuri siihen, että yhden kehikon valinta aiheuttaa sen, että kolmasosa runosta jää sen ulkopuolelle, ja toisen kehikon valinta aiheuttaa äsken haaviin saadun tippumisen pois. Jotain jää aina yli. Koherenttia, kaikenkattavaa tulkintaa on vaikea saavuttaa, eikä se ole tavoitteenakaan toivottava. Aukottoman selitysmallin löytyminen tuntuu tänä päivänä jo epäilyttävältä; kaikkien tasojen yhdellä kertaa tavoittaminen mahdottomalta.

Mutta kääk, kello on puoli kaksi yöllä, joten jatkan pohdintojani toisella kertaa. Jos joku haluaa kommentoida, niin be my guest, viestin alta voi napauttaa sanaa "comments".

Siihen asti - öitä.

Kakkosesta

Seuraava Tuli&Savu 2/2004 on siis taittajien pikku kätösissä juuri tällä hetkellä, ja puolentoista viikon kuluessa menossa painoon. Kuten monet ehkä muistavat, kuulutin muutamilla sähköpostilistoilla ja Kiiltomadossa parisen viikkoa sitten runoutta surrealismin ja dadan hengessä, ja tämän haun tuloksia saamme sitten seuraavasta numerosta lukea. Saimme paljon tarjouksia, mikä ilahdutti meitä kovin - ja vielä enemmän ilahdutti se, että saimme paljon laadukasta runoutta.

Mitä tarkoitan, kun sanon laadukas? Voisin sanoa myös omaperäistä ja rohkeaa. Jos mitä olimme etsimässä, niin kirjoittajia, jotka rohkenevat kirjoittaa hieman toisin, jotka ottavat runon omakseen ja tekevät sillä mitä huvittaa niin, että lopputulos on jotain, mikä hämmästyttää ja kiehtoo. Tällaisia kirjoittajia, joitten runoja saamme seuraavasta numerosta lukea, ovat ainakin Juhana Vähänen, Taneli Viljanen, Kimmo Korhonen ja Erno Mallinen, muutaman mainitakseni. Lisää nimiä on siis vielä tiedossa.

Pari sanaa runojen tarjoamisesta. Kätevimmin se hoituu lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen miia.toivio@helsinki.fi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suuri osa toimitukselle runojaan tarjoavista riiminiekoista ei koskaan kuule meistä mitään. Tämä on ajankäytöllinen ratkaisu; kaikille palautekirjeen tai -mailin lähettäminen veisi liikaa aikaa, sillä palautetta ei voi antaa kepein perustein. Meistä kuulevat siis ainoastaan ne, joitten runoja päätämme julkaista.

Perusteellisen palautteen saamiseksi kannattaa kääntyä arvostelupalvelumme puoleen, jota Tuula Komsi asiantuntevasti ja antaumuksella hoitaa. Arvostelupalvelusta lisää Nihilin sivuilta.