Tuliaisia

"Hallelujaa! Täältä tulee pian muutakin kuin vain valoa kansalle!" Tai jotenkin noin meni yksi säe Tytti Heikkisen uudesta flarf-runosta, joka toi naurunkyyneleet silmiin Bilingua Cafen sankassa tupakansavussa, korkeiden kirjahyllyjen katveessa. Terveiset siis Moskovasta, upea reissu, hirviömäinen, kolossaalinen kaupunki, joka avautuu sisäänpäin, syvälle, kerroksiin. Saman lauantai-illan aikana oltiin mukana kahdella kirjallisuusklubilla: fin-rus-soundpoetry at Bilingua ja multimedia-ambientmus-russianprose-finnishpoetry jollain toisella klubilla Bolshoi-teatterin takana. Sunnuntaina pidettiin ihan ufoa seminaaria non-fiction messuilla: puolentoista tunnin pläjäys suomalaista kokeellisinta runoutta salilliselle venäläisiä, joista suurin osa pysyi mukana koko shown ajan! Paljon paljon paljon pieniä ihmeitä ja ihania ihmisiä: loistavaa matkaseuraa; teille: iso rutistus!

Vilpitöntä menoa Moskovaan

Perjantaina lähden ensimmäistä kertaa Moskovaan. Upeaa. Matkaseurakin on niin hyvää että oksat pois: Marko, Leevi, Tytti, Jaana, mm.

Syy matkaan ovat kirjamessut, joiden teemamaana on Suomi. Sunnuntaina järjestämme Leevi Lehdon johdolla seminaarin suomalaisen runouden teknofuturismista; oma panokseni on runojen esittämisen lisäksi essee "Vilpittömyyden ylistys! Keinotekoisuus ja koneet suomalaisessa nykyrunoudessa". Sen on kääntänyt venäjäksi Arvi Perttu. Runojeni venäjäntämisestä vastaavat Elena Belysheva ja Sergei Zavjalov. Iso kiitos heille!

Niin, ja lauantaina jo pääsemme lauteille Bilingua Caféssa, jossa esiinnymme moskovalaisten kollegoiden kanssa.

Antologia jonka kanssa matkustamme Moskovaan viikonlopuksi, valmistui eilen ja meni tänään painoon. Kiitos kuuluu Leeville & ntamolle & kääntäjille:
http://ntamo.blogspot.com/2008/11/21.html

Tarpeellisia näkökulmia

Tämä avittanee meitä arvioimaan tämänhetkistä runonkirjoittamisentilaa ja toivottavasti juuri miettimään sen arvioimisen perusteita. Kyseessä siis Juri Joensuun lisensiaatintutkimus "Kirjoitus, mediaalisuus, proseduraalisuus – näkökulmia kirjallisuuden teknologioihin" Jyväskylän yliopistosta. Kiinnostavaa pohtia äänen ja kirjoituksen eriytymistä ja sitä, mitä on nousemassa lyyrisen rinnalle runouden määritelmiksi. Ja mitä tämä sitten tekee runon lukijalle. Se ehkä onkin se isoin juttu: lukeminen muuttuu valtavasti.

"Tassa, jalleen kerran, puhe ja kirjoitus asetetaan vastakkain. Sivuttuaan kirjassaan aiemmin Mallarmen, Apollinairen ja Joycen ”vallankumouksellista nakemysta kirjoituksesta” (mt., 215), jossa kirjoitus irtoaa monentyyppisista siihen projisoiduista puheen oletuksista, Harris kertoo, etta uuden teknologian ansiosta myos kirjallisuus voitaisiin ja pitaisi nahda –tekijan itseilmaisun, alku- ja omaperaisen aanen, ajatuksen tai tunteen lasnaolon tai kommunikaation sijasta –yksinkertaisesti ”verbaalisten mahdollisuuksien kartoittamisena”."

(Kun kopioin, ääkköset katosivat; jääköön noin.)

Otteita päivän kirjaimista

Mitä tapahtuu, kun runon minä tajuaa keinotekoisuutensa ja reagoi siihen? 2000-luvun runous? Miksi vilpittömyys on ongelma? Miksi "tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei 'tyydy toistamaan itseään'?

C) RUNON MINÄ PURETAAN JA KOOTAAN UUDELLEEN JA TUODAAN TAAS NÄYTTÄMÖLLE KÄYTTÄEN (JÄLJITELLEN) KAIKKIA EDELLISIÄ NÄYTTÄMÖLLEPANON TAPOJA

"Tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei tyydy "toistamaan itseään", niinkuin on tapana sanoa: se pyrkii avartamaan ominta piiriään, puhtaan sisäisyyden piiriä, uhmaamalla voitollisesti tavallisinta persoona-asennoitumista ja pysymällä kuitenkin itsenänsä. Ja huomataan, että oikea lyyrillinen intensiteetti ei suinkaan vähene, vaan voittaakin lisäksi aavistamattoman määrän elämystuntuisia ilmeitä ja eleitä." Lauri Viljanen, Lyyrillinen minä ja muita kirjallisuustutkielmia. WSOY 1959.

Saada ravintoa, tulla ravituksi, olla ravittu

Iskä on netissä. Puhuimme Siljan kanssa tänään teonsanoista, esinesanoista ja sanoista jotka osoittavat ja luovat suhteen. Siinä välissä söimme hyvää currytofua ja hyvää kookoskanaa (Happy Garden Sörnäisissä). Puhuimme lisää koneistoista (ja Silja käytti yhtä sanaa, jota en nyt muista): millainen kone runo on, riippuu paljon sen verbeistä, millaisista tiloista (jotain mikä on eikä muutu) tai millaisista tapahtumista (se mikä muuttuu), runo on tehty. Iskä kertoo näistäkin asioista enemmän.

Once in a lifetime experience

Toista kertaa tuskin tulee: Minä ja Elias Lonnrot! & Francis Picabia, Hans Arp, T. S. Eliot, James Joyce, Christian Bok, Marko Niemi, Sven Laakso, Andre Breton, F. T. Marinetti, Wallace Stevens, Gertrud Stein, Velimir Hlebnikov, Anna Ahmatova, Robert Desnos, Olli Sinivaara, Alcoholic Poet, R. Huelsenbeck, Tristan Tzara, Leevi Lehto, Ezra Pound, Karri Kokko, Esa Makijarvi, Wassily Kandinsky, Kurt Schwitters, Paul Verlaine, Rainer Maria Rilke, Raymond Queneau, Kurt Vonnegut, Pierre Reverdy, Aki Salmela... jne. Kaikki samassa antologiassa. Huom. myös miten hyvin suomi-runo mukana!

Oma tuotokseni löytyy sivulta 2700. Ei runosta niin väliä, kunhan nimi on oikein ja kello näkyy. Nyt pitäisi vain miettiä, mitä tämä tarkoittaakaan. Niin, ja julkaisuni paljastui minullekin vasta Karrin kautta.

Älä satuta itseäsi sammakko,

on vain pidätelty huuto
tämä tiheä metsä,
harvoja puita jotka pelkäävät

mutta prinsessaa ei ole,
hän haluaa kerjäläiseksi Minotauroksen linnaan
nauraen sylissään kultainen pallo
ja hiljaisuus.

Diktaattori, minä panen maan asiat kuntoon, sanoo
Täällä minä olen, keittiössä!
Minä tartun käteen

se on linna johon hän eksyy, Purgatorium,
ja kaikki ovet on lukittu auki
olkoon siis kiitetty tämä paikka.

Tässä paikassa voi selvitä vain muuttumalla
runoilijaksi,
muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä

Mutta hän, jolla on sammakon osa näytelmässä
enkä tule takaisin, en tahdo tulla
risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja talutti
pois

häneen rakastuivat kaikki kun hän juoksi
ja hänen kultainen ruumiinsa kipinöi
hänen ruumiinsa kipinöi, hän on tullut hulluksi:
suurisilmäinen lapsi kasvoillaan kummastus

Minä tartun käteen
ja pudotan siihen rintani himmeän pallon
Sammakkoni, se on totisinta totta,

lapsena tytöt leikkivät prinsessaa
mies säikkyy, miehen on vaikea puhua
ja tässä metsässä ääni on hikeä märkä

varastin sen, ja sitä minä kannan kohti
ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
ja hengitykseni minä puhalsin ja jätin mykäksi

nukkuvien huoneiden kennoissa, hotelleissa
keräävät hattunsa päähän ja kävelevät valtaan.
Sammakkoni, se on totista totta,

kruunu on pudonnut prinsessan hiuksilta
ja kosteat tornit kasvavat maasta
jossa hissin rautainen kaivo nielaisi kultaisen lelun.

Täällä minä olen, keittiössä!

Voi syvänsiniset kaksoistähdet,
jossa leikit uhrataan verisin menoin.
Näissä painovoimakentissä luhistuvat huvimajat

ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
yksin
olen yksi ja yksinäni
en ole mitään,

olen esine joka toivoo kuin ruoho,
olen noussut tähän, nyt olen tässä ja puhun
en laintauluja kanna, vaan rakkautta
kovera tämä paikka ja kaikki sitä myöten, metsä

muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä.
Tämä on seutu jolla puut aukeavat ja täällä sisällä
riipun alassuin aukossa.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka
kunnes pimeä muuttuu mullaksi
ja tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka

muuttuu satamaksi ja unohtaa

Kuka ei häntä rakastanut?

Oi sinä joka kiipeilet patsaita,
meidän välillämme on tyhjyyden sininen meri
sen jälkeen kaikki on totta, sinä et selviä
sinisenmusta Minotauros.

Nämä rivit ovat hyvin vähän todennäköiset, sillä
olen noussut tähän, ja kun tulen alas
Minä tartun käteen

risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja
talutti pois

enkä tule takaisin, en tahdo tulla
Olen noussut tähän, en ole Mooses
öisin näen unta pohjaan vajonneesta veneestä

kaikki on niin kuin ennenkin, sama nainen
nauraen sylissään kultainen pallo
ja unessa sanon: minä

olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka
suuren hotellin kokolattiamattojen hiljaisuuteen
nauraen sylissään kultainen pallo

siellä,
pitsiverhojen takana
tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia

Runko

... metsä metsästä metsään metsässä metsästää mäntsälä mänttä mänttään mäntyä männyllä männyissä mennyissä mennyistä mentyyn mäntyyn mentiin myitiin möin menin meinasin input pampua pah pah pah pah pah mahdut tuut tuut tuut tuut suus suus suus suus puut puut puut puut puup puup puup puup pulp glup noh plooh. Oh. Noh. Soh. Doch. Vee Kirskuna. Taas takaisin taas ekaa tokaa taas kertaa taas eka toka kolmas taas ekku tokku kolkku nelkku vilkku taas taas taas nelijalka eluk kah tuossa ui ali pajun mä sä täh häh nää metsät nään täs enkä puita siitä hiiteen mene heh nyh vaiko sitten [JATKUU (kaikuu)] pölleissä tölleissä metsäteissä häissä missä metsählätä...

Rone' jjakuno i jjjjjjäännnnj

Thank you Tomomi! Mutta Henriikan sanoin paremmin,
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
ja parhaiten Pennsoundissa:

Viikonloppulentoon

Sinne!

Sun suu, ruusupuu
jonka ylle lumi kertyy
ja tuoksuu pihan puheet.

Vanhasta tottumuksesta, mainostan tilaisuutta jossa itse esiinnyn!

Tänään illalla Huvilassa esiinnyn yhdessä ruotsalaisen runoilijan Ulf Karl Olov Nilssonin kanssa, jonka viimeisimmän runokirjan Synopsiksen Leevi on juuri julkaissut suomeksi. Siellä myös Henriikka Tavi ja Sirpa Kyyrönen, sekä unkarilainen Akos Szilagyi yhdessä Juha Valkeapään kanssa; Akosin nimeä en nyt ehdi hakea tuolta jostakin ja kirjoittaa oikein, kun oikeasti pitäisi jo juosta. Osallistumme tilaisuuteen, jonne pitäisi kait joka vuosi tulla enemmän väkeä, että kaikki rahoittavat tahot olisivat tyytyväisiä. Saapas siis nähdä, miten meille tänä vuonna käy, täytämmekö toiveet vai emme. / Kommentoin itseäni tänään seuraavana päivänä: omat odotukseni ilta täytti ja enemmänkin: Henriikan ja Sirpan metaforinen tandem oli kaunista ja kuulasta kuultavaa, ei kaunista ja epätotta vaan sellaista totta, josta tunnistaa itsensä ja jonka läpi silti näkee jonnekin muualle; Akosin ja Juhan esityksen jouduin kuuntelemaan lavan takaa, mutta runolaulu oli sinnekin asti vaikuttavaa. Meidänkin esityksemme meni suunnitelmien mukaan ja tuntui hyvältä kokonaisuudelta.

Konferenssiviikonloppu on takana ja mahanpohjalle jäi levollinen, iloinen tunne siitä, että onnistuimme tekemään tapahtuman, joka antoi osanottajille jotain sellaista, mitä heillä ennen ei ollut. Konferenssia ei ollut rakennettu konfliktin perustalle, emme esittäneet kovaa ja kirkasta haastetta, tavoitelleet tikaria isänmurhaa varten; annoimme tilan erilaisille äänille ja lähtökohdille, ja toivottavasti onnistuimme herättämään ajatuksia: miten tästä eteenpäin? mihin huomion kohdistuminen seuraavaksi? minkä käsittelemistä pitäisi jatkaa ja aloittaa?

Ja koska omasta näkökulmasta ei pidä tehdä universaalia, laitan vain itselleni muistutusmerkiksi lauseen, jossa kehotetaan luopumaan kivasta ja mukavasta; ja mietin nyt muutamaa eri asiaa. Todellakin, on ehkä aika alkaa työskennellä tietoisesti maan alla ja luopua runouden mainostamisesta: ne jotka haluavat tulla kohdatuksi ja haluavat kohdata jonkin muun kuin vain itsensä ja sen, mikä on helposti käsillä, varmasti löytävät kohtauspaikoille tästäkin eteenpäin. Toiseksi, olisi aika luopua pelkästään kivasta ja mukavasta solidaarisuudesta, joka hyväksyy kaiken (tai ei hyväksy mitään muuta)... Sillä puhe nykyrunouden moniarvoisuudesta on latteaa ja jää tyhjäksi, jos siitä ei jatketa eteenpäin: arvot kuitenkin ovat erilaisia ja niiden väliset suhteet monenlaisia - minkälaisia, se olisi kiinnostavaa.

Mutta kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka tulitte: esiintyjille joista yhdellekään emme pystyneet maksamaan korvausta, koska emme saaneet tänä vuonna apurahoitusta lainkaan; yleisölle, joka saapui ja otti osaa, kysyi ja kommentoi. Kiitos myös Ateneumille erinomaisista puitteista, ja Korvat auki -yhdistykselle salin täyteen vetäneestä herkästä ja kirkkaasta päätöskonsertista.

"Yksi historian laji minulle kiintopisteineen ja siinä kaikki." "Emme kirjoita komeetan pyrstössä." "Keksiä tänään jälki-keksintöjen keksintö, joka on tätä päivää." Jean-Michel Espitallierin mainio "Avantgardejen jälkeen" luettavissa nyt Tulen sivuilla, mainiona Elina Siltasen suomennoksena! Alunperin julkaistu suomeksi teeäs kaksnollakutosessa.

Pokonf 08

Yksi sana vaan. Lauantaina klo 11 runoilija Kristiina Wallin aloittaa Ateneum-salissa Poetiikkakonferenssin aiheenaan lukeminen kirjoittamisena, kirjoittaminen lukemisena. Myös runoilija Vesa Haapala ja kriitikko Daniela Floman ja runoilija Arsen Mirzajev pitävät puheenvuoron aiheesta. Sen lisäksi monta luentaperformanssia tiedossa. Teemanamme siis lukija, lukeminen, lukeminen performanssina. Ohjelma on mittava ja kestää sunnuntai-iltapäivään, tulkaa kuulemaan! Täsmätiedot löytyvät konferenssin sivuilta. Konferenssi on osa Runokuuta ja Juhlaviikkoja.

Urjalaan (junan ikkunassa)

Torstaista eteenpäin osallistun Pentinkulman päiville ja E80 esikoiskirjailijaseminaariin yhdessä monen kanssa(meitä on seminaarissa sattumalta kaksi Toiviota ja kyllä, lähisukulaisia ollaan:-)). Ohjelma ja lissää tietoa löytyy täältä. Siihen asti ihmetellään kesää mökin ikkunasta, netin ikkunasta, saunan ikkunasta, auton ikkunasta, järven ahneesta ikkunasta ja unen pimennetystä ikkunasta käsin.

Oblomov osa 2, käytetään toistuvasti
älä yliviivaa.
Out, in, Thomson,
rapid citizen
de luxe.

No frames

Recorded live at Lakehurst, New Jersey, June 3, 1970
Recorded live at Big Sur Festival 1969
Recorded live at Lakehurst, New Jersey, June 3, 1970
Unreleased demos from 1965
From 1967 Gold Star Acetate
Unreleased demos from 1966
With the Squires 1963
Live at Monterey Pop Festival 1967
Recorded live at Big Sur Festival 1969

Aarrearkku

Toscakakkua, cavaa, huvimaja vallilassa, hedelmäsalaattia ilman cointreuta tai cointreaun kanssa, hitaat kokit, ilmajoki, ylistaro, kurikka, nurmo, Toulouse, porvariskodit joita ei seinäjoelta löydy, ehkä vaasasta?, hollantilaisenkatu, saarisen talot, käytiinkö me Berliinissä?, bacardia lisää, 16vee, kova patja, sininen väri, mumman verhot, vapaa taiteilija, kipinät lentää, peruskoulu, ihmiset jotka asuu perintötaloissa, tyttö on isoäitinsä näköinen, varsinkin tuo suu, isän ottamat valokuvat vuoristosta ja moottoritiestä, rantaa pitkin Barcelonaan, kylmät laattalattiat, Kampin galleria viides kerros, ihminen on pieni ja jumala on suuri, armo, älä leiki niitten suruttomien kans, parillalla paistetut pihvit, muako te ootta ny orottanu olisitta aloottanu vaan, d=r, Ilkan mainiot toimittajat, nyt saa kalaa suudella alennuksella, hieno kieli eikä hiano, kyllä helsingissäkin viedään roskat ulos, vapaa ja luotettava tiedonvälitys, ja se missinnäköönen vaimokin oli siellä, sturenkadulta menee bussi lahteen, kun istuu penkillä puun alla niin ei haittaa vaikka sataa, onko vessassa lattialämmitys? ei kun patterit on niin kovalla, jumppaan joka päivä kun tytöt on poissa ja äiti sanoo että eikö se ole hulluutta, mutta eikö ihminen nyt urheilua saa harrastaa, kamppailulajit, roskapankkiin, kimmollakin on feisbookis profiili, liftillä taksvärkkipäivänä kauhajoelle katsomaan annen uutta poikaystävää, mari osti lankapuhelimen, elina lähetti postikortin, kaikki riikkan eppu normaali -kasetit varastettiin, tyttöjen hiuksiin laitettiin vahaa, joka päivä kruunu päässä, lasit olivat oikeaa kristallia, joo ne on ne miialta saadut kupit.

PaViJuTaMaSaReAnMiJoSiKaJu

Osallistun kuluvan viikon lauantaina 12.7.2008 kesäillan runomaratoniin Turussa. Aika on: klo 20 alkaen ja paikka on: Turun kirjakahvila. Muita lukijoita ovat: Pauliina Haasjoki, Ville Hytönen, Jussi Hyvärinen, Tapani Kinnunen, Marianna Kurtto, Satu Manninen, Reetta Niemelä, Annukka Peura, Miia Toivio, Johanna Venho, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen ja Juhana Vähänen. Kuulemaan ja oleilemaan on tietenkin vapaa pääsy.

What is political poetry, Kent?

Kävin tänään täällä:

THE TUNNEL

I was coming back to Sarajevo the only way you could: through the tunnel. Water seeped in everywhere through the narrow passageway; the mud made it even harder to get through. Since there wasn’t enough air, I became so exhausted that I had to to stop halfway. I was ready to lay down and die right where I was till I found a spot that was a little wider, made to put aside the dead, so the living could pass. I stayed right there, for hours, underground, and thought of Radovan.

(From Sarajevo Blues, by Semezdin Mehmedinović)

Verkkoon käyneet

Welcome back, Leevi!

Leevin kautta sain tiedoksi myös, että fin/swe yhteistyömme hedelmä / TekstiKonst-TextTaide -projektin yksi ilmestymä / suomalaisen uuden runouden ruotsinnosantologia / suOmEI / löytyy nyt NPC:stä. Tämän paketin kanssa kävimme Tukholmassa esiintymässä syksyllä 2006. Muiden runojen muassa ruotsiksi löytyy myös omiani - niiden kääntämisestä kiitos Tapio Tuomiselle, Marina Ciglarille ja Nina Björkmanille.

Tuli&Savu 2/2008 on pudonnut eteisen matoille ympäri maata. Teemana on "Juhlat, julkaiseminen, kirjallisuuslehdet", ja sisällys on tässä. Hyvältä näyttää, kiitokset Henriikalle, Mikaelille, Sirpalle ja Kristianille & graafikoille Janine ja Lotta & Art-Printin taitavat painajat! Henriikkaa ja Mikaelia voi muuten kuulla ensi maanantaina Ylen Kultakuumeessa: oletan, että aiheena on tattadaa, runous ja runouslehden tekeminen! Ylellä on nähtävästi runoviikot menossa, minä ja Eino olimme nimittäin Ylen aamutelkassa tänään puhumassa tattadaa, myös runoudesta. Hyvin meni, kuulemma!

PÄÄKIRJOITUS
JUHLARUNOT
Eino Santanen: Juhlan paikka
Karri Kokko: Pankaa lehteen ruusuja
Silja Järventausta: Puhe
Buddhadeva Bose: Kalkutta
JUHLAPÄÄKIRJOITUKSET
Markus Jääskeläinen: Nimeä tekemässä
Tuomo Karhu: Yhden aikakauden alku ja loppu
Johanna Venho: Korppuja ja ruohonjuurta
Janna Kantola: Paras pääkirjoitus koskaan
Rita Dahl: Kulttuuri kutsuu, onko runoilija linjoilla?
Leevi Lehto: Tsunami sormustimessa
Miia Toivio: Katkon jälkeen
Teemu Manninen: Runouden rappiosta
Harry Salmenniemi: Puolikkaita runoilijoita
RUNOJA
Tommi Parkko
Sirkka Selja
Vesa Haapala
Bella Gusarova
RUNO&KUVA
Janine Rewell & Lotta Nieminen: Historian havinaa
LUEN – UbuWeb: Karri Kokko:Varastettua tavaraa
KLASSIKKOKIRJALLISUUSLEHTIÄ
Athenaeum
Littérature
Le surréalisme au service de la révolution
Yellow Book
L=A=N=G=U=A=G=E
TULENTEKOA
Kristian Blomberg: Runon kehykset
Jyrki Heikkinen: Sivuja
ARVOSTELUT
Nuori Voima 1/2008
Anna Halmkrona: Kolmas sotaleikki
Jukka Viikilä:Runoja
Juhana Vähänen: Avaa tule
Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä
Risto Oikarinen: Katumusharjoituksia

Runokuu pomppaa taivaalle elokuun (toivottavasti) kuumeisena lauantaina 16. päivä. Runomarkkinoilla Lasipalatsin aukiolla saa kokea markkinahumua - omat hattarat ja tuulihärvelit mukaan!

Ateneumin taidemuseon Ateneum-salissa taasen käydään runouden Lukijan kimppuun ja ollaan sille helliä ja hyviä ja avataan sitä pehmein sormin eikä ollenkaan viiltävän analyyttisesti. Helsingin Poetiikkakonferenssissa on nimittäin luvassa monimuotoisia luentaperformansseja, puhuvia päitä ja kirjaimia sekä keskustelua "runouden tilasta", muummuassa. Ohjelma on paljastettu eli paljas eli naku, käykää katsomassa ja innostukaa!

Unelmien kirjastoon

Vuh vuh vuh, runojen kääntämisen, seinien tasoittamisen, runojen lukemisen, listamaalin miettisen ja sähköpostin hoivaamisen lisäksi (ja niin, ei voi unohtaa syömistäkään) eli keittämisen lisäksi olen lauantaina mukana Unelmien kirjasto -tapahtumassa Kampin Narinkkatorilla. Eksykää paikalle kuulemaan kun minä, Mikael Brygger, Silja Järventausta, Lauri Otonkoski ja Nokturnon Marko Niemi & hänen tarjoilemansa Jani Sipilän runovideot (mm.) käyvät yhteen ja keskustelevat niin omista kirjastoutopioistaan kuin muistakin rusinoista runotaikinassa. Myös runojen luentaa on tiedossa, kuinkas muuten.

Koko ohjelma löytyy täältä: http://unelmienkirjasto.wordpress.com/

Poika luki pankissa lehteä, kunnes joku näytti hänelle kieltä. Se oli uusi juttu. Huone muuttui hiljalleen suoksi.

Nainen puhui puhelimessa rakkaansa kanssa, joka oli työtön. Naisella oli kaunis tytär. Työtön oli väsynyt ja joi olutta. Kuullessaan tietyn sävelen, nainen sai vastaukseksi totuuden.

Uusia koteja

Tänne me muutetaan, vanhaan valokatkaisijaan ja ruskeaan paperitapettiin. No on siellä parvekekin, enemmän tilaa, jopa työhuone! Kevään teemana on ollut uuden kodin haku, ja nyt se varmistui. Kesäkuuksi on siis tekemistä. Niin kuin toukokuussa ei olisi ollut tekemistä:-) Sain suomen kielen perusopinnot suoritettua, ja niissä yllättävin juttu on ollut se, miten fanaattisesti olen opinnoista innostunut. Miksi en ole hoksannut lukea suomea jo aiemmin, jotkut mistä lie tulleet ennakkoluulot oppiainetta kohtaan ovat olleet kirjallisuudenopiskelijan mielen tiellä. Näin professoriani keskiviikkona ja hän kysyi gradun perään. Huolimatta siitä, että olen ikäloppu opiskelija ja vielä humanisti, en ole vieläkään suostunut olemaan uskomatta valmistumisen mahdollisuuteen. Silti tuli nikoteltua jotain sökellystä kun yllätettiin. Nojoo. Nämä nyt ei liity runouteen mitenkään paitsi liittyy. Työhuone: ei enää voi leperrellä itselleen syitä, miksi ei keskity kirjoittamiseen. Suomen kieli: se tunkee kirjoittamiseen koska haluaa tulla sinne. Oppikirjoja lukiessa avautuu toistuvasti inspiroitumisen paikkoja, maastoja joissa viihtyy.

Ou & Konf

Näyttää siltä, että ensi viikonloppuna on Oulussa kirjamessut, ja näyttää siltä, että olen menossa sinne tekemään tutuksi yhdistystä & lehteä. Esiintymäänkin varmaan pääsee.

Mainostan nyt sitäkin, että ollaan vähän suunniteltu Poetiikkakonferenssia, ja haku olisi päällä. Haemme ehdotuksia luentaperformansseista. Käykää lukemassa hakuilmo, ja laittakaa allekirjoittaneelle sähköistä postia.

Möksä!

Kuten olen yhdistyksen blogissa jo tiedottanutkin, viime lauantain vuosikokous oli onnistunut, oli mukavaa porukkaa koolla ja tehtiin hyviä päätöksiä. Alkuviikosta tuli tehtyä töitäkin, toteutettua asioita joita piti toteuttaa, sitten tuo vappu tuli väliin ja se piknik. Kesä tulee huolestuttavalla nopeudella kohti, ajatukset siirtyy liian kauas tästä hetkestä: ei sopisi vielä ajatella, että tekisi mieli mennä heinäkuussa Mikkeliin ja Kangasniemelle, kun niissä en ole koskaan käynyt ja ne ovat lähellä möksää. Tai no aika lähellä. Länsisuomalaisena ja etelä-pohjalaisena tuo Itä-Suomi vain säilyttää eksoottisuutensa. Meidän möksä on sopivasti siinä välissä, Keski-Suomessa. Sinne ollaan suuntaamassa, korkkaamaan mökkikautta, katsastamaan hiirten jättämiä askelkuvioita.

Ja entäs sitten huomenna, missä olenkaan, missä. Tai korjaan. Missä olen tänään. Yö on vielä välissä, mutta tänään on jo lauantai. Niin. Missä olen tänään. Missäpä muualla kuin Turussa, yhdistyksen vuosikokouksessa, Yo-talolla. Sen on ilmoitettu alkavan klo 16, mutta myöhästymme siitä puolisen tuntia. Helsinkiläiset pääsevät lähtemään vasta kahdelta kohti länttä. Mutta tule silti, jos runoyhdistyksessä työskentely kiinnostaa. Tarkemmat ohjeet sinne pääsemiseksi ovat yhdistyksen sivuilla http://www.nihil.fi/.

Olen huomenna keskiviikkona 23.4 vieraana Kuolleiden runoilijoiden klubilla Korjaamolla, klo 19, täällä Helsingissä, taka-Töölössä. Pöydän päässä päävieraana istuu Eeva-Liisa Manner, ja kanssani keskustelemassa hänen runoudestaan ovat Satu Manninen, Helena Sinervo ja Sinikka Vuola. Keskustelua ohjastaa Jarkko Tontti.

The New Tuli&Savu Is Out. It Is About Poetry. Go Check It Out At The New Site Of The Mag:

http://tulijasavunihil.wordpress.com/

It Is In Finnish. Maybe You Would Like To Start Learning It? It Is Not An Indo-European Language. It Is A Finno-Ugric Language. It Will Make You See The World In Another Way. Interested? Go For It!

Ett kort med hejdå

Idag fick jag en ny idé: om jag skulle sluta blogga, jag kunde sluta blogga, jag kan sluta blogga. Och jag kan även göra det med min dålig svenska. Jag är så trött på det här sättet att skriva och läsa och vill hellre skriva och läsa på annorlunda sätt. Så. Det är dags för en paus. Hejdå!

Postikortti jossa Ossi

eilen aamulla kierrettiin Ossin kanssa tuossa edessä olevalle pellolle ja takaisin
eilen päivällä kierrettiin Ossin kanssa tuossa pihanurmikolla ja potkittiin jäistä palloa
eilen päivällä päästin Ossin tuohon pihalle ja kävin hakemassa sen takaisin sisään
eilen illalla kierrettiin Ossin kanssa ojanperänmäen kautta terveyskeskukselle ja takaisin
tänään aamulla kierrettiin Ossin kanssa ojanperänmäen ja vanhainkodin kautta kotiin
hetken päästä mennään Ossin kanssa tuohon pihalle ja kierretään taloa ympäri
sitä ennen Ossi kierii vähän lattialla ja puhisee

Kys Kys Kysymään (kirje, kenelle tahansa, lähettäjä harhaa)

Tuli&Savun sivuilla Henriikka blogasi viime viikolla kiinnostavia ajatuksia ennen torstain "Tuli&Savu & 2000-luvun runouden paradigman muutos" -keskustelua, mutta enhän minä ollut huomannut sitä ennen kuin nyt. Itsestäni ainakin tuntuu, etten tainnut osata sanoa mitään kovinkaan kiinnostavaa ja valaisevaa aiheesta, muuta kuin todeta juuri vain pinnalla tapahtuneita asioita.

Päällimmäisenähän tulee mieleen jo 90-luvulla alkanut kustantamokentän ja julkaisemisen ehtojen muuttuminen - pienkustantamot digitaalisine painotekniikoineen ja internet, jossa kuka tahansa voi julkaista (melkein?) mitä tahansa, mistä johtuen runouden kentälle on ollut pyrkimässä monella eri tavalla kirjoittajia, jotka tavoittelevat runoilijuutta. Perinteiset kustantamot tai yleisen hyväksynnän ansainneet pienkustantamot ovat olleet "turvallisimpia" vaihtoehtoja sen vuoksi, että niiden kautta julkaisemalla on varmimmin saanut virallisen runoilijastatuksen. Näkisin, että tätä systeemiä on pyritty horjuttamaan jo pitkään - mutta mistä syistä? Ettei joillain tahoilla olisi monopoliasemaa runoilijuuden määrittelyssä? Eikö tästä ollut kyse myös Kirjailijaliittokeskustelussa? Päädymme tätäkin kautta poetiikkaan ja runouden arvottamiseen: miten muodostuvat ne käsitykset, millainen runous on arvokasta? Kenen näkemys painaa eniten? Kuka on runouden lukemisen ja arvottamisen asiantuntija? Itse sitä ainakin kuvittelee olevansa, ja uskon, että niin kuvittelee moni muukin runouden lukija.

Nyt ajatukseni haluaisivat lähteä harhailemaan.... tai siis huomaan, että aiheessa on liikaa liikkuvia osia enkä saa pidettyä tätä juoksua kasassa. Loppukaneetiksi pistän tähän vielä sen kysymyksen, mitä alunperin lähdin miettimään: Ovatko runouden paradigmat (tai runouden paradigma - kumpaa oikein pitäisi käyttää, yksikköä vai monikkoa, sekin on oleellista...) todella muuttuneet, vai ovatko odotukset ja oletukset runon olemuksesta kuitenkin edelleen jotenkuten samat kuin mitä ne aiemminkin ovat olleet? Ehkä runouden lajien kirjo on laajentunut - mutta ovatko hyvin kirjoittamisen määritteet muuttuneet miksikään?

Paitsi että muuten sitä olen miettinyt, että visuaalisen ja käsitteellisen runouden arvioimisessa tarvittaisiin ehkä jotain omanlaistaan kriteeristöä. Itse esimerkiksi en koe kykeneväni arvioimaan kyseisissä lajeissa onnistumista tai epäonnistumista: en osaa katsoa ja lukea niitä sillä silmällä, en tunne perinnettä, en tiedä, miten niistä pitäisi puhua.

No nyt katkaisen tämän tähän, en jaksa enää...

Apdeit: Olen ollut pari päivää pimennossa, ja vasta huomasin, että samaa aihettahan, runouden kentän muutoksia, tähtäimessä eritoten "hakukonerunous" ja myös poEsia - sarja, jonka toimittamisesta muuten minä olen nykyään vastuussa yhdessä Ville-Juhani Sutisen ja Harry Salmenniemen kanssa, käsitellään Parnasson blogissa. Hyvä, että runoudesta keskustellaan.

Postikortti ennen junamatkaa

Lähden tänään Tampereelle, Tiiliskivi-klubille esiiintymään. Paikka on Telakka, ja kellonaika 19. Jään kaupunkiin, kun huomenna aamulla pitää olla pystyttämässä Poikki! taiteelllista kirjallisuustapahtumaa Tampereen Työväen Teatterin vanhan puolen aulassa ja lämpiössä. Meillä on siellä hyvää ohjelmaa sekä päivällä että illalla, tulkaa kuuntelemaan, vaikkapa Tytti Heikkisen ja minun keskustelua klo 13. Tytin esikoiskirja ilmestyy poEsian julkaisemana huomenna, ja runonlukuakin on tiedossa. Illalla voi kuulla mm. Jonimatti Joutsijärveä, esikoisrunoilija hänkin! Kirja löytyy ntamon kokoelmista. Muuten, ntamon kirjoja on huomenna näytteillä ja illalla sitten myynnissä klubilla, eli jos et omista luottokorttia tai luottamusta postinkantajiin, tule ottamaan omasi pois.

Ja Poikin! ohjelmahan löytyy kokonaisuudessaan täältä.

SKS:llä on helmiale.

Postikortti joka kuuntelee

Caroline Bergvall i Kritiker #7:

Listening to literature is becoming a socio-cultural reality intrincately connected to ways of living and of accessing cultural material. This cultural development of literature as an artform increasingly listened to is fascinating. What are the implications for writing if it is no longer simply published as a visual and graphic mode, but also finds itself housed or hosted in forms that sound or voice the text? What might this come to mean for the way writing conducts itself, through and beyond the literary as we know it, if the sounding or voicing of the text is increasingly being used and resourced?

www.nihil.fi

Jani ja Marko ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistaneet monta muffinssia, ja ne otettiin uunista viime viikolla. http://www.nihil.fi/ on muuttanut uusiin sivustoihin, kuten myös Tuli&Savu Net, Tulen omat sivut, poEsia ja Poetiikkakonferenssi. Ryppääseen kuuluu myös http://www.nokturno.org/, mutta omassa tutussa asussaan.

Kirje kts. esim. "What is poetry"

Kysyin eilen kylässä muilta runoilijoilta, että häiritseekö heitä se, että runoutta on vaikea määritellä, sen rajat ovat hämärät, "se" valuu yli rajojen. Joku sanoi, että se juuri on mahtavaa, että rajoja ei ole, että runo voi olla mitä tahansa. Runo voi olla kalkkuna, runo ei voi olla kalkkuna. Minua taitaa hämätä se, että ajattelen, ettei vapautta ole, ellei ole jotain, mihin vapaus vertaa itseään. Onko olemassa tyhjä paperi, johon voi värittää miten tahansa, piirtää minkälaisen kuvan/merkin tahansa - kunhan tekee sen kielellä ja kielessä olemassa olevia keinoja käyttäen niin, että lopputulos on - kaunis? vaikuttava? tunteita ja ajatuksia herättävä? Ei ole olemassa tyhjää paperia, ajattelen, on olemassa paperi, jolla on rajat eli visuaaliset rajoitteet, mutta ne eivät olet ainoat. Miksi puhuisin vain paperista. Miten määritellä runon äänteellisyyden ja rytmillisyyden ehdottamat rajat, jotka osoittavat, milloin teksti on runoa, milloin jotain muuta? Perinteen, muodon rajat tuntuvat tällä hetkellä olevan vedetyt sitruunamehulla: ne eivät näy, koska niitä ei nähdä, koska tiedostamattomalla on niin suuri rooli kirjoittamisessa, koska historiaa ei ole, on vain nyt. Eikö se olekin modernia? Jokapäiväistä uudestaan syntymistä? Tyhjästä? Meren vaahdosta? Tähän kohtaan kuuluu sanoa, että runous syntyy runoudesta, perinteestä, menneestä. Kaipaanko, taidan kaivata, romantiikan takaiseen aikaan, jolloin mallit ja muodot eivät olleet "nerouden" toteutumisen esteinä, vaan niistä erottautuminen mahdollisti nerokkaat poikkeavat oivallukset. Missä ovat ne rajat, jotka määrittelevät meidän vapautemme. Mitä runouskäsityksiä toteutamme, ja millaisia tehtäviä ja merkityksiä nuo käsitykset runoudelle olettavat. Niin, ja pitäisikö puhua meidän sijasta minusta... Tuohon kuoppaan on helppo pudota, ja ehkä on niin, ettei muuta olekaan, kuin tuonkaltaisia kuoppia?

Postikortti, joka esittää edesmennyttä lunta

Vielä viime

viikolla kun

katselin

ulos

ikkunasta

siellä näytti

tältä.

Mitä tämä kortti oikeastaan haluaa sanoa on se, että lumi on ohi, eikä se sama lumi tule enää takaisin. Ja mitä se tarkoittaakaan. Etsimme uutta asuntoa ja eniten haluaisin pitää tämän näkymän. On ollut tietyssä paikassa, ollut tietyt koordinaatiopisteet - ei asiaa sitä kautta ajattele, vaan sen kautta, että se mikä näkyy nyt, ei näy enää hetken päästä. Että omaa oloa ei määrittele se, missä on, vaan se, minkä näkee. Että minä ei olekaan tässä, vaan tuolla -ko?

A letter from "Will the Humanities Save Us?"

I ran into this interesting discussion provoked by Stanley Fish's column in which he takes up and discusses an argument by Anthony Kronman in his book Education’s End: Why Our Colleges and Universities Have Given Up on the Meaning of Life. The main question seems to be how to argue for the meaning of the humanities without basing your argument on some kind of utility. Citation from Fish, who is citing Kronman:

"[...] Kronman is not so much mounting a defense of the humanities as he is mounting an attack on everything else. Other spokespersons for the humanities argue for their utility by connecting them (in largely unconvincing ways) to the goals of science, technology and the building of careers. Kronman, however, identifies science, technology and careerism as impediments to living a life with meaning. The real enemies, he declares, are “the careerism that distracts from life as a whole” and “the blind acceptance of science and technology that disguise and deny our human condition.” These false idols, he says, block the way to understanding. We must turn to the humanities if we are to “meet the need for meaning in an age of vast but pointless powers,” for only the humanities can help us recover the urgency of “the question of what living is for."

Fish does not agree with this idea of secular humanism where the examples of action and thoughts presented in the classic works of literature, history, philosophy etc. are believed to have an enobling effect on the reader, because they create a desire to emulate them. Here's how Fish argues his point:

"It’s a pretty idea, but there is no evidence to support it and a lot of evidence against it. If it were true, the most generous, patient, good-hearted and honest people on earth would be the members of literature and philosophy departments, who spend every waking hour with great books and great thoughts, and as someone who’s been there (for 45 years) I can tell you it just isn’t so. Teachers and students of literature and philosophy don’t learn how to be good and wise; they learn how to analyze literary effects and to distinguish between different accounts of the foundations of knowledge."

Fish concludes his column by stating that "the humanities are their own good" and that they cannot or should not be justified by any outside perspective. Humanities for humanities sake, then.

What puzzles me is the idea that the enobling effect of humanism is based on emulating. Only on emulating? This seems to be too simplisistic a view on how for example the literary works "work", effect the reader.

So Fish seems convincing in his arguments, but I get a feeling that there is something "fishy" here. To use the teachers and students in literary departments as examples of why the premise of emulation does not hold seems in some way too easy, almost stupid. But then of course Fish wants to make the distinction between religion, which "saves" us, and science which educates us and helps us to develop certain skills, like rhetorical analysis.

But I cannot - at least not yet - agree with Fish that the only possible argument for the meaning of the humanities is "art for art's sake". But what then? It is true that Kronman's idea is well, just idealistic. But but but... I have to admit to thinking that he is not totally of the track, either.

(Some blogposts responding to Fish's column are also worth reading.)

Postcard from Margaret Atwood

"At the end of last July, I travelled north to participate in Somebody's Daughter, a two-week camp for Inuit women that takes place in Nunavut, in the eastern Canadian Arctic. This project blends sewing, healing and writing in an unusual but very specific way." http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/02/09/AR2006020901725.html

Postcard from home

I have come home to Alppila, and there´s snow on the roofs of Viipurinkatu. I did come home already a week ago but have avoided many things like e-mails, sms-messages, blogging, reading the newspaper first thing in the morning, timetables, other people's timetables, facebook. Why, because so easily one can be led through a day by something else than something in yourself. So if I have been slow in responding or if I have ignored you completely, don't be offended. Shouldn't one have the right to refuse communication and interaction, isn't that a part of the deal anyway.