Miksi Timo Harjun kirjaa ei luettu?

Jukka Petäjä arvosteli eilisessä Hesarissa viisi esikoisrunokokoelmaa: kaksi poEsian kirjaa ja kolme ntamon. Arvostelu on herättänyt keskustelutulia Facebookissa, blogeissa (myös) ja HS:n keskustelupalstalla. Tulet ovat roihunneet kiivaina, mistä voi iloita. Iloita voi myös siitä, että keskustelua on käyty omilla nimillä ja perustelluilla argumenteilla. Netissähän näin ei aina ole.

Pauliina Haasjoen ensimmäinen kommentti arvosteluun HS:n keskustelupalstalla nostaa esiin tärkeimmät kriittiset kohdat. Käykää lukemassa ainakin se.

Monet kommentoijat ovat jo tuoneet olennaisimmat kohdat esiin, mutta haluan omalta osaltani vielä vahvistaa sitä, minkä Pauliina jo huomasi. Miksi arvostelussa ei esitellä ja käsitellä Timo Harjun kirjaa lähestulkoon lainkaan? Timon kirja Kastelimme heitä runsaasti kahvilla tuntuu jäävän pahiten paitsioon tässä niputusarviossa, jossa tietenkin jokainen kirja kärsii joutuessaan luovuttamaan pienestä palstatilasta muille teoksille.

Timon kirjan niputtaminen uuteen, kokeelliseen ja marginaaliseen runouteen tuntuu myös oudolta. Olen lukenut kirjan jo käsikirjoitusvaiheessa, lukenut Timon runoja ja valinnut hänet Marko Niemen kanssa Nuoren Voiman Runous-numeron debytantiksi (NV 2/09, kts. myös spesiaalinettisivut), kirjan ilmestyttyä ostanut kirjan ja lukenut sen, ja oma käsitykseni on se, että Timon runous olisi nimenomaan suunnattu suurelle yleisölle, jos he vain löytäisivät sen tällaisten petäjäisten kritiikkien takaa!!!!!!!!!!!!! Sen runopuhe ei ole itsetarkoituksellisen kikkailevaa, se ei käänny itseensä ja harjoita masturbaattista monologia jne. jne.. Kirjan marginaalisuus on sen teemassa: vanhustenhuollossa, vanhuksissa jotka kuin ihmeelliset eksoottiset kukat kukkivat ja lakastuvat LAITOKSISSA. Ja millä tavalla. Miten heitä voi auttaa. Miten heistä voi kirjoittaa. Miten heille voi kirjoittaa. Miten hoitohenkilökunnalle voi kirjoittaa. Kirjan näkökulma on siviilipalvelusmiehen, joka on ollut vanhustenkodissa töissä. Teos on pitkään mietitty ja viimeistelty kokonaisuus, jossa jokainen osasto (!!!) on omannäköisensä, harjoittaa hieman erilaista runomuotoa. Teos on mielestäni yksi parhaimmista runokirjoista, joita olen viime vuosina lukenut. Pidän siitä siksi, että se täysin luonnollisella tavalla valtaa runoudelle jotain uutta, osoittaa miten helposti yhteiskunnallinen OSANottaminen on runon keinoin mahdollista. Tämä helppous ja luontevuus ovat mielestäni osoitus Timo Harjun lahjakkuudesta runon kirjoittajana, näkijänä, todistajana, osallisena, osaaottavana.

Siksi tämän kirjan ohittaminen, niputtaminen yhteensopimattomien kirjojen kanssa samaan sylkykuppiin ja ivallinen lyttääminen on erityisen väärin. Mielestäni Timon kirja on hyvä esimerkki siitä, miten runous on on tullut alas norsunluutornistaan ja haluaa kertoa siitä, missä olemme, elämme.

Että runoudessa on mahdollista kuulla sellaisia ääniä, joiden on muuten vaikea päästä kuuluviin. Tai tulla näkyviin: toinen esimerkki näkyväksi, nähdyksi tekemisestä on Tytti Heikkisen Varjot astronauteista kokoelman Läski XL -sarja. Niissä saa äänen sellainen tyttö/nainen, että oksat pois: tekee mieli itkeä, nauraa ja .... entiedämitä. Jollekin voimattomalle myös noissa runoissa annetaan tila tulla esiin.

Niin kovin harmillista on, jos Timon kirja, tai Tytin, jäävät ennakkoluulojen taakse, lukemattomiin. Vain siksi, että ne on julkaissut pieni tarvepainatuskustantamo ja ne halutaan nähdä vastenmielisinä kokeellisina teoksina.

Miten sana näistä ja muista liikuttaneista lukukokemuksista sitten kulkisi ja leviäisi?

Jos ette luota Jukka Petäjään tai Hesarin tai Aamulehden tai Ilkan tai Savon Sanomien runokritiikkeihin, niin luottakaa minuun. Luottakaa runokaveriin, kirjoitustoveriin, kirjastontätiin, nakkikioskin myyjään joka pitää tiskin alla kuumia kirjoja. Suositelkaa hyviä runokirjoja ystävillenne. Kertokaa, miltä niiden lukeminen tuntui. Suositelkaa myös huonoja / hankalia / hämmentäviä / kiukkua herättäviä runokirjoja ystävillenne, kertokaa miltä niiden lukeminen tuntui.

Jos sana hyvästä runoudesta ei enää kulje vanhoja teitä, täytyy ottaa käyttöön vielä vanhemmat tiet.

tö säynt öv pöetri

The sound of poetry / The poetry of sound. Eds. Marjorie Perloff & Craig Dworkin. Äntligen! voisin kiljaista. Introdutsioonin perusteella luuletan löytäväni tästä kirjasta monta ajatusnarua sormissa pyöriteltäväksi.

"And finally, what is the specific force of poetry? What will be missed in its absence?"

I am the walrus

Olimme Pikku-Torressa lauantaina ja tulin tuoneeksi julki omia hämmennyksiäni runouden tällä hetkellä näkyvimmän ilmiön suhteen - kiinnostus runon visuaalisuuteen, kirjoituksen materiaalisuuteen ja käsitteelliseen kirjoittamiseen. (Ilmiöön liittyvät myös uudet julkaisupaikat ja vertaislukeminen.)
Hämmennystä täytyy tarkentaa, ettei kenellekään jäisi sitä käsitystä, että haluaisin kieltää tai rajoittaa.
Ei ole nimittäin kyse siitä, etten historian valossa ja tavallisen tulkitsemisen tavan eli perheyhtäläisyyden kautta ymmärtäisi yllä mainittuja osaksi runouden monimuotoista ruumista, joka eri suunnissa menee eri suuntiin ja eri tavoin. Hämmennystä aiheuttaa se, että jokin kokemuksellinen sopukka minussa viestittää, että sitä kirjoittavaa paikkaa joka kohti noita mainittuja kurkottaa, minä en itsessäni tunnista. En siis koe olevani siellä, missä monet muut (yhteisössäni) ovat. Kirjoittajana koen olevani jossain toisaalla - mutta missä. Kun sanon, että perinteessä, tuntuu että katoan sen laajuuteen.
Hassua tässä on se, että käsitteellisyys, materiaalisuus ja visuaalisuus ovat asioita, joita Tuli&Savussa on esitelty Leevin pt-kaudelta lähtien ja minunkin aikanani. Minun siis pitäisi tietää eikä hämmentyä. Mutta se osa minusta, joka oikeasti tietää, tuntee ja kokee, ja kirjoittaa, vaikuttaa olevan hitaampi ja kömpelömpi kuin se, joka on lukenut ja oppinut. Oikeasti olen mursu. Se joka on minussa ja totta.

Jotain mätää Ruotsinmaalla (?)

Tein opetuskäyttöön raakakäännökset Dagens Nyheterissä käydystä manifesti-debatista, ja ajattelin julkaista ne myös täällä. Tuolta sivuilta voi käydä lueskelemassa lisää keskusteluaaltoja, vaikkapa lukijoiden manifestin, jonka tyylissä oli minusta jotain luotaantyöntävää ("Vi Läsare" toistui siinä niin usein että alkoi repiä mieltä tms.), joten en sitä jaksanut (enää) kääntää. Vaan hops, huomasin vasta että ensimmäisen manifestin kirjoittajat ovat julkaisseet toisen osan; siihen kantsinee tutustua.

Julkaistu DN:ssä 22. elokuuta 2009
Uuden kirjallisen vuosikymmenen manifesti
av Susanne Axmacher, Jesper Högström, Sven Olov Karlsson, Jens Liljestrand, Anne Swärd, Jerker Virdborg och Pauline Wolff

Lähestymme uutta vuosikymmentä: 2010-lukua. Viime vuosikymmenen aikana nuori ruotsalainen proosailmasto on muuttunut kolmella tavalla:
- Rikos- ja chick-lit -kirjallisuus ovat vallanneet realistisen kerronnan perinteen.
- Fiktiivisen ja omaelämäkerrallisen proosan raja on pyyhkiytynyt pois.
- Sekä kirjailijat että kriitikot ovat lähestulkoon hylänneet varsinaisen (”puhtaaksiviljellyn”), taiteellisia vaatimuksia esittävän kerronnan.

Kuitenkin taiteellisesti kiinnostavimpana on toistuvasti nostettu esiin sellaista nuorta proosaa, jonka piirteet ovat aina samat: selkeä pyrkimys tutkia melkein yksinomaan muotoa ja/tai kieltä. Näitä tekstejä on harvoin tarkasteltu kriittisin silmin, ja kun kirjalliset instituutiot ovat toistuvasti palkinneet näitä kirjoja - tämä yhdistettynä lajityyppikirjallisuuksien valtavaan menestykseen - on nuori ruotsalainen proosa ajettu yhä syvemmälle periferiaan. Huolestuttavan monet lukijat ovat tänä päivänä kääntäneet selkänsä nuorelle ruotsalaiselle proosalle, mutta tästä huolimatta on kirjallisuuden sisäinen ilmasto yhä varovaisempaa, eristäytyneempää ja konservatiivisempaa.

Haluamme katkaista tämän kierteen.

1. Haluamme vallata kerronnan takaisin lajityyppikirjallisuudelta. Kerrontaa ei saa käyttää hyväksi kliseiden tai jo vakiintuneiden todellisuuskäsitysten vahvistamisessa, vaan päinvastoin kerronnan tulee haastaa lukija ja olla vaativaa.
Lupaamme, ettemme koskaan kirjoita kirjoja nuorista, pääkaupunkimiljöössä shoppaavista naisista, joiden elämän täyttävät rakkauskiemurat ja merkkituotteet. Lupaamme myös, ettemme koskaan - emme edes pseudonyymin takaa - kirjoita romaaneja komisarioista tai toimittajista, jotka ratkaisevat murha-aaltoja Öölannissa tai Gotlannissa tai Skoonessa, Bohusin läänissä, Närkesissä, Länsigötanmaalla, Itägötanmaalla, Upplandissa, Sörmlandissa tai jossain muussa ruotsalaisessa maisemassa.

2. Haluamme kirjoittaa romaaneja, jotka ilman taiteellisia myönnytyksiä saavuttavat suurimman mahdollisen lukijakunnan ja kommunikoivat, liikuttavat, häiritsevät, viihdyttävät ja tempaavat mukaansa. Haluamme kirjoittaa proosaa, joka saa vaikutteensa epiikasta - ei lyriikasta. Haluamme jatkaa siinä ruotsalaisessa romaaniperinteessä, jossa ovat vaikuttaneet sellaiset kirjailijat kuin Selma Lagerlöf, Hjalmar Söderberg, Moa Martinson, Pär Lagerkvist, Vilhelm Moberg, Eyvind Johdson, Kari Boye, Stig Dagerman, Sara Lidman, Sven Delblanc, Elsie Johansson, Kerstin Ekman, Lars Gustafsson ja Inger Alfvén.

3. Kaunokirjallisuuden ei tule omavaltaisesti käyttää hyväkseen puolustuskyvyttömien ihmisten elämäntarinoita. Lupaamme jättää Elis Schröderheimin, Hinke Bergegrenin, kuningatar Hedvig Eleonoran, Erik Gustaf Geijerin, Maria Christina Kiellströmin ja kaikki muut kuolleet rauhaan.

4. Haluamme, että tyyli ja muoto ovat kerronnalle, miljöökuvaukselle ja henkilöiden hahmottumiselle alisteisia - eikä päinvastoin. Kirjailija, jota etupäässä kiinnostaa vain muoto, aliarvioi pahasti lukijansa. Kirjailija, jota etupäässä kiinnostaa vain kieli, yliarvioi yhtä pahasti itsensä. Lupaamme, ettemme koskaan paketoi lajittelemattomia tekstejämme pahvilaatikkoon tai kirjoita romaania, joka koostuu yhdestä sadan sivun mittaisesta virkkeestä.

5. Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin omaelämäkerta. Lupaamme, ettemme koskaan julkaise omia tai jonkun toisen päiväkirjoja.

6. Ruotsalaista romaania ei pidä sekoittaa lavakomiikkaan. Hyvin kertomisen taito on taiteellisesti merkittävästi suurempi haaste verrattuna vitsien kirjoittamiseen. Sitoudumme täten koskaan rasittamasta tekstejämme yhdelläkään nokkelalla ja sharmikkaalla sanaleikillä.

7. Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin journalismi. Lupaamme, ettemme koskaan liitä huonosti naamioituun debattikirjaan alaotsikkoa ”Romaani”.

8. Ruotsalaisen romaanin ei pidä laskelmointitarkoituksessa omistautua sytyttämään sensaatioita tai hyökkäämään todellisten, nimettyjen ihmisten kimppuun. Lupaamme, ettemme koskaan kirjoita romaania diplomaatti Jan Eliassonista tai Expressenin tai Sydsvenskanin kulttuuritoimitusten työntekijöistä.

9. Haluamme palauttaa ruotsalaisen kertomisperinteen maineen vahvana ja elävänä taidesuuntauksena ja haluamme muuttaa avoimesti kommunikatiivisen romaanikerronnan itsestäänselväksi viittauspisteeksi niin kirjallisissa kuin koko yhteiskuntaakin koskevissa keskusteluissa. Lupaamme, ettemme koskaan sulkeudu instituutioihin, lehtien toimituksiin, kirjailijakouluihin tai akatemioihin ja mutise sieltä käsin katkerasti, miksi uudet rikoskirjailijat saavat jatkuvalla syötöllä komistaa Ruotsalaisen Kirjakaupan syyskatalogin kantta.

10. Kaunokirjallisen proosan rajoittamattomat mahdollisuudet tekevät siitä ainutlaatuisen taidemuodon. Me emme koskaan aio myydä sitä loppuun tai hylätä sitä, emmekä myöskään eksyä siihen. Haluamme kirjoittaa romaaneja, joita luetaan. Haluamme tehdä 2010-luvusta kerronnan vuosikymmenen.

***

Keskustelupalstalta poimittua:

Snabböversättning / Pikakäännös
1. Dekkarit ja chic-lit on pahinta mitä me tiedetään.
2. Ruotsalaisen proosan pitää noudattaa traditiota ja se pitää pitää puhtaana kansainvälisistä vaikutteista.
3. Jos kysyy luvan niin silloin saa kirjoittaa.
4. Me tykätään klassisista saagoista. Runous jne. on persiistä koska lukijan pitää vaivautua (lue: Bruno K Öijer on persiistä).
5. Pelkkää fiktiota, ei ikänä faktiota.
6. Me ollaan tylsiä.
7. Politiikka ei kuulu ihmisen arkipäivään.
8. Me ei koskaan tulla kirjoittamaan uutta ”Punaista huonetta”.
9. ”plääh”. ”Ei me mitään populisteja olla” ja ”pläähpääh.”
10. Fiktio on hyvää, me halutaan lisää sitä.
Av kajen, 00:58, 26 augusti 2009.

***
　
Julkaistu DN:ssä 26. elokuuta 2009
Kielletyn kirjallisuuden manifesti
av Torbjörn Elensky, Fabian Kastner, Sofia Stenström, Agneta Kling­spor, Mats Kolmisoppi, Hassan Loo Sattarvandi, Stefan Hammarén, Martin Tistedt, Athena Farrokhzad, Aase Berg, Åsa Maria Kraft, Pär Thörn, Oline Stig, Peter Fröberg Idling, Monika Fagerholm, Mats Söderlund, Elisabeth Hjorth, Cecilia Davidsson, Anna-Karin Palm, Sara Gordan, Gunnar Ardelius, Anneli Jordahl, Susanna Alakoski, Stefan Lindberg, Jörgen Lind, Hanna Nordenhök, Tom Malmquist, Joar Tiberg, Anna-Karin Selberg, Anna Hultenheim, Vendela Fredricsson.

Kaunokirjallisuus on aina vähän suurempaa kuin mitä yksittäisten teosten perusteella voi kuvitella. Kerronta kantaa mukanaan niin rajattomasti monenmoisia mahdollisuuksia ettei yksi historia riitä niitä kertomaan. Puhtaaksiviljeleminen ei anna muuta satoa kuin ravinneköyhän viljelijän.

Me haluamme ristipölyttää, varttaa, lainata, varastaa, antaa, pakottaa itsemme ja jakaa toisten kanssa omat salaisuutemme. Haluamme matkustaa, tulla kotiin, kokeilla, turmeltua, kommentoida, reflektoida itseämme, maailmaa ja kirjoittamisemme paikkaa tässä kaikessa ja tehdä sen innostuneella ja elävällä nykyproosalla, joka näkee paljon kauemmas kuin vain omaan napaansa. Haluamme tehdä työtä kollegoidemme kanssa parantaaksemme olosuhteita sen sijaan että osoittelisimme sormella toistemme valintoja ja teoksia. Myös reviirimerkkaukset kuuluvat meidän mielestämme kirjallisuuden hillitsemättömään liikkeeseen.

Taitamattomuuden tai kateellisuuden ei pidä rajoittaa kertomista. Useamman pitää saada tehdä enemmän. Kaikille on tilaa. Emme ole sylikoiria, puremme kättä joka meitä ruokkii, jos se on tarpeellista. Emme halua sopeutua johonkin tiettyyn traditioon, emme edes halua mukautua lukijan tarpeisiin, luotamme lukijaan sitä enemmän. Lupaamme kirjoittaa dekkareita salanimellä, kertoa nuorista ihmisistä ja heidän shoppailuahdistuksestaan ja rakkaussuhteistaan. Lupaamme kirjoittaa myrtseistä komisarioista kaikenlaisissa sumun peittämissä maisemissa.
Tulemme kirjoittamaan täysin tietoisina siitä, että myös tyyli ja muoto ovat osa sanomaa.

Lupaamme olla selittämättä omia työtapojamme niin että tyhmäkin ymmärtää, päinvastoin lupaamme kunnioittaa lukijoiden älykkyyttä. Lupaamme käyttää sekä omaa että muiden kokemusta, kertoa tarinoita elävästä elämästä, oikeista ihmisistä tai historiallisista hahmoista, jos meitä niin huvittaa. Voi olla, että pakkaamme tekstimme sikin sokin hattu-, kenkä- ja muuttolaatikoihin ja kirjoitamme 10 000 sivun pituisia virkkeitä tai jos niikseen tulee, trilogian joka koostuu yhdestä ainoasta sanasta (joka jää kätketyksi).

Kaunokirjallisuus on täysin toinen ilmaisumuoto kuin pastori Janssonin postilla, mutta jos tuosta postillasta sattuisi olemaan jossakin kirjoittamisessamme hyötyä, emme me pidättäydy sen käyttämisestä. Ruotsalaisella romaanilla on ruskeat silmät ja musta tukka, se on kaljupäinen, vihreäsilmäinen, sokea ja vinonenäinen. Sillä on runokokoelma rintataskussa, passi takaplakkarissa ja jalassa korkeat korot. Sen voi sekoittaa saarnaan, lavakomiikkaan, puhelinluetteloon, käsiohjelmaan, käyttöohjeeseen tai tietokoneohjelmaan. Se rakastaa vaikeaselkoisuutta joka menee ovien läpi, löytää oikotiet ja käyttää kuulusteluissa lunttilappua, ja jos on tarpeellista se kaveeraa journalismin kanssa, niin kuin se on tehnyt sitten Almqvistin päivien. Ruotsalainen romaani piru vie saa polttaa tupakkia ja hyökätä kenen tahansa kimppuun sen ikinä tekee mieli. Ruotsalainen romaani on välillä täysin vintti pimeänä, kun siltä tuntuu ja huvittaa. Se hyökkää takaapäin sekä eläviä, kuolleita että nimettyjä ihmisiä vastaan.

Kaunokirjallisen proosan rajoittamattomat mahdollisuudet tekevät siitä yhden taidemuodon muiden joukossa, ja se voi parhaiten vuoroviljelyn, avoimuuden, konfliktien, kohtaamisten ja maailmanympäryspurjehdusten ansiosta, jolloin se voi lunastaa mahdollisuutensa kaikista tärkeimpänä viittauspisteenä kaikille mahdollisille keskusteluille. Haluamme kirjoittaa kirjoja, joita luetaan ja hypistellään ja jotka kuluvat vihaisten veronmaksajien käsissä, joita lainataan ja levitetään niin paljon kuin mahdollista, joita siteerataan, imitoidaan ja käännetään. Haluamme tehdä koko 2000-luvusta rajattomasti kasvavan kaunokirjallisuuden vuosituhannen.

"I must keep it outside myself and simultaniously make it unfamiliar."

Close-reading of non-existing texts is a political act, by Jörgen Gassilewski

Almost-sleepless in Saari

I have begun my two month artist-in-residence -stay at the Saari Manor in Mietoinen on Tuesday 1st of September. Hopefully by the end of this time I will have gotten some good writing done. So far very good. Except sleeping... not so good. Maybe it will change, hopefully, keeping fingers crossed.

Kiitos konffan osallistujille

Kiitos eilisen Poetiikkakonferenssin osallistujille. Olihan meillä hieman vastoinkäymisiä, viime hetken sairastumisia ja jalan telomisia, mutta selvittiin. Kiitos runoilijoille, jotka paikkasivat poissaolevia. Aamupäivällä päästiin keskusteluvauhtiin, ja iltapäivän päätti kolmen muskettisoturin kolmipäinen puheenvuoro "mitä runouden pitäisi tehdä". Nuorten miesten loppuheitot olivat oikeastaan juuri sellaista provokaatiota, mitä olisi voinut kuulla enemmänkin. Ehkä jokin varovaisuus pitää meitä otteessaan... Ehkä puhun vain omasta puolestani. Mutta jokin kynnys tuntuu olevan runoudesta ja politiikasta puhuttaessa; tai omassa ajattelussani; haluaisin oivaltaa jotain, mikä vielä ei ole tapahtunut. Näkökulmien kehittämistä ja keskustelua aihe/e/ista pitää siis jatkaa. Mielestäni konferenssissa esitetyt runot ja videorunot kannustavat siihen.

Näitä vilkuilin tänään.

http://ululate.blogspot.com/2009/08/disjunction-is-not-dead.html

http://exoskeleton-johannes.blogspot.com/2009/08/american-hybrid-review.html

Kuntarunosuomi, eikun suoni

Uusin runoni "Esipuhet" on ilmestynyt Kaks.fi, Kunnallisalan Kehittämissäätiön nettilehden sivuilla heinäkuun puolessa välissä. Olen osallinen Kuntarunosuoni-projektissa, jossa - kuinka monta meitä nyt onkaan - runoilijaa kirjoittaa runoja "omasta" kunnastaan; sivustolla julkaistaan uusi runo joka maanantai. Seuraavan kerran kirjoitan Ilmajoesta syyskuun alussa. Tehtävänanto on minulle mieluinen, koska se on tosi vaikea. Suhde kotikuntaan ja Etelä-Pohjanmaahan on monin tuntein kyllästetty, mutta se, että olen asunut Helsingissä vuodesta 1994, tuo kirjoittamiseen mukaan pakollisen tietoisuuden siitä, että pitää punnita ajatuksiaan ja tuntemuksiaan erityisen tarkkaan; miten toisaalla oleminen vaikuttaa siihen, miten koen, näen, ajattelen. Ensimmäinen ajatukseni nimittäin oli, että kirjoittaminen on mahdotonta, pitäisi olla siellä, siinä, mistä kirjoittaa. Sitten muistin emigranttikirjailijat. Joten ehkä se ei olekaan mahdotonta. Mutta jollain tavalla koen itseni silti huijariksi; mennä puhumaan jonkin sellaisen puolesta, jonka puolella ei edes ole, koska ei ole eikä voi olla siellä läsnä. Tähän kietoutuvat tuntemukset siitä, että ei ole "oikeasti" tai "tarpeeksi" pohjalainen... Mistä lienee tullut pohjalaisille niin suuri tarve määritellä omaa pohjalaisuuttaan, korostaa sitä, niitä yhteisesti tunnustettuja piirteitä, sitoutua niihin, testata itseään niitä vasten, että menikö nyt oikein, ja kuinka mukavaa meillä onkaan kun ollaan samalla tavalla samanlaisia koko porukka, ja muut on meidän krannista. Tuota "Esipuhet" runoa varten luin Kytösavut -julkaisuja vuosilta 1945, 1946 ja 1947. Suosittelen lukemaan. Eteläpohjalaisuuden stereotypiat hyppivät niistä silmille; haluaisin yrittää ymmärtää tuota itsensä/itsellisyytensä/ itsekorostamisen tarvetta... koska koen sitä itsekin, mutta ulkopuolisena, vaillinaisena.

Puffi: Nihilin ohjelmaa Runokuussa

Runokuu nousee Helsingin taivaalle Taiteiden yönä, perjantaina 21.8 ja pysyy siellä viikon, torstaihin 27.8 asti. Nihil Interit on mukana järjestämässä ohjelmaa.
　
PE 21.8
Taiteiden yönä Kulttuuriareena Gloriassa (Pieni Roobertinkatu 12) on Glorian yö klo 18-01.30. Luvassa on runsaasti runoa ja muita taide-esityksiä, myös kustantajien kirjamyyntiä. PoEsian tämän syksyn runoilijoista esiintymässä ovat TYTTI HEIKKINEN ja KRISTIAN BLOMBERG. Syksyn kirjoista julkaistaan kaksi ensimmäistä, Tytti Heikkisen toinen kokoelma _Varjot astronauteista_ ja VILLE LUOMA-AHON esikoisrunokokoelma _Ruumiita_. Kirjoja on saatavilla sekä Kirja kerrallaan -kustantamon että Nihil Interitin myyntipöydästä. Seuraa syksyn kirjojen ilmestymisaikataulua ja nettijulkaisua poEsian sivuilta os. http://poesiasarja.wordpress.com/.
　
SU 23.8
Sunnuntaina 23.8 tervetuloa Helsingin Poetiikkakonferenssiin. Kiasma-teatterissa (Nykytaiteen museo Kiasma) klo 10-18 kysytään runouden ja politiikan suhdetta. Vastauksia haetaan sekä puheenvuorojen että runoesitysten avulla, keskusteluakaan unohtamatta. Oman osansa pohdintaan tuo Saaren kartanon visuaalisen runouden työpaja. Sunnuntaisen aivotyön kruunaa Korvat auki ry:n järjestämä konsertti.
Koko ohjelma löytyy konferenssin kotisivuilta os. http://poetiikkakonferenssi.wordpress.com/.
Konferenssin vetovastuu on Nihil Interitillä ja sen perustamalla Runouden yhteiskuntavastuu ja vaikutusmahdollisuudet -ajatushautomolla. Yhteistyökumppaneita ovat Runokuu, Saaren kartanon Vispo-työpaja, Kirjallisuudentutkijain seura ja Korvat auki ry.
Konferenssiin on vapaa pääsy.

TO 27.8
Torstaina kisataan Helsingin slam-mestaruudesta ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16-20) alkaen klo 17.30. Tule ja ilmoittaudu paikan päällä viimeistään klo 17.00!!! Runoilija KATI NEUVOSEN juontamassa Poetry Slam -kilpailussa etsitään Helsingin edustajaa Poetry Slamin suomenmestaruuskisoihin, jotka pidetään tänä vuonna Kotkassa, Adventuren lasti -tapahtumassa lauantaina 29.8.2009.
Lisätietoja lavarunoudesta löydät Runokukko-blogista, http://www.runokukko.blogspot.com/.
　
Runoyhdistys Nihil Interit on myös Facebookissa, etsi meidät ja liity ryhmän jäseneksi. Saat ennakkotietoja yhdistyksen toiminnasta: tapahtumista, kokouksista, suunnitelmista.
Runokuun koko ohjelma osoitteessa http://www.runokuu.fi/.

aiiM

on vacation from this. vapaalla tästä. // Kesä jatkuu, kesä.

Leevin kymmenen kirjaa

Leevi on julkaissut tapansa mukaan muualla (tällä kertaa Särössä) julkaistun tekstinsä myös nettisivuillaan, kiitettävä käytäntö. Linkkaan siihen, koska se herättää halun lukea näitä teoksia, tai lukea joitain muita teoksia; ihan sama, kunhan vain alkaa unelmoida mahdollisista lukemisista. Tulee sellainen toivomisen ja muistamisen tunne.

Arvo vai arvoitus - runokritiikin käsittely jatkuu

Nihil Interitin Turun kirjamessuilla 1.-2.10 2009 järjestämän runokritiikkiseminaarin "Arvo vai arvoitus" ohjelma on julkaistu. Kuten myös haku samalla järjestettävään kahteen TYÖPAJAAN. Niihin on ilmoittautuminen käynnissä. Kts. ohjeet Tuli&Savu Netistä!

Kritiikkiseminaari ja työpajat ovat osa Nihilin kritiikin teemavuotta. Vuoden käynnisti Tuli&Savun tammikuussa ilmestynyt kritiikkinumero 4/2008. Numero & siinä julkaistut kritiikkikokeilut ovat herättäneet edelleen keskustelua mm. Maaria Pääjärven blogissa. Linkit keskusteluihin löytyvät lehden sivuilta.

"Since the early nineties, an ever increasing number of artworks have
been created on the basis of preexisting works; more and more
artists interpret, reproduce, re-exhibit, or use works made by others
or available cultural products. This art of postproduction seems to
respond to the proliferating chaos of global culture in the information
age, which is characterized by an increase in the supply of works
and the art world's annexation of forms ignored or disdained until now.
These artists who insert their own work into that of others contribute
to the eradication of the traditional distinction between production and
consumption, creation and copy, readymade and original work. The
material they manipulate is no longer primary. It is no longer a matter
of elaborating a form on the basis of a raw material but working with
objects that are already in circulation on the cultural market, which
is to say, objects already informed by other objects. Notions of originality
(being at the origin of) and even of creation (making something
from nothing) are slowly blurred in this new cultural landscape marked
by the twin figures of the DJ and the programmer, both of whom have
the task of selecting cultural objects and inserting them into new
contexts."

Nicolas Bourriaud: Postproduction (2005 [2002])

Via Martin Glaz Serup

Suom. kts. Teakin (huono suomennos, näin silmäiltynä ainakin)

ja yksi juttu vielä

Nuori Voima 2/09 ilmestyi ennen vappua ja sillä on jotain tekemistä runouden kanssa; minä ja Marko Niemi päätoimitimme sen. Nettisivut! tehtiin kans. Ne ovat hienot ja hyvät; kannattaa käydä lukemassa. Julkaisimme siellä mm. Daniela Flomanin viime Poetiikkakonferenssissa pitämän alustuksen, jonka voi katsoa pistäneen vauhtia tänä vuonna käynnistyneelle runokritiikkikeskustelulle. Viime torstaina 7.5 Runotuli-klubilla täällä Helsingissä Café Mascotissa lehteä juhlittiin - etenkin siinä julkaistuja debytantteja. Joista olemme Markon kanssa varsin iloisia & ylpeitä: Pilvi Pääkkönen, Einari Paakkanen, Timo Harju, Irina Javne ja Kristian Blomberg. Että onnee!

Pietarilaisen runoilijan Aleksandr Skidanin esseestä "Poetry in the Age of Total Communication":

"Let’s summarize. The center of creative work has shifted to the visual arts because (1) they immediately reflect, and partly coincide with, the new technogenic environment, (2) which mobilizes the cerebral and sensorimotor resources of human beings along with the earth’s natural resources and outer space. (3) The visual arts correspond to the dominant regime of temporality and synthetic perception established by the mass media. (4) They are inscribed in the culture industry and, consequently, (5) in the capitalist machine, which deterritorializes any form of identity based on linguistic competency. This competency has been replaced by (6) an expanded (re)production and consumption of audiovisual images, (7) which now form the primary zone for experiments with the collective unconscious. This unconscious is nowadays not structured like a language (per Lacan), but like an exteriorized sensorium, a screen-projected ectoplasm whose center is nowhere, but whose affects are everywhere."

Tämänkin tyypin ajatteluun haluaisi tutustua, mutta ei ole tullut vielä. Nyt luen blogista, että käännöksiä ranskasta englantiin ei edes kovin paljon ole, ja sehän tietää että tie nousee pystyyn. Nämä sanat herättivät tällä kertaa kiinnostuksen: "Another prize-winning collection was Voyageurs de la voix (Voyagers of the Voice), 1986, which, as the title suggests, relates to Meschonnic’s conviction that epic, with its close etymological connexion to voice, is present in all genuine poetry as its fundamental historicity; and which also suggests the fundamental relation of the subject in the poem to history and to society in an ongoing adventure into the unknown. Indeed his general critique of all European poetry in the last 150 years is partly what he considers to be its bias towards the lyrical, a tendency he traces to the Romantic confusion of the subject with the individual." Meschonnic Henri (1932-2009)

Mest innovativa, överraskande och kreativa

Miten vältetään kulttuurisivujen muuttuminen pelkästään houkuttelevaksi esittelysivustoksi?

"Ett tredje svar är att tidningsmakarna på nytt måste våga tro på innehållets rätt att styra formen. Det rör sig inte längre om kulturradikalismens politiska motsättningar utan om något så självklart som att också tankar bör få ta form och plats.
Det handlar om en återgång till kultursidan som dagstidningens mest innovativa, överraskande och kreativa del."

Tuva Korsströmin ajatuksia ja keskustelua herättävä kolumni HBL:ssä, sanomalehtien kulttuuriosastojen kriisistä, tehtävän hämärtymisestä. Huomenna Poikki!-taiteellisessa kirjallisuustapahtumassa Korjaamolla toivottavasti keskustelua myös tästä aiheesta, kun kulttuurilehtidebatti käynnistyy.

Klo 13 Kulttuuria kioskeihin! Onko taidelehti tarkoitettu vain harvojen herkuksi? Johtuuko taidelehtien pieni levikki niiden sisällöstä? Vai siitä, että niitä myydään niin harvoissa paikoissa? Taidelehtien kohdeyleisöstä ja irtomyynnistä keskustelevat Pasi Somari (Akateeminen kirjakauppa), Minna Tawast (Tanssi-lehti), Martti-Tapio Kuuskoski (Nuori Voima) ja Mikael Brygger (Tuli&Savu). Keskustelun juontaa Kultin toiminnanjohtaja Kitti Suoranta.

Takiaiset siilipolulla ja Hyvän kukkia

Olen kevään täällä Haminassa, Jamilahden opistolla kirjoittajalinjan vastaavana opettajana - Tommi Parkon sijaisena, joka on residenssissä.

Ensi lauantaina opiston Toveripäivillä julkistetaan opiskelijoiden teksteistä koottu antologia, toimittamani Hyvän kukkia. Kirjalle on juuri tehty omat sivut, käykää katsomassa.

Ja kirjoittajalinjan tunnelmia voi seurata opiskelijoiden pitämästä blogista Takiaiset siilipolulla.

Anna H

Parnasson sivuilta sain tiistaina lukea, että uudessa lehdessä olisi Ville Hytösen muistokirjoitus Anna Halmkronalle. Ensi reaktioni oli tietenkin hämmennys ja järkytys: mitä oli tapahtunut? Yöllä ehdin nähdä untakin Annasta, siinä kysyin Villeltä mitä oli tapahtunut ja hän vastasi, että Annan kuolema johtui yksinäisyydestä (itse asiassa viikon mittaisesta yksinäisyydestä, miksi viikko, sitäpä en tiedä). Vasta Villeltä seuraavana päivänä saamani vastaus sähköpostitiedusteluun sai epäilykseni heräämään.

Olin tutustunut Annaan paremmin, jos nyt niin voi sanoa, toissa vuonna syksyllä, kun Ville-Juhani Sutinen ehdotti uutta käsikirjoitusta poEsiaan ja tarjoutui myös kustannustoimittamaan sen. Anna oli jo tuttu nimi, hänen runojaan oli julkaistu Nokturnossa. Ville-Juhani oli tuttu ja luotettava ystävä, joten mitään en osannut epäillä; vaikka Anna oli ehkä hieman hankalasti tavoitettavissa, ja usein matkoilla. Hän oli hankkinut koulutuksensa ulkomailla, ja vaikutti kyvykkäältä nuorelta naiselta. Minulle muodostui kuva modernista nomadista, joka halusi säilyttää itsenäisyytensä suhteessa runousyhteisöön; hänen suhteensa yhteisööön instituutiona oli omalla tavallaan välinpitämätön, mutta joissain kohdin myös piikikäs. Annan persoonassa ilmenneen särmikkyyden, katkeruuden pienen häivähdyksen, tulin tulkinneeksi juuri sellaiseksi persoonallisuuden piirteeksi, jonka yhteisöön kuulumattomuus, halu kuulua ja halu pysytellä siitä ja sen mekanismeista etäällä, ihmisessä synnyttää.

Annan esikoiskokoelma, jonka kirjaksi tekemisestä vastasin, ilmestyi vuosi sitten helmikuussa. Julkaisua suunniteltiin Poikki!-tapahtumaan Tampereelle, yhdessä Tytti Heikkisen kirjan kanssa. Anna ei kuitenkaan päässyt paikalle. Carol Ann Duffy - brittiläinen hieno runoilija! - oli Yorkin yliopistolla esiintymässä tai luennoimassa tms. ja Annalla oli mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Hänen paluunsa Suomeen siis viivästyi, ja julkaisutilaisuuden järjestäminen jäi hamaan tulevaisuuteen.

Seuraavan kerran taisin kuulla Annasta vasta syksyllä? kun hänen uusia runojaan ilmestyi Nokturnoon - pidin niistä! Hieman myöhemmin Anna otti minuun ja Leevi Lehtoon yhteyttä, ja kyseli Poetiikka "seminaarista". Hän tarjosi esitelmää tutkimusaiheensa pohjalta. Muistan aiheesta lyyrisen minän (identiteetin?) lisäksi vain sen, että siinä oli joku "vitun" tai muu kiroilu. Pidin kiroilua hieman outona, ehkä varsinkin naiselle tuollainen piikikkyys ei ole tyypillistä. Mutta olin innokas kuulemaan, mitä Annalla olisi sanottavaa! Uskoin hänen näkökulmansa tuovan runouskeskusteluun jotain uutta, kiinnostavaa. Olin iloinen, että hän oli ottanut meihin yhteyttä.

Viimeinen yhteydenpito Annaan tapahtui noin kuukausi sitten. Tiedustelin Annalta tarkemmin hänen tutkimusaihettaan. Kerroin, että minä ja Marko Niemi toimitamme Nuoren Voiman Runous-numeroa, ja että olisin halunnut kuulla tarkemmin hänen ajatuksistaan - josko ne voisivat rimmata meidän teemakehittelyjemme kanssa. Anna lupasi palata asiaan helmikuun alussa, kun palaisi Skotlannista. Ehdin jo odottaa hänen yhteydenottoaan. Hänen mahdollinen esseekirjoituksensa oli tulevan lehden sisällysluettelohahmotelmassamme kohdassa "kysytyt, ei varmistusta".

Juuri kun olisin saanut mahdollisuuden tutustua Annaan paremmin, hänet kadotettiin. Ja se on surullista.

Tuliaisia

"Hallelujaa! Täältä tulee pian muutakin kuin vain valoa kansalle!" Tai jotenkin noin meni yksi säe Tytti Heikkisen uudesta flarf-runosta, joka toi naurunkyyneleet silmiin Bilingua Cafen sankassa tupakansavussa, korkeiden kirjahyllyjen katveessa. Terveiset siis Moskovasta, upea reissu, hirviömäinen, kolossaalinen kaupunki, joka avautuu sisäänpäin, syvälle, kerroksiin. Saman lauantai-illan aikana oltiin mukana kahdella kirjallisuusklubilla: fin-rus-soundpoetry at Bilingua ja multimedia-ambientmus-russianprose-finnishpoetry jollain toisella klubilla Bolshoi-teatterin takana. Sunnuntaina pidettiin ihan ufoa seminaaria non-fiction messuilla: puolentoista tunnin pläjäys suomalaista kokeellisinta runoutta salilliselle venäläisiä, joista suurin osa pysyi mukana koko shown ajan! Paljon paljon paljon pieniä ihmeitä ja ihania ihmisiä: loistavaa matkaseuraa; teille: iso rutistus!

Vilpitöntä menoa Moskovaan

Perjantaina lähden ensimmäistä kertaa Moskovaan. Upeaa. Matkaseurakin on niin hyvää että oksat pois: Marko, Leevi, Tytti, Jaana, mm.

Syy matkaan ovat kirjamessut, joiden teemamaana on Suomi. Sunnuntaina järjestämme Leevi Lehdon johdolla seminaarin suomalaisen runouden teknofuturismista; oma panokseni on runojen esittämisen lisäksi essee "Vilpittömyyden ylistys! Keinotekoisuus ja koneet suomalaisessa nykyrunoudessa". Sen on kääntänyt venäjäksi Arvi Perttu. Runojeni venäjäntämisestä vastaavat Elena Belysheva ja Sergei Zavjalov. Iso kiitos heille!

Niin, ja lauantaina jo pääsemme lauteille Bilingua Caféssa, jossa esiinnymme moskovalaisten kollegoiden kanssa.

Antologia jonka kanssa matkustamme Moskovaan viikonlopuksi, valmistui eilen ja meni tänään painoon. Kiitos kuuluu Leeville & ntamolle & kääntäjille:
http://ntamo.blogspot.com/2008/11/21.html

Tarpeellisia näkökulmia

Tämä avittanee meitä arvioimaan tämänhetkistä runonkirjoittamisentilaa ja toivottavasti juuri miettimään sen arvioimisen perusteita. Kyseessä siis Juri Joensuun lisensiaatintutkimus "Kirjoitus, mediaalisuus, proseduraalisuus – näkökulmia kirjallisuuden teknologioihin" Jyväskylän yliopistosta. Kiinnostavaa pohtia äänen ja kirjoituksen eriytymistä ja sitä, mitä on nousemassa lyyrisen rinnalle runouden määritelmiksi. Ja mitä tämä sitten tekee runon lukijalle. Se ehkä onkin se isoin juttu: lukeminen muuttuu valtavasti.

"Tassa, jalleen kerran, puhe ja kirjoitus asetetaan vastakkain. Sivuttuaan kirjassaan aiemmin Mallarmen, Apollinairen ja Joycen ”vallankumouksellista nakemysta kirjoituksesta” (mt., 215), jossa kirjoitus irtoaa monentyyppisista siihen projisoiduista puheen oletuksista, Harris kertoo, etta uuden teknologian ansiosta myos kirjallisuus voitaisiin ja pitaisi nahda –tekijan itseilmaisun, alku- ja omaperaisen aanen, ajatuksen tai tunteen lasnaolon tai kommunikaation sijasta –yksinkertaisesti ”verbaalisten mahdollisuuksien kartoittamisena”."

(Kun kopioin, ääkköset katosivat; jääköön noin.)

Otteita päivän kirjaimista

Mitä tapahtuu, kun runon minä tajuaa keinotekoisuutensa ja reagoi siihen? 2000-luvun runous? Miksi vilpittömyys on ongelma? Miksi "tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei 'tyydy toistamaan itseään'?

C) RUNON MINÄ PURETAAN JA KOOTAAN UUDELLEEN JA TUODAAN TAAS NÄYTTÄMÖLLE KÄYTTÄEN (JÄLJITELLEN) KAIKKIA EDELLISIÄ NÄYTTÄMÖLLEPANON TAPOJA

"Tunteva ja kokoava magneettinen voimakeskus ei tyydy "toistamaan itseään", niinkuin on tapana sanoa: se pyrkii avartamaan ominta piiriään, puhtaan sisäisyyden piiriä, uhmaamalla voitollisesti tavallisinta persoona-asennoitumista ja pysymällä kuitenkin itsenänsä. Ja huomataan, että oikea lyyrillinen intensiteetti ei suinkaan vähene, vaan voittaakin lisäksi aavistamattoman määrän elämystuntuisia ilmeitä ja eleitä." Lauri Viljanen, Lyyrillinen minä ja muita kirjallisuustutkielmia. WSOY 1959.

Saada ravintoa, tulla ravituksi, olla ravittu

Iskä on netissä. Puhuimme Siljan kanssa tänään teonsanoista, esinesanoista ja sanoista jotka osoittavat ja luovat suhteen. Siinä välissä söimme hyvää currytofua ja hyvää kookoskanaa (Happy Garden Sörnäisissä). Puhuimme lisää koneistoista (ja Silja käytti yhtä sanaa, jota en nyt muista): millainen kone runo on, riippuu paljon sen verbeistä, millaisista tiloista (jotain mikä on eikä muutu) tai millaisista tapahtumista (se mikä muuttuu), runo on tehty. Iskä kertoo näistäkin asioista enemmän.

Once in a lifetime experience

Toista kertaa tuskin tulee: Minä ja Elias Lonnrot! & Francis Picabia, Hans Arp, T. S. Eliot, James Joyce, Christian Bok, Marko Niemi, Sven Laakso, Andre Breton, F. T. Marinetti, Wallace Stevens, Gertrud Stein, Velimir Hlebnikov, Anna Ahmatova, Robert Desnos, Olli Sinivaara, Alcoholic Poet, R. Huelsenbeck, Tristan Tzara, Leevi Lehto, Ezra Pound, Karri Kokko, Esa Makijarvi, Wassily Kandinsky, Kurt Schwitters, Paul Verlaine, Rainer Maria Rilke, Raymond Queneau, Kurt Vonnegut, Pierre Reverdy, Aki Salmela... jne. Kaikki samassa antologiassa. Huom. myös miten hyvin suomi-runo mukana!

Oma tuotokseni löytyy sivulta 2700. Ei runosta niin väliä, kunhan nimi on oikein ja kello näkyy. Nyt pitäisi vain miettiä, mitä tämä tarkoittaakaan. Niin, ja julkaisuni paljastui minullekin vasta Karrin kautta.

Älä satuta itseäsi sammakko,

on vain pidätelty huuto
tämä tiheä metsä,
harvoja puita jotka pelkäävät

mutta prinsessaa ei ole,
hän haluaa kerjäläiseksi Minotauroksen linnaan
nauraen sylissään kultainen pallo
ja hiljaisuus.

Diktaattori, minä panen maan asiat kuntoon, sanoo
Täällä minä olen, keittiössä!
Minä tartun käteen

se on linna johon hän eksyy, Purgatorium,
ja kaikki ovet on lukittu auki
olkoon siis kiitetty tämä paikka.

Tässä paikassa voi selvitä vain muuttumalla
runoilijaksi,
muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä

Mutta hän, jolla on sammakon osa näytelmässä
enkä tule takaisin, en tahdo tulla
risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja talutti
pois

häneen rakastuivat kaikki kun hän juoksi
ja hänen kultainen ruumiinsa kipinöi
hänen ruumiinsa kipinöi, hän on tullut hulluksi:
suurisilmäinen lapsi kasvoillaan kummastus

Minä tartun käteen
ja pudotan siihen rintani himmeän pallon
Sammakkoni, se on totisinta totta,

lapsena tytöt leikkivät prinsessaa
mies säikkyy, miehen on vaikea puhua
ja tässä metsässä ääni on hikeä märkä

varastin sen, ja sitä minä kannan kohti
ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
ja hengitykseni minä puhalsin ja jätin mykäksi

nukkuvien huoneiden kennoissa, hotelleissa
keräävät hattunsa päähän ja kävelevät valtaan.
Sammakkoni, se on totista totta,

kruunu on pudonnut prinsessan hiuksilta
ja kosteat tornit kasvavat maasta
jossa hissin rautainen kaivo nielaisi kultaisen lelun.

Täällä minä olen, keittiössä!

Voi syvänsiniset kaksoistähdet,
jossa leikit uhrataan verisin menoin.
Näissä painovoimakentissä luhistuvat huvimajat

ja vihaa ja kaipaustani kannan, joka hetki
yksin
olen yksi ja yksinäni
en ole mitään,

olen esine joka toivoo kuin ruoho,
olen noussut tähän, nyt olen tässä ja puhun
en laintauluja kanna, vaan rakkautta
kovera tämä paikka ja kaikki sitä myöten, metsä

muuttuu satamaksi ja unohtaa nimensä.
Tämä on seutu jolla puut aukeavat ja täällä sisällä
riipun alassuin aukossa.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka
kunnes pimeä muuttuu mullaksi
ja tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia.

Olkoon siis kiitetty tämä paikka

muuttuu satamaksi ja unohtaa

Kuka ei häntä rakastanut?

Oi sinä joka kiipeilet patsaita,
meidän välillämme on tyhjyyden sininen meri
sen jälkeen kaikki on totta, sinä et selviä
sinisenmusta Minotauros.

Nämä rivit ovat hyvin vähän todennäköiset, sillä
olen noussut tähän, ja kun tulen alas
Minä tartun käteen

risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta ja
talutti pois

enkä tule takaisin, en tahdo tulla
Olen noussut tähän, en ole Mooses
öisin näen unta pohjaan vajonneesta veneestä

kaikki on niin kuin ennenkin, sama nainen
nauraen sylissään kultainen pallo
ja unessa sanon: minä

olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka
suuren hotellin kokolattiamattojen hiljaisuuteen
nauraen sylissään kultainen pallo

siellä,
pitsiverhojen takana
tulee täyteen kuiskauksia kuin kukkia

Runko

... metsä metsästä metsään metsässä metsästää mäntsälä mänttä mänttään mäntyä männyllä männyissä mennyissä mennyistä mentyyn mäntyyn mentiin myitiin möin menin meinasin input pampua pah pah pah pah pah mahdut tuut tuut tuut tuut suus suus suus suus puut puut puut puut puup puup puup puup pulp glup noh plooh. Oh. Noh. Soh. Doch. Vee Kirskuna. Taas takaisin taas ekaa tokaa taas kertaa taas eka toka kolmas taas ekku tokku kolkku nelkku vilkku taas taas taas nelijalka eluk kah tuossa ui ali pajun mä sä täh häh nää metsät nään täs enkä puita siitä hiiteen mene heh nyh vaiko sitten [JATKUU (kaikuu)] pölleissä tölleissä metsäteissä häissä missä metsählätä...

Rone' jjakuno i jjjjjjäännnnj

Thank you Tomomi! Mutta Henriikan sanoin paremmin,
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
ja parhaiten Pennsoundissa:

Viikonloppulentoon

Sinne!

Sun suu, ruusupuu
jonka ylle lumi kertyy
ja tuoksuu pihan puheet.

Vanhasta tottumuksesta, mainostan tilaisuutta jossa itse esiinnyn!

Tänään illalla Huvilassa esiinnyn yhdessä ruotsalaisen runoilijan Ulf Karl Olov Nilssonin kanssa, jonka viimeisimmän runokirjan Synopsiksen Leevi on juuri julkaissut suomeksi. Siellä myös Henriikka Tavi ja Sirpa Kyyrönen, sekä unkarilainen Akos Szilagyi yhdessä Juha Valkeapään kanssa; Akosin nimeä en nyt ehdi hakea tuolta jostakin ja kirjoittaa oikein, kun oikeasti pitäisi jo juosta. Osallistumme tilaisuuteen, jonne pitäisi kait joka vuosi tulla enemmän väkeä, että kaikki rahoittavat tahot olisivat tyytyväisiä. Saapas siis nähdä, miten meille tänä vuonna käy, täytämmekö toiveet vai emme. / Kommentoin itseäni tänään seuraavana päivänä: omat odotukseni ilta täytti ja enemmänkin: Henriikan ja Sirpan metaforinen tandem oli kaunista ja kuulasta kuultavaa, ei kaunista ja epätotta vaan sellaista totta, josta tunnistaa itsensä ja jonka läpi silti näkee jonnekin muualle; Akosin ja Juhan esityksen jouduin kuuntelemaan lavan takaa, mutta runolaulu oli sinnekin asti vaikuttavaa. Meidänkin esityksemme meni suunnitelmien mukaan ja tuntui hyvältä kokonaisuudelta.

Konferenssiviikonloppu on takana ja mahanpohjalle jäi levollinen, iloinen tunne siitä, että onnistuimme tekemään tapahtuman, joka antoi osanottajille jotain sellaista, mitä heillä ennen ei ollut. Konferenssia ei ollut rakennettu konfliktin perustalle, emme esittäneet kovaa ja kirkasta haastetta, tavoitelleet tikaria isänmurhaa varten; annoimme tilan erilaisille äänille ja lähtökohdille, ja toivottavasti onnistuimme herättämään ajatuksia: miten tästä eteenpäin? mihin huomion kohdistuminen seuraavaksi? minkä käsittelemistä pitäisi jatkaa ja aloittaa?

Ja koska omasta näkökulmasta ei pidä tehdä universaalia, laitan vain itselleni muistutusmerkiksi lauseen, jossa kehotetaan luopumaan kivasta ja mukavasta; ja mietin nyt muutamaa eri asiaa. Todellakin, on ehkä aika alkaa työskennellä tietoisesti maan alla ja luopua runouden mainostamisesta: ne jotka haluavat tulla kohdatuksi ja haluavat kohdata jonkin muun kuin vain itsensä ja sen, mikä on helposti käsillä, varmasti löytävät kohtauspaikoille tästäkin eteenpäin. Toiseksi, olisi aika luopua pelkästään kivasta ja mukavasta solidaarisuudesta, joka hyväksyy kaiken (tai ei hyväksy mitään muuta)... Sillä puhe nykyrunouden moniarvoisuudesta on latteaa ja jää tyhjäksi, jos siitä ei jatketa eteenpäin: arvot kuitenkin ovat erilaisia ja niiden väliset suhteet monenlaisia - minkälaisia, se olisi kiinnostavaa.

Mutta kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka tulitte: esiintyjille joista yhdellekään emme pystyneet maksamaan korvausta, koska emme saaneet tänä vuonna apurahoitusta lainkaan; yleisölle, joka saapui ja otti osaa, kysyi ja kommentoi. Kiitos myös Ateneumille erinomaisista puitteista, ja Korvat auki -yhdistykselle salin täyteen vetäneestä herkästä ja kirkkaasta päätöskonsertista.

"Yksi historian laji minulle kiintopisteineen ja siinä kaikki." "Emme kirjoita komeetan pyrstössä." "Keksiä tänään jälki-keksintöjen keksintö, joka on tätä päivää." Jean-Michel Espitallierin mainio "Avantgardejen jälkeen" luettavissa nyt Tulen sivuilla, mainiona Elina Siltasen suomennoksena! Alunperin julkaistu suomeksi teeäs kaksnollakutosessa.

Pokonf 08

Yksi sana vaan. Lauantaina klo 11 runoilija Kristiina Wallin aloittaa Ateneum-salissa Poetiikkakonferenssin aiheenaan lukeminen kirjoittamisena, kirjoittaminen lukemisena. Myös runoilija Vesa Haapala ja kriitikko Daniela Floman ja runoilija Arsen Mirzajev pitävät puheenvuoron aiheesta. Sen lisäksi monta luentaperformanssia tiedossa. Teemanamme siis lukija, lukeminen, lukeminen performanssina. Ohjelma on mittava ja kestää sunnuntai-iltapäivään, tulkaa kuulemaan! Täsmätiedot löytyvät konferenssin sivuilta. Konferenssi on osa Runokuuta ja Juhlaviikkoja.

Urjalaan (junan ikkunassa)

Torstaista eteenpäin osallistun Pentinkulman päiville ja E80 esikoiskirjailijaseminaariin yhdessä monen kanssa(meitä on seminaarissa sattumalta kaksi Toiviota ja kyllä, lähisukulaisia ollaan:-)). Ohjelma ja lissää tietoa löytyy täältä. Siihen asti ihmetellään kesää mökin ikkunasta, netin ikkunasta, saunan ikkunasta, auton ikkunasta, järven ahneesta ikkunasta ja unen pimennetystä ikkunasta käsin.

Oblomov osa 2, käytetään toistuvasti
älä yliviivaa.
Out, in, Thomson,
rapid citizen
de luxe.

No frames

Recorded live at Lakehurst, New Jersey, June 3, 1970
Recorded live at Big Sur Festival 1969
Recorded live at Lakehurst, New Jersey, June 3, 1970
Unreleased demos from 1965
From 1967 Gold Star Acetate
Unreleased demos from 1966
With the Squires 1963
Live at Monterey Pop Festival 1967
Recorded live at Big Sur Festival 1969

Aarrearkku

Toscakakkua, cavaa, huvimaja vallilassa, hedelmäsalaattia ilman cointreuta tai cointreaun kanssa, hitaat kokit, ilmajoki, ylistaro, kurikka, nurmo, Toulouse, porvariskodit joita ei seinäjoelta löydy, ehkä vaasasta?, hollantilaisenkatu, saarisen talot, käytiinkö me Berliinissä?, bacardia lisää, 16vee, kova patja, sininen väri, mumman verhot, vapaa taiteilija, kipinät lentää, peruskoulu, ihmiset jotka asuu perintötaloissa, tyttö on isoäitinsä näköinen, varsinkin tuo suu, isän ottamat valokuvat vuoristosta ja moottoritiestä, rantaa pitkin Barcelonaan, kylmät laattalattiat, Kampin galleria viides kerros, ihminen on pieni ja jumala on suuri, armo, älä leiki niitten suruttomien kans, parillalla paistetut pihvit, muako te ootta ny orottanu olisitta aloottanu vaan, d=r, Ilkan mainiot toimittajat, nyt saa kalaa suudella alennuksella, hieno kieli eikä hiano, kyllä helsingissäkin viedään roskat ulos, vapaa ja luotettava tiedonvälitys, ja se missinnäköönen vaimokin oli siellä, sturenkadulta menee bussi lahteen, kun istuu penkillä puun alla niin ei haittaa vaikka sataa, onko vessassa lattialämmitys? ei kun patterit on niin kovalla, jumppaan joka päivä kun tytöt on poissa ja äiti sanoo että eikö se ole hulluutta, mutta eikö ihminen nyt urheilua saa harrastaa, kamppailulajit, roskapankkiin, kimmollakin on feisbookis profiili, liftillä taksvärkkipäivänä kauhajoelle katsomaan annen uutta poikaystävää, mari osti lankapuhelimen, elina lähetti postikortin, kaikki riikkan eppu normaali -kasetit varastettiin, tyttöjen hiuksiin laitettiin vahaa, joka päivä kruunu päässä, lasit olivat oikeaa kristallia, joo ne on ne miialta saadut kupit.

PaViJuTaMaSaReAnMiJoSiKaJu

Osallistun kuluvan viikon lauantaina 12.7.2008 kesäillan runomaratoniin Turussa. Aika on: klo 20 alkaen ja paikka on: Turun kirjakahvila. Muita lukijoita ovat: Pauliina Haasjoki, Ville Hytönen, Jussi Hyvärinen, Tapani Kinnunen, Marianna Kurtto, Satu Manninen, Reetta Niemelä, Annukka Peura, Miia Toivio, Johanna Venho, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen ja Juhana Vähänen. Kuulemaan ja oleilemaan on tietenkin vapaa pääsy.

What is political poetry, Kent?

Kävin tänään täällä:

THE TUNNEL

I was coming back to Sarajevo the only way you could: through the tunnel. Water seeped in everywhere through the narrow passageway; the mud made it even harder to get through. Since there wasn’t enough air, I became so exhausted that I had to to stop halfway. I was ready to lay down and die right where I was till I found a spot that was a little wider, made to put aside the dead, so the living could pass. I stayed right there, for hours, underground, and thought of Radovan.

(From Sarajevo Blues, by Semezdin Mehmedinović)

Verkkoon käyneet

Welcome back, Leevi!

Leevin kautta sain tiedoksi myös, että fin/swe yhteistyömme hedelmä / TekstiKonst-TextTaide -projektin yksi ilmestymä / suomalaisen uuden runouden ruotsinnosantologia / suOmEI / löytyy nyt NPC:stä. Tämän paketin kanssa kävimme Tukholmassa esiintymässä syksyllä 2006. Muiden runojen muassa ruotsiksi löytyy myös omiani - niiden kääntämisestä kiitos Tapio Tuomiselle, Marina Ciglarille ja Nina Björkmanille.

Tuli&Savu 2/2008 on pudonnut eteisen matoille ympäri maata. Teemana on "Juhlat, julkaiseminen, kirjallisuuslehdet", ja sisällys on tässä. Hyvältä näyttää, kiitokset Henriikalle, Mikaelille, Sirpalle ja Kristianille & graafikoille Janine ja Lotta & Art-Printin taitavat painajat! Henriikkaa ja Mikaelia voi muuten kuulla ensi maanantaina Ylen Kultakuumeessa: oletan, että aiheena on tattadaa, runous ja runouslehden tekeminen! Ylellä on nähtävästi runoviikot menossa, minä ja Eino olimme nimittäin Ylen aamutelkassa tänään puhumassa tattadaa, myös runoudesta. Hyvin meni, kuulemma!

PÄÄKIRJOITUS
JUHLARUNOT
Eino Santanen: Juhlan paikka
Karri Kokko: Pankaa lehteen ruusuja
Silja Järventausta: Puhe
Buddhadeva Bose: Kalkutta
JUHLAPÄÄKIRJOITUKSET
Markus Jääskeläinen: Nimeä tekemässä
Tuomo Karhu: Yhden aikakauden alku ja loppu
Johanna Venho: Korppuja ja ruohonjuurta
Janna Kantola: Paras pääkirjoitus koskaan
Rita Dahl: Kulttuuri kutsuu, onko runoilija linjoilla?
Leevi Lehto: Tsunami sormustimessa
Miia Toivio: Katkon jälkeen
Teemu Manninen: Runouden rappiosta
Harry Salmenniemi: Puolikkaita runoilijoita
RUNOJA
Tommi Parkko
Sirkka Selja
Vesa Haapala
Bella Gusarova
RUNO&KUVA
Janine Rewell & Lotta Nieminen: Historian havinaa
LUEN – UbuWeb: Karri Kokko:Varastettua tavaraa
KLASSIKKOKIRJALLISUUSLEHTIÄ
Athenaeum
Littérature
Le surréalisme au service de la révolution
Yellow Book
L=A=N=G=U=A=G=E
TULENTEKOA
Kristian Blomberg: Runon kehykset
Jyrki Heikkinen: Sivuja
ARVOSTELUT
Nuori Voima 1/2008
Anna Halmkrona: Kolmas sotaleikki
Jukka Viikilä:Runoja
Juhana Vähänen: Avaa tule
Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä
Risto Oikarinen: Katumusharjoituksia

Runokuu pomppaa taivaalle elokuun (toivottavasti) kuumeisena lauantaina 16. päivä. Runomarkkinoilla Lasipalatsin aukiolla saa kokea markkinahumua - omat hattarat ja tuulihärvelit mukaan!

Ateneumin taidemuseon Ateneum-salissa taasen käydään runouden Lukijan kimppuun ja ollaan sille helliä ja hyviä ja avataan sitä pehmein sormin eikä ollenkaan viiltävän analyyttisesti. Helsingin Poetiikkakonferenssissa on nimittäin luvassa monimuotoisia luentaperformansseja, puhuvia päitä ja kirjaimia sekä keskustelua "runouden tilasta", muummuassa. Ohjelma on paljastettu eli paljas eli naku, käykää katsomassa ja innostukaa!

Unelmien kirjastoon

Vuh vuh vuh, runojen kääntämisen, seinien tasoittamisen, runojen lukemisen, listamaalin miettisen ja sähköpostin hoivaamisen lisäksi (ja niin, ei voi unohtaa syömistäkään) eli keittämisen lisäksi olen lauantaina mukana Unelmien kirjasto -tapahtumassa Kampin Narinkkatorilla. Eksykää paikalle kuulemaan kun minä, Mikael Brygger, Silja Järventausta, Lauri Otonkoski ja Nokturnon Marko Niemi & hänen tarjoilemansa Jani Sipilän runovideot (mm.) käyvät yhteen ja keskustelevat niin omista kirjastoutopioistaan kuin muistakin rusinoista runotaikinassa. Myös runojen luentaa on tiedossa, kuinkas muuten.

Koko ohjelma löytyy täältä: http://unelmienkirjasto.wordpress.com/

Poika luki pankissa lehteä, kunnes joku näytti hänelle kieltä. Se oli uusi juttu. Huone muuttui hiljalleen suoksi.

Nainen puhui puhelimessa rakkaansa kanssa, joka oli työtön. Naisella oli kaunis tytär. Työtön oli väsynyt ja joi olutta. Kuullessaan tietyn sävelen, nainen sai vastaukseksi totuuden.

Uusia koteja

Tänne me muutetaan, vanhaan valokatkaisijaan ja ruskeaan paperitapettiin. No on siellä parvekekin, enemmän tilaa, jopa työhuone! Kevään teemana on ollut uuden kodin haku, ja nyt se varmistui. Kesäkuuksi on siis tekemistä. Niin kuin toukokuussa ei olisi ollut tekemistä:-) Sain suomen kielen perusopinnot suoritettua, ja niissä yllättävin juttu on ollut se, miten fanaattisesti olen opinnoista innostunut. Miksi en ole hoksannut lukea suomea jo aiemmin, jotkut mistä lie tulleet ennakkoluulot oppiainetta kohtaan ovat olleet kirjallisuudenopiskelijan mielen tiellä. Näin professoriani keskiviikkona ja hän kysyi gradun perään. Huolimatta siitä, että olen ikäloppu opiskelija ja vielä humanisti, en ole vieläkään suostunut olemaan uskomatta valmistumisen mahdollisuuteen. Silti tuli nikoteltua jotain sökellystä kun yllätettiin. Nojoo. Nämä nyt ei liity runouteen mitenkään paitsi liittyy. Työhuone: ei enää voi leperrellä itselleen syitä, miksi ei keskity kirjoittamiseen. Suomen kieli: se tunkee kirjoittamiseen koska haluaa tulla sinne. Oppikirjoja lukiessa avautuu toistuvasti inspiroitumisen paikkoja, maastoja joissa viihtyy.

Ou & Konf

Näyttää siltä, että ensi viikonloppuna on Oulussa kirjamessut, ja näyttää siltä, että olen menossa sinne tekemään tutuksi yhdistystä & lehteä. Esiintymäänkin varmaan pääsee.

Mainostan nyt sitäkin, että ollaan vähän suunniteltu Poetiikkakonferenssia, ja haku olisi päällä. Haemme ehdotuksia luentaperformansseista. Käykää lukemassa hakuilmo, ja laittakaa allekirjoittaneelle sähköistä postia.

Möksä!

Kuten olen yhdistyksen blogissa jo tiedottanutkin, viime lauantain vuosikokous oli onnistunut, oli mukavaa porukkaa koolla ja tehtiin hyviä päätöksiä. Alkuviikosta tuli tehtyä töitäkin, toteutettua asioita joita piti toteuttaa, sitten tuo vappu tuli väliin ja se piknik. Kesä tulee huolestuttavalla nopeudella kohti, ajatukset siirtyy liian kauas tästä hetkestä: ei sopisi vielä ajatella, että tekisi mieli mennä heinäkuussa Mikkeliin ja Kangasniemelle, kun niissä en ole koskaan käynyt ja ne ovat lähellä möksää. Tai no aika lähellä. Länsisuomalaisena ja etelä-pohjalaisena tuo Itä-Suomi vain säilyttää eksoottisuutensa. Meidän möksä on sopivasti siinä välissä, Keski-Suomessa. Sinne ollaan suuntaamassa, korkkaamaan mökkikautta, katsastamaan hiirten jättämiä askelkuvioita.

Ja entäs sitten huomenna, missä olenkaan, missä. Tai korjaan. Missä olen tänään. Yö on vielä välissä, mutta tänään on jo lauantai. Niin. Missä olen tänään. Missäpä muualla kuin Turussa, yhdistyksen vuosikokouksessa, Yo-talolla. Sen on ilmoitettu alkavan klo 16, mutta myöhästymme siitä puolisen tuntia. Helsinkiläiset pääsevät lähtemään vasta kahdelta kohti länttä. Mutta tule silti, jos runoyhdistyksessä työskentely kiinnostaa. Tarkemmat ohjeet sinne pääsemiseksi ovat yhdistyksen sivuilla http://www.nihil.fi/.

Olen huomenna keskiviikkona 23.4 vieraana Kuolleiden runoilijoiden klubilla Korjaamolla, klo 19, täällä Helsingissä, taka-Töölössä. Pöydän päässä päävieraana istuu Eeva-Liisa Manner, ja kanssani keskustelemassa hänen runoudestaan ovat Satu Manninen, Helena Sinervo ja Sinikka Vuola. Keskustelua ohjastaa Jarkko Tontti.

The New Tuli&Savu Is Out. It Is About Poetry. Go Check It Out At The New Site Of The Mag:

http://tulijasavunihil.wordpress.com/

It Is In Finnish. Maybe You Would Like To Start Learning It? It Is Not An Indo-European Language. It Is A Finno-Ugric Language. It Will Make You See The World In Another Way. Interested? Go For It!

Ett kort med hejdå

Idag fick jag en ny idé: om jag skulle sluta blogga, jag kunde sluta blogga, jag kan sluta blogga. Och jag kan även göra det med min dålig svenska. Jag är så trött på det här sättet att skriva och läsa och vill hellre skriva och läsa på annorlunda sätt. Så. Det är dags för en paus. Hejdå!

Postikortti jossa Ossi

eilen aamulla kierrettiin Ossin kanssa tuossa edessä olevalle pellolle ja takaisin
eilen päivällä kierrettiin Ossin kanssa tuossa pihanurmikolla ja potkittiin jäistä palloa
eilen päivällä päästin Ossin tuohon pihalle ja kävin hakemassa sen takaisin sisään
eilen illalla kierrettiin Ossin kanssa ojanperänmäen kautta terveyskeskukselle ja takaisin
tänään aamulla kierrettiin Ossin kanssa ojanperänmäen ja vanhainkodin kautta kotiin
hetken päästä mennään Ossin kanssa tuohon pihalle ja kierretään taloa ympäri
sitä ennen Ossi kierii vähän lattialla ja puhisee

Kys Kys Kysymään (kirje, kenelle tahansa, lähettäjä harhaa)

Tuli&Savun sivuilla Henriikka blogasi viime viikolla kiinnostavia ajatuksia ennen torstain "Tuli&Savu & 2000-luvun runouden paradigman muutos" -keskustelua, mutta enhän minä ollut huomannut sitä ennen kuin nyt. Itsestäni ainakin tuntuu, etten tainnut osata sanoa mitään kovinkaan kiinnostavaa ja valaisevaa aiheesta, muuta kuin todeta juuri vain pinnalla tapahtuneita asioita.

Päällimmäisenähän tulee mieleen jo 90-luvulla alkanut kustantamokentän ja julkaisemisen ehtojen muuttuminen - pienkustantamot digitaalisine painotekniikoineen ja internet, jossa kuka tahansa voi julkaista (melkein?) mitä tahansa, mistä johtuen runouden kentälle on ollut pyrkimässä monella eri tavalla kirjoittajia, jotka tavoittelevat runoilijuutta. Perinteiset kustantamot tai yleisen hyväksynnän ansainneet pienkustantamot ovat olleet "turvallisimpia" vaihtoehtoja sen vuoksi, että niiden kautta julkaisemalla on varmimmin saanut virallisen runoilijastatuksen. Näkisin, että tätä systeemiä on pyritty horjuttamaan jo pitkään - mutta mistä syistä? Ettei joillain tahoilla olisi monopoliasemaa runoilijuuden määrittelyssä? Eikö tästä ollut kyse myös Kirjailijaliittokeskustelussa? Päädymme tätäkin kautta poetiikkaan ja runouden arvottamiseen: miten muodostuvat ne käsitykset, millainen runous on arvokasta? Kenen näkemys painaa eniten? Kuka on runouden lukemisen ja arvottamisen asiantuntija? Itse sitä ainakin kuvittelee olevansa, ja uskon, että niin kuvittelee moni muukin runouden lukija.

Nyt ajatukseni haluaisivat lähteä harhailemaan.... tai siis huomaan, että aiheessa on liikaa liikkuvia osia enkä saa pidettyä tätä juoksua kasassa. Loppukaneetiksi pistän tähän vielä sen kysymyksen, mitä alunperin lähdin miettimään: Ovatko runouden paradigmat (tai runouden paradigma - kumpaa oikein pitäisi käyttää, yksikköä vai monikkoa, sekin on oleellista...) todella muuttuneet, vai ovatko odotukset ja oletukset runon olemuksesta kuitenkin edelleen jotenkuten samat kuin mitä ne aiemminkin ovat olleet? Ehkä runouden lajien kirjo on laajentunut - mutta ovatko hyvin kirjoittamisen määritteet muuttuneet miksikään?

Paitsi että muuten sitä olen miettinyt, että visuaalisen ja käsitteellisen runouden arvioimisessa tarvittaisiin ehkä jotain omanlaistaan kriteeristöä. Itse esimerkiksi en koe kykeneväni arvioimaan kyseisissä lajeissa onnistumista tai epäonnistumista: en osaa katsoa ja lukea niitä sillä silmällä, en tunne perinnettä, en tiedä, miten niistä pitäisi puhua.

No nyt katkaisen tämän tähän, en jaksa enää...

Apdeit: Olen ollut pari päivää pimennossa, ja vasta huomasin, että samaa aihettahan, runouden kentän muutoksia, tähtäimessä eritoten "hakukonerunous" ja myös poEsia - sarja, jonka toimittamisesta muuten minä olen nykyään vastuussa yhdessä Ville-Juhani Sutisen ja Harry Salmenniemen kanssa, käsitellään Parnasson blogissa. Hyvä, että runoudesta keskustellaan.

Postikortti ennen junamatkaa

Lähden tänään Tampereelle, Tiiliskivi-klubille esiiintymään. Paikka on Telakka, ja kellonaika 19. Jään kaupunkiin, kun huomenna aamulla pitää olla pystyttämässä Poikki! taiteelllista kirjallisuustapahtumaa Tampereen Työväen Teatterin vanhan puolen aulassa ja lämpiössä. Meillä on siellä hyvää ohjelmaa sekä päivällä että illalla, tulkaa kuuntelemaan, vaikkapa Tytti Heikkisen ja minun keskustelua klo 13. Tytin esikoiskirja ilmestyy poEsian julkaisemana huomenna, ja runonlukuakin on tiedossa. Illalla voi kuulla mm. Jonimatti Joutsijärveä, esikoisrunoilija hänkin! Kirja löytyy ntamon kokoelmista. Muuten, ntamon kirjoja on huomenna näytteillä ja illalla sitten myynnissä klubilla, eli jos et omista luottokorttia tai luottamusta postinkantajiin, tule ottamaan omasi pois.

Ja Poikin! ohjelmahan löytyy kokonaisuudessaan täältä.

SKS:llä on helmiale.

Postikortti joka kuuntelee

Caroline Bergvall i Kritiker #7:

Listening to literature is becoming a socio-cultural reality intrincately connected to ways of living and of accessing cultural material. This cultural development of literature as an artform increasingly listened to is fascinating. What are the implications for writing if it is no longer simply published as a visual and graphic mode, but also finds itself housed or hosted in forms that sound or voice the text? What might this come to mean for the way writing conducts itself, through and beyond the literary as we know it, if the sounding or voicing of the text is increasingly being used and resourced?

www.nihil.fi

Jani ja Marko ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistaneet monta muffinssia, ja ne otettiin uunista viime viikolla. http://www.nihil.fi/ on muuttanut uusiin sivustoihin, kuten myös Tuli&Savu Net, Tulen omat sivut, poEsia ja Poetiikkakonferenssi. Ryppääseen kuuluu myös http://www.nokturno.org/, mutta omassa tutussa asussaan.

Kirje kts. esim. "What is poetry"

Kysyin eilen kylässä muilta runoilijoilta, että häiritseekö heitä se, että runoutta on vaikea määritellä, sen rajat ovat hämärät, "se" valuu yli rajojen. Joku sanoi, että se juuri on mahtavaa, että rajoja ei ole, että runo voi olla mitä tahansa. Runo voi olla kalkkuna, runo ei voi olla kalkkuna. Minua taitaa hämätä se, että ajattelen, ettei vapautta ole, ellei ole jotain, mihin vapaus vertaa itseään. Onko olemassa tyhjä paperi, johon voi värittää miten tahansa, piirtää minkälaisen kuvan/merkin tahansa - kunhan tekee sen kielellä ja kielessä olemassa olevia keinoja käyttäen niin, että lopputulos on - kaunis? vaikuttava? tunteita ja ajatuksia herättävä? Ei ole olemassa tyhjää paperia, ajattelen, on olemassa paperi, jolla on rajat eli visuaaliset rajoitteet, mutta ne eivät olet ainoat. Miksi puhuisin vain paperista. Miten määritellä runon äänteellisyyden ja rytmillisyyden ehdottamat rajat, jotka osoittavat, milloin teksti on runoa, milloin jotain muuta? Perinteen, muodon rajat tuntuvat tällä hetkellä olevan vedetyt sitruunamehulla: ne eivät näy, koska niitä ei nähdä, koska tiedostamattomalla on niin suuri rooli kirjoittamisessa, koska historiaa ei ole, on vain nyt. Eikö se olekin modernia? Jokapäiväistä uudestaan syntymistä? Tyhjästä? Meren vaahdosta? Tähän kohtaan kuuluu sanoa, että runous syntyy runoudesta, perinteestä, menneestä. Kaipaanko, taidan kaivata, romantiikan takaiseen aikaan, jolloin mallit ja muodot eivät olleet "nerouden" toteutumisen esteinä, vaan niistä erottautuminen mahdollisti nerokkaat poikkeavat oivallukset. Missä ovat ne rajat, jotka määrittelevät meidän vapautemme. Mitä runouskäsityksiä toteutamme, ja millaisia tehtäviä ja merkityksiä nuo käsitykset runoudelle olettavat. Niin, ja pitäisikö puhua meidän sijasta minusta... Tuohon kuoppaan on helppo pudota, ja ehkä on niin, ettei muuta olekaan, kuin tuonkaltaisia kuoppia?

Postikortti, joka esittää edesmennyttä lunta

Vielä viime

viikolla kun

katselin

ulos

ikkunasta

siellä näytti

tältä.

Mitä tämä kortti oikeastaan haluaa sanoa on se, että lumi on ohi, eikä se sama lumi tule enää takaisin. Ja mitä se tarkoittaakaan. Etsimme uutta asuntoa ja eniten haluaisin pitää tämän näkymän. On ollut tietyssä paikassa, ollut tietyt koordinaatiopisteet - ei asiaa sitä kautta ajattele, vaan sen kautta, että se mikä näkyy nyt, ei näy enää hetken päästä. Että omaa oloa ei määrittele se, missä on, vaan se, minkä näkee. Että minä ei olekaan tässä, vaan tuolla -ko?

A letter from "Will the Humanities Save Us?"

I ran into this interesting discussion provoked by Stanley Fish's column in which he takes up and discusses an argument by Anthony Kronman in his book Education’s End: Why Our Colleges and Universities Have Given Up on the Meaning of Life. The main question seems to be how to argue for the meaning of the humanities without basing your argument on some kind of utility. Citation from Fish, who is citing Kronman:

"[...] Kronman is not so much mounting a defense of the humanities as he is mounting an attack on everything else. Other spokespersons for the humanities argue for their utility by connecting them (in largely unconvincing ways) to the goals of science, technology and the building of careers. Kronman, however, identifies science, technology and careerism as impediments to living a life with meaning. The real enemies, he declares, are “the careerism that distracts from life as a whole” and “the blind acceptance of science and technology that disguise and deny our human condition.” These false idols, he says, block the way to understanding. We must turn to the humanities if we are to “meet the need for meaning in an age of vast but pointless powers,” for only the humanities can help us recover the urgency of “the question of what living is for."

Fish does not agree with this idea of secular humanism where the examples of action and thoughts presented in the classic works of literature, history, philosophy etc. are believed to have an enobling effect on the reader, because they create a desire to emulate them. Here's how Fish argues his point:

"It’s a pretty idea, but there is no evidence to support it and a lot of evidence against it. If it were true, the most generous, patient, good-hearted and honest people on earth would be the members of literature and philosophy departments, who spend every waking hour with great books and great thoughts, and as someone who’s been there (for 45 years) I can tell you it just isn’t so. Teachers and students of literature and philosophy don’t learn how to be good and wise; they learn how to analyze literary effects and to distinguish between different accounts of the foundations of knowledge."

Fish concludes his column by stating that "the humanities are their own good" and that they cannot or should not be justified by any outside perspective. Humanities for humanities sake, then.

What puzzles me is the idea that the enobling effect of humanism is based on emulating. Only on emulating? This seems to be too simplisistic a view on how for example the literary works "work", effect the reader.

So Fish seems convincing in his arguments, but I get a feeling that there is something "fishy" here. To use the teachers and students in literary departments as examples of why the premise of emulation does not hold seems in some way too easy, almost stupid. But then of course Fish wants to make the distinction between religion, which "saves" us, and science which educates us and helps us to develop certain skills, like rhetorical analysis.

But I cannot - at least not yet - agree with Fish that the only possible argument for the meaning of the humanities is "art for art's sake". But what then? It is true that Kronman's idea is well, just idealistic. But but but... I have to admit to thinking that he is not totally of the track, either.

(Some blogposts responding to Fish's column are also worth reading.)

Postcard from Margaret Atwood

"At the end of last July, I travelled north to participate in Somebody's Daughter, a two-week camp for Inuit women that takes place in Nunavut, in the eastern Canadian Arctic. This project blends sewing, healing and writing in an unusual but very specific way." http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/02/09/AR2006020901725.html

Postcard from home

I have come home to Alppila, and there´s snow on the roofs of Viipurinkatu. I did come home already a week ago but have avoided many things like e-mails, sms-messages, blogging, reading the newspaper first thing in the morning, timetables, other people's timetables, facebook. Why, because so easily one can be led through a day by something else than something in yourself. So if I have been slow in responding or if I have ignored you completely, don't be offended. Shouldn't one have the right to refuse communication and interaction, isn't that a part of the deal anyway.

Postikortti Pohjanmaalta

Hei,
tulin tänne, olin siellä, sitä ennen täällä, sitä tätä ennen siellä ja niin poispäin. Opetan sitä mitä runous on, heh, hain joululahjakirjakseni Kirjallisuus antiikin maailmassa, luin alusta ja olen innoissani, totean myös ettei Unto Kupiaisen Lyhyt runousoppi olekaan liian vanha vaan oikeastaan aika kätevä johdatus perusjuttujen pariin. Isän kanssa tehdään lanttulaatikkoa, ja ajattelin tehdä myös sahramipullia, kieputettuja. Ja jos säästä jotain, tai ilmasta, niin Helsingissä on parempi hengittää kuin Pietarissa, vaikka Pietarissa kyllä on paremmat musiikkiluolat, mutta liikaa autoja. Olin siellä runoretkellä samalla kuin Jarkko, Henriikka, Marianna ja Sinikka, Jukka Mallinen meitä ohjasti, ja meitä pidettiin hyvin, ystävällisesti. Flunssanikin parani, ihmeellisesti. En tuonut tuliaisia. Anna Karenina on viime reissulta vieläkin lukematta: viimeinen osa. Miten sekin päättyy, ehkä näin.

Ääneni pääsi runoon

The Continental Review'ssä australialaisen runoilijan Mark Youngin runoja minun lukeminani ja Markon digitalisoimina. Katso video youtubesta. Markin Magritte-sarjan voi käydä imaisemassa tietsikalleen täältä.

Sain perjantaina pulkkaan arvosanat ja poissaolot ja niin on ohi syksy lukiossa. Eilen minä ja Henriikka ja Satu ja Vesa oltiin kirjallisuudentutkijoiden juhlassa lukemassa runoja ja arvioitavina runoraadissa. Tänään lähden Pohjanmaalle, huomenna alkaa opetus Etelä-Pohjanmaan opiston kirjoittajakoulussa. Aiheena on mikäs muukaan kuin runon kirjoittaminen. Olen koonnut opiskelijoille lukupakettia. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua. Tulin mm. selailleeksi hieman Saarikosken Ääneen -kokoelmaa, mikä jotenkin on jäänyt minulta aiemmin sivuun. Lukupaketin tekeminen on mukavaa, huomaa miten paljon on ja miten monenlaista. Niiin kuin karkkikaupassa olisi ja kaikki olisi minun ulottuvillani, jos vain niin haluan.

Takaisin jonnekin eli NV ja TS

Viikko sitten olin nukkunut pitkään, niin tänäänkin. Olin eilen illalla kuuntelemassa Pasilan kirjastossa keskustelua nuorvoimalaisuudesta, 90-luvun toisesta koulukunnasta, joka ei ollut koulukunta. Se toinen, joka ei ollut, oli tietenkin Turun koulukunta. Sovimme Jukka Mallisen kanssa (Suomen Pen oli siis kirjaston lisäksi eilisen keskustelun järjestäjä), että kevääksi suunnittelisimme keskustelua myös Tuli&Savun ympärille, näin niin kuin että tulisi myös tämä toinen puoli 90-lukua huomioiduksi. Ja että päästäisiin myös 2000-luvulle asti! pohtimaan niitä runon kirjoittamisen ja lukemisen painopisteen muutoksia, joita Tuli&Savu on ollut sekä luomassa että rekisteröimässä. Kiinnostavaa onkin miettiä, millä tavoin lehden muodonmuutokset heijastelevan runokentän muutoksia?

Apropos, kuten monet ovat varmaan jo huomanneet, uusin Tuli&Savu 3/2007 RE:SUOMI on ilmestynyt. Numeroon liittyy myös yhteistyöprojekti Nokturnon kanssa, kiinnostavia uudelleenkirjoituksia, joista löytyy keskustelua niin Kiiltomadossa kuin Parnassossakin.

Nyt on perjantai ja olen nukkunut todella pitkään, nukuin eilen iltapäivän kun tulin koulusta, tein ruokaa ja istuin sohvalla, ja sitten taas sai mennä nukkumaan hetken tietokoneen ääressä nuokkumisen jälkeen. Tänään on se kuuluisa uusi päivä, kun on tasannut tilit viimeisen viikon hopun ja univajeen kanssa ja tuntee itsensä uudestaan nousseeksi. Kilpailut on kilpailtu, onneksi. Henriikka voitti, mikä on hyvä asia. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, niin kuin hän kiitospuheessaan sanoi, että kokeellinen (pitäisi keksiä jokin parempi sana kuvaamaan tuota kirjoittamisen asennetta) runo ylipäänsä voitti ja voittaa tulevaisuudessakin. Mutta miksi puhun voittamisesta, mistä kamppailusta onkaan kyse, kenen tappiosta? Häviäjiähän ei näissä kilpailuissa ole olemassa, sillä kyse on leikistä, yhteisen asian puolesta tässä osallistutaan. Joopa joo. Ei tämä mikään kiva leikki ole. Olin toivonut olevani enemmän hanhi, mutta... Sitä alkaa epäillä itseään! Kun keksisi jonkin tavan suojautua.

Kynttilä

lepattaa.

Melkein hämmentyy, kun oman kirjan arvostelee runoilija, jonka Erotus -kokoelmaa pidän yhtenä 90-luvun komeimmista, ajattomimmista. Annukka Peuran kirjoittama arvostelu Turun Sanomissa tänään, kuten myös Tuomo Karhun tekemä haastattelu. Olen siis ensi perjantaina mukana Varsinais-Suomen Runoviikolla, ravintola Kertussa Tuli&Savu -klubilla klo 20 alkaen. Katsasta tänään alkavan Runoviikon ohjelma täältä.

Katsoin eilen ekan osan tuosta amerikkalaisesta dokumentista "Vapaan naisen tunnustuksia", jonka blogi on täällä, ja kävin myöhemmin Charles Bernsteinin sivuilla, joilta poimin tämän (hänen tyttärensä?) blogin, jossa myös pohditaan feminismiä. Tätä tyttöjen matkaa läpi Amerikan tulee varmasti seurattua, tuntuu kuin itse matkustaisi mukana. Sivusto on jo nyt monipuolinen, haastateltavia paljon, ympäri maata ja eri aloilta - kiinnostavaa minusta tietenkin on se, että monia tuttuja runoilijanimiäkin on mukana.

Niin, ja huomasin myös Martinin Kornkammerista, että Detta är inte fiktion -kirjasta on ilmestynyt Sigrid Nurbon arvostelu täällä.

Pari viikkoa sitten olimme mökillä pistämässä sitä talviteloille. Joutsenet eivät olleet vielä startanneet kohti ulkomaan aurinkoa. Heitä oli naapurin pellolla viitisenkymmentä, tämä perhekunta lähimpänä tietä.

Mess-ut

Huomenna alkaa messuaminen. Illalla on tiedossa kemuuttamista Vanhalla. Perjantaina olen pariin otteeseen lavalla: ensinnäkin Nifinin järjestämä keskustelu En ny union? samtal om nordisk poesi med utgångspunkt i antologin Detta är inte fiktion, Takauma-lavalla klo 15. Minä, Daniela Floman ja Leevi Lehto pohdimme pohjoismaisen runouden kohtaamisia - kohtaantoja?

Sitten viime hetkillä ennen kuin ovet suljetaan, klo 19 alkaen Kullervo-lavalla, NVL:n järjestämä Runoja nonstop - vuoden 2007 runosatoa. Olen mukana viimeisessä setissä, toivottavasti kuuntelijoita piisaisi meille asti.

Lomalomaloma

Nyt on hyvä, parempi. Syysloma alkoi! Tai ei ihan, Runoilijan naamio-kurssin uusi tehtävä on vielä lähettämättä, kuten myös kaksi palautetta edellisestä tehtävästä, "Kiven päivästä". Lukio-opetuksesta voin raportoida sen, että jakson vaihtuminen koeviikkoineen ja uuden kurssin suunnittelemisineen vei kyllä voimat. Ja sitten päälle vielä monet esiintymiset. Onneksi, onneksi! runojen lukeminen ei ole enää hetkeen aikaan jännittänyt. On hyvä että tuli saatua paljon harjoitusta ennen kirjan julkaisua. Nyt lukemisesta voi vain nauttia. Toivottavasti lukemiseen riittää tilaisuuksia myös kirjasyksyn hehkun himmennyttyä... Uusia runoja kun en usko hetkeen aikaan kirjoittavani sellaisia määriä, että voisi alkaa lukea uudesta käsikirjoituksesta. Odotan kovasti joulukuussa alkavaa uutta elämää, sijaisuuden päättymistä, synkkää ja pimeää ja märkää joulun aikaa. Keväästä aion siunata kirjoittamiselle leijonanosan, sopii vain toivoa että apurahajumalat ovat myötämielisiä.

Eilen oli tosi mukavaa jutskata ja istua iltaa Henriikan, Sinikan, Sadun ja Vesan kanssa - kiitos hyvästä seurasta! Kun on kaikilla sama intohimo, niin keskustelu luistaa ja kulkee kiinnostavia uria - näitä juttutuokioita saisi olla enemmänkin.

Tänään on toinen esiintyminen: hetken kuluttua klo 18 olen Töölön kirjastossa puhumassa kirjasta ja kirjoittamisestani sekä tietenkin lukemassa myös runoja.

Kotona ollaan, olin viksu ja tulin Turun messuilta jo eilen illalla ja istuin illan kotona polttaen kynttilöitä vain yhdestä päästä... Tänään taas tekemistä riittää. Yritän mm. lukea huomiseen yleisen kielitieteen tenttiin: rima on matalalla. Kun pääsisi läpi olisin tyytyväinen!

Aikataulutusta

Se on harmi, etten tällä hetkellä ehdi pohtia enkä kirjoittaa mitään; tulee vain puffattua kirjaa ja itseään. Koulussa on koeviikko meneillään, ensi viikolla yleisen kielitieteen tentti ja ylihuomenna alkaa Sulkasadossa "Runoilijan naamiot" -sanataidekurssi, joten aivot ovat monen tahon työllistämät.

Perjantaina sitteen suuntaan Turkuun messuamaan; luen klo 17.20 runojani Kirjakahvilassa
yhdessä pietarilaisten runoilijoiden Bella Gusarovan ja Misha Kuzminin kanssa.

Ensi viikolla olen kahdessa paikassa lukemassa runoja. Tiistaina 9.10 on Lukukeskuksessa "Esikoisrunoilijoiden ilta" klo 18, jossa olen lukemassa Sinikka Vuolan, Henriikka Tavin, Satu Mannisen ja Vesa Haapalan kanssa.

Ja sitten keskiviikkona 10. 10, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä, olen Töölön kirjastossa otsikolla "Sydämeni laulu" puhumassa suhteestani suomalaiseen runoperinteeseen.

Notta tekemistä piisaa. Sellaisia asioita, joita on helppo vetää plakkarista, jos joku kysyy, mitä teet nykyään. (Odotan kevättä. Likaisen lumen värisiä tyhjäkäyntipäiviä.)

Ontelo talo iloistaan, lioistaan

Keskipohjanmaassa on ilmestynyt Leena Tanskasen arvio kirjasta, kiitos lukijalle! Leena on hoksannut leikkiä samoilla "leluilla" kuin minä eli anagrammeilla, ja kaivanut kirjan nimestä esiin aivan loistavia uusia mielteitä! Koko arvostelu "Äänteillä sfääreihin" on luettavissa täällä.

" [...] Toivion kokoelmassa on jotakin arkaaista, alkukantaista. Paikoin joikumaiset säkeet kumpuavat syvältä, miesmuistista. Lihasmuistista. Ääni vapauttaa. Sanat vapauttavat. Lauseiden jälkeen on taas helpompi olla.
Arkaaisuus juontuu Toivion tavasta käyttää meikäläisittäin harvinaista vokaalisointua. Sanat rakentuvat pyöreiden ja runsaiden vokaalien diftongeista, eli pareista ja rytmittävät runojen kokonaisuudet avoimiksi, eteenpäin kurottuviksi kehoiksi. Sanoista tulee ikään kuin yhtä äänen kanssa, kehosta yhtä äänteiden kanssa. Kaikki palautuvat lopulta siis alkuun – sanaan ja sen ilmaisuvoimaan.
[...]
Toivio osaa rytmiikan. Hän vetää sen tyylikkäästi myös runojen muotoon ja tekstinasetteluun. Siinä on helppo mennä vikaan. Sanoja voi sirotella lähes miten sattuu. Niiden oikea tyylikäs sommittelu tyystin teemaan istuvalla tavalla vaati otetta sointiin. Sitä Toiviolla on.
Säkeistä, nimistä ja otsikoista saa näppäriä kielipelejä. Niistä syntyy yhä kiihkeämpi suhde Toivion sanottavaan: Loistaen olet, En, Olen, Olet, Ontelo, Talo, Iloistaan, Lioistaan… [...]

Si me das a elegir

Les Nuits Fauves -elokuvan soundtrackiä kuunnellessa muistin, että olin unohtanut, kuinka paljon pidän (enkä ole ainoa) Los Chunguitos -kolmikon Me quedo contigo:sta. Kovaa kamaa! Eritoten tämä video provided by YouTube.

Temps perdu

Pidän tästä kappaleesta. Tuttu piisi, mutta oikeastaan kuuntelin sitä kunnolla vasta viikko sitten mökillä, autossa kirjaston pihassa. Sen sävelkulussa on jotain, mikä tarttuu. - Toivun kotona monista peruukeista ja juhlista. Mukavaa oli, Sailan kirjanjulkkareissa.

jos etsit kadonnutta aikaa jotain josta jouduit luopumaan
liian usein huomaat ei se totta ollutkaan
ja joku tuskin tietää mitä etsii vailla määränpäätä harhailee
monen vuoden jälkeen ystävälleen kirjoittaa

ne sanat jotka sanomatta jäivät sanat joita ei kai ollutkaan
sanat jotka pettävät kun niitä tarvitaan
ja minä olen miettinyt jo kauan jotain josta sulle kertoisin
vaikka tuskin muistan enää osoitettakaan

sun villakoirasi nimi oli Rin-Tin-Tin
typerä piski joka murisi mulle
hölmöksi tunsin minä itsenikin
vaikka kaikesta halusin puhua sulle
mä vain häntääni heilutin

olen hävittänyt kaiken joka sinusta mua muistuttaa
olen myynyt levyt joita silloin kuuntelin
ne levyt usein radiossa soivat tai ne voivat olla muitakin
lähes kaiken sinusta jo melkein unohdin

sun villakoirasi nimi oli Rin-Tin-Tin...

sinä hymyiletkö vielä sinä suuteletko vielä niin
että suudellessa olin mennä tainnoksiin
ja minä olen olemassa vielä minä vieläkin sua muistelen
vaikka monta vuotta sitten jouduin naimisiin

sun villakoirasi nimi oli Rin-Tin-Tin...

Detta är inte fiktion

Eilinen Tämä ei ole fiktiota / Detta är inte fiktion -antologian julkistamistilaisuus oli poikkeuksellisen onnistunut. Tack till alla medverkande, särskilt till Katarina Gäddnäs, min "co-host" :-)

Juuri illan monikielisyys oli mielestäni yksi merkittävä syy hyvään tunnelmaan, kuten myös esitysten hyvä skaala. Ja yleisöä oli reilusti, tunnelma oli keskittynyt, aplodit innostuneita! Kaikki olivat hyviä lukijoita, niin omien kuin toistenkin runojen; Eiríkur Örn Norðdahl, Catharina Gripenbergin kumpuileva, hauraahko tyyli; Einon ja Sailan oivalliset luennat niin omista runoistaan kuin yhteisluentana Catharinan komeasta tekstistä; Fredrik Nybergin ja Oscar Rossin intensiivinen kaksiäänisyys, ehkä illan äänekkäimmät aplodit; Steinar Opstadin ja Jyrki Kiiskisen hienovireinen, intiimi päätös. Ehkä erityisen kiitoksen kuitenkin ansaitsee Oscar Rossi, toinen antologian toimittajista ja yksi suomentajista: hänen luentansa Sailan ja Fredrikin teksteistä olivat poikkeullisen vahvoja tulkintoja, eivät jääneet millään tavalla alkuperäisten varjoon.

Ps. Leevi Lehto's presentation av dem fyra finska poeterna inkluderade i antologin kan läsas här både på svenska och finska.

Tämä ei ole fiktiota

Viikonloppuna olimme taas mökillä. Leikkasin nurmen otsalta pitkät pitkät etuhiukset. Saunottiin. Uitiin. Saas nähdä mennäänkö tänäkin vuonna veteen vielä marraskuussa.

Tänään illalla olen ravintola Bellyssä Uudenmaankadulla juhlistamassa pohjoismaisen nykyrunon antologiaa Tämä ei ole fiktiota / Detta är inte fiktion. Toim. Oscar Rossi ja Tiia Strandén. Juonnan klo 20 alkavan tilaisuuden yhdessä Katarina Gäddnäsin kanssa. Meillä on vieraita: Fredrik Nyberg Ruotsista ja Steinar Opstad Norjasta, Catharina Gripenbergkin on Tanskasta kyläilemässä. Myös Eiríkur Örn Norðahl (Islanti), Eino Santanen ja Saila Susiluoto lukevat runojaan. Sinne! Siis!

En ole viime aikoina paljon ehtinyt töitten takaa muuta näkemään tai kuulemaan kuin suomen kielen lauseenvastikkeita, mutta toissa päivänä kuulin kollegani Helena Kallion kolumnin Radion 1:n Kultakuumeessa, ja sitä voin suositella. Tietokoneenikin reistailee, pitäisi ostaa uusi enemmällä pofortilla eli väkivahvuudella. Kone junnaa ja junnaa ja repii hermot.

Ilkassa oli haastattelu ja arvostelu toissapäivänä, ja siitä on tietenkin pitänyt mummun kanssa soitella. Eteläpohjalaiset maailmalla! Tero Pitkämäkikin on saman kunnan poikia, katsottiin heittoja sunnuntaina Tahvolan mökillä, uudella vanhalla digisovittimella; minä pidin antennista kiinni tiukkaan ja kuva näkyi. Kun päästi irti, se meni neliöiksi.

Ps. Ja tätä täytyy muistaa suositella myös: nyt lauantaina Marko Niemen kokoonkutsuma Digitaalisen runon iltapäivä Vuosaaressa. Ohjelma löytyy täältä.

Kuten Karri ehti jo kertoa:-), juhlistimme vielä virallisesti kirjaa eilen illalla Sinebrychoffin puiston laidalla. Kiitos kaikille, jotka tulitte ja toitte monta kaunista kukkaa (ja yhden kaalinpään! joka tuossa minua katselee). Ja kiitos Karrille, Juhanalle ja Katille runojensa lukemisesta!

Kaksi uutta kritiikkiä ilmestynyt, Karjalaisessa ja Savon Sanomissa. Ensimmäinen - joka on luettavissa netissä - on valitettavan tyly, toinen taas lämpimämpi. Tasan eivät käy lukukokemukset! Savon Sanomien arvostelun on kirjoittanut Outi Kaikkonen, ja tässä siitä muutama sitaatti:

"Miia Toivion esikoisrunokokoelma Loistaen olet on positiivisen ja iloisen runon leikkiä, jota voi lukea hyvillä mielin. Vapaus, ilo, rakastaminen ja arvoituksellisuus ovat kokoelman keskeisiä piirteitä ja tunnelmia. Jo kokoelman nimi ilmentää runojen asennetta ja viittaa sekä runon puhujan että runojen sinän, miksei myös lukijan, sisäiseen voimaan. [...] Loistaen olet on varsin valmis ja monipuolinen esikoisteos. [...] Runot etenevät johdonmukaisesti omassa totuudessaan pelkäämättä vaikeitakaan ilmaisuja. Toisinaan arvoituksellisuus ja kielellä leikittely tuntuvat itsetarkoituksellisilta, jolloin ne syövät sanojen painoarvoa. [...] Tunnelmaltaan kokoelma on harvinaisen lämmin, ja runoissa on jotain taianomaista. [...]."

On mukavaa saada palautetta kokoelman ilosta ja lämmöstä, ja kerrankin on hauskaa, että runon leikkisyys nähdään myös hyvänä asiana, ei pelkästään kielteisenä. Leikki ilmentää nimenomaan iloa! Ja iloitseminen - kielestä iloitseminen - on kirjoittamisessa keskeistä - jos sitä ei ole, niin... no, mitään ei tule. Leikin ei todellakaan tarvitse tulkita merkitsevän itsetarkoituksellista, sisäsiittoista kikkailua (tai kielipelleilyä, niin kuin Karjalaisen Eija Komu kirjoittaa). Hassua on, että monen muunkin runon yhteydessä juuri kielellä leikkimistä - tai usein: kikkailua! - on kritisoitu. En voi muuta sanoa kuin että en ymmärrä miksi.

Ochidag

Runokuu jatkuu osaltani vielä tämän päivän ajan. Olen lukemassa runojani Runomarkkinoilla Lasipalatsin aukiolla klo 14.15-14.45, samassa setissä kuin Satu Manninen ja Vesa Haapala.

This has been a busy week, but now I'm on the better side of it since the long day of yesterday is over and the weekend is almost here. We had a fabulous day with Poetics Conference during the day and the Sound poetry -performances at the Library 10 at the evening - where Marko did a really excellent reading of Martin's work. Hälsningar till Martin at his Kornkammer! And hälsningar till Marko D at Nurotus - we were the last men standing:-)

Tomorrow I will be at the Rikhardstreet's library reading my work at 20.30. And after that I believe, at the Opera's out-door-theater where a lot of poetry is happening.

"TAITEIDEN YÖN RUNOTUSINA perjantaina 24.8.2007 klo 19.00 - 22.00 Kaksitoista runoilijaa lukee illan pimetessä runojaan Rikhardinkadun kirjastossa, Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki klo 19.00 Leena Laulajainen klo 19.15 Mikaela Sundström klo 19.30 Helena Sinervo klo 19.45 Bo Carpelan klo 20.00 Sinikka Vuola klo 20.15 Rakel Liehu klo 20.30 Miia Toivio klo 20.45 Juha Vakkuri klo 21.00 Vilja-Tuulia Huotarinen klo 21.15 Henriikka Tavi klo 21.30 Olli Heikkonen klo 21.45 Jouni Inkala."

Palmu mielen perukoilla

Pyörittelen usein mielessäni tätä Wallace Stevensin "Of Mere Being" -runoa. Miten viimeisen säkeen kääntäisi? En siis ole tutustunut Kemppisen suomennosvalikoimaan. "Linnun tulenlieskasulat läikkyy alas"? Vai voiko suomeksi "läikkyä alas", läikymmekö vain yli... Tämä näin sunnuntain ratoksi. Yritän tehdä töitä, rästejä, vaikka tekisi mieli lähteä uimaan.

The palm at the end of the mind,
Beyond the last thought, rises
In the bronze decor,

A gold-feathered bird
Sings in the palm, without human meaning,
Without human feeling, a foreign song.

You know then that it is not the reason
That makes us happy or unhappy.
The bird sings. Its feathers shine.

The palm stands on the edge of space.
The wind moves slowly in the branches.
The bird's fire-fangled feathers dangle down.

Iloita

Tänään saan iloita Taneli Viljasen kauniista ja innostuneista sanoista Kiiltomadossa:-) Voiko kirjoittaja muuta toivoa kuin tällaista lukijaa, joka nostaa esiin niitä asioita, jotka ovat itsellenikin tärkeitä?

Tänks! ja tulevia menoja

Ensinnäkin:

Kiitos kaikille, jotka viestineet ja onnitelleet kirjasta! Se tuntuu hyvältä.

Ja toiseksi:

Ensi maanantaina alkavat runouden juhlaviikot, nimittäin Runokuu monine tapahtumineen. Osallistun itse keskiviikkona 23.8 Vanhalla ylioppilastalolla kolmatta kertaa järjestettävään Poetiikkakonferenssiin; ohjaan aamupäivän kulkua yhdessä Katja Seudun kanssa. Tilaisuus alkaa klo 10.

Saman päivän illalla Kirjasto 10:ssä Postitalossa Ääniruno kajahtelee Kokeellisen runon keitaalla, jota luotsaan; esiintymässä runoilijoita ja bloggaajia Tanskaa ja Islantia myöten: mm. ulukomaan poijat Martin Glaz Serup ja Eiríkur Örn Norðdahl, ja Suomen hyvät naiset Cia Rinne ja Outi-Illuusia Parviainen.

Perjantaina on sitten se pakollinen Taiteiden yö; teen oman osuuteni Rikhardinkadun kirjaston runomaratonissa klo 20.30. Sen jälkeen runouden parissa iltaa voi jatkaa Oopperan amfiteatterilla.

Ja Runomarkkinatkin taitavat olla heti seuraavana päivänä, Lasipalatsin aukiolla kello yhdestä eteenpäin... Tekemistä siis riittää, ja mistä valita. Runokuun ohjelma kokonaisuudessaan löytyy NVL:n sivuilta, täältä.

Kokoelma täynnä yllätyksiä

Yllättäen olen tänään Hesarissa, ja kirjani arvostelu myös. Kuvaaja kävi eilen, mutta hän ei osannut sanoa, milloin juttu on tulossa. Tänään! Ensimmäinen kritiikkini, huh. Kirjoittanut Jukka Koskelainen, otsikoitu "Runoilijan yksityinen aarrearkku", ingressillä "Miia Toivion esikoisrunojen tilkkutäkki innostaa ja lannistaa".

Tässä viivan alle jäävä: "Näin syntyy runoutta, joka vetää mukaansa, arvuuttelemaan ja olemaan rehellisesti ymmällä. Se saa myös ihmettelemään, miksi on käytettävä niin suuria sanoja kuin "tarina" tai "salaisuus" ja "arkkitehtuuri". Ainakin silloin vastustetaan konkretian vaatimusta, joka on juurtunut syvälle suomalaiseen runousoppiin. Tilalle tarjotaan jatkuvia muodonmuutoksia. Näin syntyy kokoelma täynnä yllätyksiä. Hintana vain on, että monen runon kaikupohja jää kapeaksi, eikä yhteistä tarttumapintaa ole. Kirjoittaja avaa yksityistä aarrearkkuaan. Joka tapauksessa Loistaen olet todistaa, että sanoilla voi tehdä melkein mitä vain, kutoa fantasiaa, luodata kaaoksen ja järjestyksen leikkiä, punoa odottamattoman rakkaustarinan. Niillä voi innostaa ja lannistaa. Voi viedä lukijan mukanaan mutta myös pudottaa hänet kyydistä."

Arvostelu löytyy nyt myös Hesarin netistä.